Ikkunaprinsessa

Japanin maineikas animaatiostudio Ghibli on viimevuosina ollut suurten päätösten edessä. Kun studion toinen perustaja ja kantaisä Hayao Miyazaki ilmoitti virallisesti eläköityvänsä animaatioiden tekemisestä, alkoi iso pyörä pyöriä myös yrityksen sisällä. Viime vuonna Ghibli lopulta ilmoitti, että se jää elokuvien tuottamisesta tauolle määrittämättömäksi ajaksi.

Omoide no MânîNyt ensi-iltaan ilmestyvä Marnie – tyttö ikkunassa on siis todennäköisesti studion toistaiseksi viimeinen elokuva. Poikkeuksellinen teos on myös siinä mielessä, että se on ensimmäinen tuotanto, jonka teossa perustajajäsenet Hayao Miyazaki ja Isao Takahata eivät ole olleet millään tavalla mukana. Joutsenlaulu on toki kirpaiseva, mutta samaan aikaan on huojentavaa todeta, että Ghiblin loistokas matka ei pääty alasäveliin.

Elokuvan tarina pohjautuu englantilaisen lastenkirjailijan Joan G. Robinsonin romaaniin When Marnie Was There. 12-vuotias Anna (Sara Takatsuki/Emma Louhivuori) asuu tätinsä (Nanako Matsushima/Ella Pyhältö) luona Sapporossa. Kun alakuloisuudesta kärsivä tyttö sairastuu astmaan, lähettää täti hänet sukulaistensa luo meren ja marskimaan ympäröimään pieneen kaupunkiin. Siellä hän tapaa Marnien (Kasumi Arimura/Jenna Hukkinen), vaaleahiuksisen tytön, joka asuu paikallisessa rantakartanossa. Tästä alkaa kaksikon välinen ystävyys.

Omoide no MânîMarnie on kaunis tarina sukupolvien välisestä yhteydestä ja anteeksiannosta. Pienimuotoisen elokuvan koskettava kasvutarina yhdistää ymmärtämisen ja välittämisen teemat. Anna tuntee katkeruutta, inhoa sekä surua. Ottolapsena ja sosiaalisena hylkiönä hän ei koe tulleensa aidosti välitetyksi. Vasta ystävyys Marnien kanssa auttaa näkemään asiat toisin.

Elokuva puhuu laiminlyönnistä eräänlaisena kierteenä, joka jatkuu sukupolvelta toiselle. Kehä katkeaa vasta kun ihminen voi tulla sinuksi itsensä sekä menneisyyden kanssa. Tärkeintä on tulla rakastetuksi itsenään, mikä kuitenkin vaatii myös myöntymistä anteeksiantamiseen.

Omoide no MânîRakkautta lähestytään myös laajemmassa perspektiivissä. Kahden tytön välinen suhde kasvaa pelkästä ystävyydestä ensi-ihastukseksi. Kiintymys samaan sukupuoleen linkittyy myös toiseuden ja ulkopuolelle jäämisen tunteisiin, joita elokuva painottaa Annan tarinassa. Asetelmaa voi toki kritisoida nykyperspektiivistä turhankin klassisena.

Muodoltaan puhdas elokuva ei kasaa kerronnan taakaksi ylimääräisiä sivujuonteita. Sen ydin on päätarinassa ja tavassa, jolla hahmot sen ympärille rakentuvat. Ohjaaja Hiromasa Yonebayashi antaa kokonaisuuden viipyä hetkissään, minkä vuoksi teoksella on riittävästi tilaa hengittää ja kasvaa.

Omoide no MânîElokuvan piirrosjälki istuu maagisrealistiseen tyyliin linjakkaasti, mutta Ghiblin visuaalisesti ikimuistoisimpiin teoksiin Marnie ei kuulu. Näyttävästi piirretyt taustat nousevat parhaiten esille jättäen hivenen kalvakat hahmot varjoonsa. Takatsugu Muramatsun säveltämä elegantti musiikkiraita kannattelee teoksen tunnelmaa erinomaisesti. Samaa ei voi sanoa Priscilla Ahnin huokailevasta ja lyyrisesti alleviivaavasta tunnuskappaleesta Fine on the Outside.

Marnie on otteeltaan hento ja herkkä. Se rakentuu enemmän pienien nyanssien kuin suureellisen dramatiikan varaan. Tarinansa ehdoilla etenevä elokuva on ilmaisultaan varsin pyyteetön, minkä voi kokea myös kokonaisuuden suurimmaksi kompastuskiveksi. Sanomansa kautta teos kuitenkin nousee arvoonsa onnistuen lopulta antamaan enemmän kuin mitä siltä oli aluksi rohjennutkaan pyytää.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,3 / 3 henkilöä


Powered by Preview Networks