Hattaramainen ja yllätyksetön kesämusikaali
Abban tuotantoon perustuva Mamma Mia! -musikaali valloitti valkokankaat kymmenen vuotta sitten ja rikkoi samalla ennätykset kaikkein aikojen tuottoisimpana musikaalina. Vasta viime vuonna elokuva joutui luovuttamaan kärkipaikkansa Beauty and the Beast – Kaunotaralle ja hirviölle. Nähtäväksi jää, pystyykö Mamma Mian! jatko-osa Here We Go Again toistamaan saman taloudellisen menestysreseptin.
Tiedossa on kaksi tuntia Kreikan aurinkoa, värikkäitä asusteita, leveitä hymyjä, ilottelevaa asennetta ja loputonta Abba-karaokea. Anteeksipyytämättömän huolettomuuden avulla Here We Go Again kokoaa takuuvarman, joskin yllätyksettömän paketin kesälomatunnelmia. Abba-faneille tarjoillaan Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin tuottamaa musiikkia, mikä takaa, että kokonaisuus säilyy uskollisena legendaarisen bändin imagolle ja suosion aineksille.
Onnistumista tavoitellessaan jatko-osa ei ota mitään riskejä, vaan se kertoo uudelleen saman tarinan tutuilla höysteillä aina aiemman osan leikkausten, kuvakulmien ja musikaalikohtausten koreografioiden jäljittelyä myöten. Häiden sijasta kreikkalaisella saarella valmistellaan hotellin avajaisia ja takaumien kautta kerrotaan hotellinomistajan Donnan suhteista tyttärensä potentiaalisiin isäehdokkaisiin. Omaperäisyyden loistaessa poissaolollaan Here We Go Again vaikuttaa pikemminkin uudelta versiolta tai kommenttiraidalta kuin varsinaiselta jatko-osalta.
Koska elokuvalla ei ole omaa juonta, eivätkä hahmot kehity mihinkään suuntaan, ei mukaan ole myöskään saatu rakennettua tarinallista jännitettä tai kerrontaa ohjaavia konflikteja. Ainoa odotusarvo kohdistuu siihen, mikä Abban kappaleista on seuraavaksi saatu kirjoitettua mukaan hahmojen elämään. Kiiltokuvamaisen loisteen alta ei löydy sisältöä, vaikka kuinka pintaa raaputtaisi.
Toisteisuutta korostaa myös se, että jatko-osaan on saatu mukaan koko aiempi nimekäs tähtikaarti Pierce Brosnanista Meryl Streepiin. Jos ensimmäistä osaa jotkut kritisoivat ei-niin ammattimaisesta laulamisesta, on jatko-osassa tätä puolta tuettu tuomalla mukaan uusia nimiä, kuten Cher ja Lily James, jotka kantavat merkittävää vastuuta musikaalikohtauksissa.
Ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi on vaihtunut Ol Parker, kun aiemman osan ohjaaja Phyllida Lloydin siirtyi osaksi nimekästä tuottajakaartia, johon lukeutuvat muun muassa musikaalin teatteriin luonut Gary Goetzman, Judy Craymer ja Tom Hanks. Lloydin tavoin Parker on teatterialan ammattilaisia, mikä korostaa musikaalien teatteri- ja elokuvaesitysten yhteen linkittymistä. Parker on alan monipuolinen osaaja ja teatterityön ohella hän on käsikirjoittanut muun muassa The Best Exotic Marigold Hotellin (2011) ja sen jatko-osan.
Here We Go Again jäljittelee Abba-musikaalin ensimmäistä osaa sekä hyvässä että pahassa. Yleisölleen se tarjoaa tutun paketin iloisia musiikkihetkiä, vaikkakin isoimmat hitit olivatkin käytetty jo aiemmin. Liian varman päälle pelaaminen yleisön viihdyttämisessä on kuitenkin tehnyt kokonaisuudesta hieman onton, ja paikoitellen jopa tylsän.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,7 / 3 henkilöä
Seuraava:
Hotel Artemis
Hotel Artemis on hukkaan heitettyjen mahdollisuuksien elokuva, tyylitelty toimintadystopia vailla sisältöä.
Edellinen: Kiinni jäit!
Löyhästi tositapahtumiin perustuva meuhkakomedia on pettymys hukatun potentiaalin vuoksi.