Kissa ja sivistyneet siimahännät
Kuten kaikki yleisesti tietävät, ovat kissat kaikista lemmikkieläimistä älykkäimpiä, karismaattisimpia, sulavimmin liikkuvia ja omanarvontuntoisimpia.
Olipa kerran tavallistakin fiksumpi ja puhetaitoinen kissa Morris, jonka mielipuuhaa oli hyväuskoisten ihmisten huijaus yhtä puhekykyisten rottaystäviensä kanssa. Apurina toimi nuori ihmismies Keith, joka oli hyväsydäminen mutta eläinkumppaneitaan hitaampi ajattelija. Perusmetodina Morrisin porukalla oli toistaa Hamletin pillipiiparin metodia eli muka ajaa rottalauma pois pientä korvausta vastaan. Erään kerran suunnitelmat menivät kuitenkin pahan kerran mönkään.
Morris ja rotat tekivät ensiesiintymisensä Sir Terry Pratchettin (1948–2015) romaanissa Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät (2001). Romaani voitti perinteikkään Carnagie-palkinnon parhaasta lastenkirjasta.
Teos oli nimenomaan nuoremmille lukijoille suunnattu, vaikka se sijoittuikin Pratchettin elämäntyöhön eli yli neljäkymmentä romaania käsittävän Kiekkomaailma-sarjan universumiin. Kirjan suhdetta muuhun Kiekkomaailmaan voisi verrata samanlaiseksi kuin toisen brittiläisen mestarikertojan eli Tolkienin Hobitti-kirjan suhdetta muuhun Keski-Maasta kertovaan kirjallisuuteen. Kiekkomaailman kuuluisuuksiin viitataan vain väläykseltä. Etsi elokuvasta kahdesti Rincewind! Tai itsensä Sir Terryn rintakuvapatsas!
Pratchettin yksi olennaisimpia kirjallisia tyylikeinoja oli lämminhenkinen huumori. Se oli ennemmin yhteiskunnallisesti läpivalaisevaa satiiria kuin silkkaa komiikkaa tai puhdasta parodiaa. Ennen kaikkea Pratchettin teoksista huokui mestarikertojan erittäin vahva perehtyneisyys vanhojen satujen, tarujen ja myyttien rakenteisiin sekä ymmärrys, miten luoda henkilöhahmoja, jotka ovat yhtä aikaa hauskoja mutta joiden kovalle kohtalolle tai kuolemalle voi itkeä ja liikuttua.
Sir Terrylle omistetun elokuvaversion tarina noudattaa pääosin kirjan juonta ja onnistuu nostamaan rottaklaanin yksilöinä esiin. Jokainen on oma selkeä persoonansa. Rottien määrää on kirjasta vähennetty. Samalla on tehty tiettyjä juonimuutoksia kuten leikattu traagisten kohtausten määrää.
Mahtava Morris on pehmennetystä linjasta ja huumorista huolimatta silti varsin jännittävä. Erityisesti rottia jahtaavat koirat ovat melkoisen karmivia petoja, ja metsässä asuvassa Pillipiiparissa olisi kauhuelokuvien painajaisten ainesta. Elokuvan ikäraja on K7, ja sitä nuorempia ei teatteriin kannata ottaa, vaikka jo neljävuotiaat pääsisivät huoltajan seurassa mukaan.
Kompakti tarinankerronta ei jää kompastelemaan liiallisiin suvantoihin, mutta ei tunnu kuitenkaan putkijuoksulta. Juonta kerrotaan metatasoisesti tarinana tarinassa, ja välillä hahmot puhuttelevat suoraan katsojaa kesken kohtauksen. Neljännen seinän rikkomisella ei jäädä kuitenkaan liikaa kikkailemaan.
Mahtavan Morriksen animointi on visuaalisesti varsin sliipattua ja ihmishahmot isosilmäisen pyöristettyjä. Rosoisempi ja hillitympi tyyli olisi voinut olla omaperäisempi valinta, mutta näinkin elokuva toimii. Rotat on kauttaaltaan persoonallisesti toteutettu, mutta Morris on turhan pulska ja pörheä verrattuna kirjan antamaan mielikuvaan sulavammasta ja laihemmasta kissasta. Paikoin Morris näyttää ison pörröisen oravan ja Irvikissan rakkauslapselta.
Mahtava Morris on tehty koronan aikana. Animaattorit ovat tehneet eristyksissä etätöitä yksinään, jokainen on työstänyt kotonaan omaa osaansa. Siitä huolimatta elokuva valmistui aivan ajallaan ja kaikki palaset osuivat sujuvasti yhteen. Tästä hatunnosto tekijöille, joiden projekti oli tavallista vaikeampi. Lopputulos on kelvollinen ja laadukas lasten piirroselokuva, jossa on värikkäiden hahmojen lisäksi myös yhtä ja toista ajattelemisen aihetta muun muassa eläinten kaltoin kohtelusta, vallankäytön eri muodoista ja siitä, mikä eläviä, ajattelevia olentoja yhdistää tai erottaa.
Seuraava:
Spider-Man: Across the Spider-Verse
Spider-Man: Across the Spider-Verse uskaltaa ottaa riskejä ja olla erilainen toisin kuin Marvelin aiemmat supersankarielokuvat.
Edellinen: Kolme muskettisoturia: D’Artagnan
Tutustakin tarinasta kehkeytyy tiivistunnelmainen toimintajännäri.