Näkymättömästä näkyväksi

Näkökyky on monelle itsestäänselvyys, jota ei tarvitse ajatella. Sen tuomat etuoikeudet ja tapa muokata maailmankuvaa on helppo unohtaa. Itävaltalaisohjaaja Barbara Albertin uusimmassa elokuvassa Mademoiselle Paradis pohditaan, miten näkökykynsä takaisin saaminen muuttaa päähenkilön arkea. Aistien yhteensovittaminen ja esimerkiksi etäisyyksien ymmärtäminen eivät tule itsestään selvyyksinä, vaan ne on opittava. Albert nostaa taitavasti esiin sen ärsykemyrskyn, jonka tuoreet aistit tuovat mukanaan.

Mademoiselle ParadisMaria Theresia von Paradis (Maria Dragus) on Wienin seurapiirien lemmikki 1700-luvun taitteessa. Hän on nuoresta iästään huolimatta virtuoosimainen pianisti, mutta katsojakuntaa kiinnostaa erityisesti hänen sokeutensa.

Marian vanhemmat ovat luoneet tyttärestään vastentahtoisen näyttelyesineen, jonka sokeuteen he etsivät kuumeisesti ratkaisua altistaen Marian toinen toistaan raaemmille kokeiluille. Tohtori Franz Mesmer (Devid Striesow) tarjoaa helläkätisempää parannuskeinoa ja Marian vanhemmat tarttuvat hänen kutsuunsa viimeisenä oljenkortenaan. Tohtorin menetelmät saavat Marian näkökyvyn palaamaan ja avaavat hänelle uudenlaisen, täynnä mahdollisuuksia olevan maailman.

Mademoiselle ParadisMademoiselle Paradis on kiinnostava tutkielma vallasta. Maria ei varallisuudestaan ja yhteiskunnallisesta asemastaan huolimatta ole itsenäinen, sillä hänen arkeaan sanelevat hänen vanhempiensa päätökset, jotka ulottuvat hoitotoimenpiteistä vaatteiden valitsemiseen. He esittelevät tytärtään seurapiireille kylmänlaskelmoivasti nauttien Marian tuomasta asemasta. Tohtori Mesmer ei myöskään auta potilastaan täysin pyyteettä, vaan näkee Marian loistoesimerkkinä metodiensa toimimisesta. Elokuvan kiinnostavimman suhteen Maria luokin palvelijatar Agnesiin (Maresi Riegner), joka aluksi yrittää hyötyä hänen sokeudestaan, mutta saa huomata, että tarkkanäköisyys ei ole yhdestä aistista kiinni.

Maria kokee, että ilman näkökykyään hän on itse näkymätön. Enemmän kuin uusia kokemuksia hän janoaa vapautta, jolloin hänen ei tarvitse enää tukeutua muihin ihmisiin. Tuore näkökyky tuo lisää julkisuutta, mutta samalla pianovirtuoosin erityisyyden painoarvo alkaa laskea. Hänet nähdään joko sokeana ihmelapsena tai lääketieteellisenä ihmeenä ja Marian tehtäväksi jääkin löytää itsensä muuttuneen identiteetin kuohuissa. Omat huolet estävät häntä kuitenkin näkemästä muiden ahdinkoa ja yhteiskunnallisia epäkohtia. Esimerkiksi Agnesiin kohdistuvan häirinnän kohdalla hänen silmänsä ovat kirjaimellisesti suljetut.

Mademoiselle ParadisKuvalliselta kerronnaltaan Mademoiselle Paradis ei lähde uudistamaan epookkielokuvan kieltä, toisin kuin esimerkiksi toisen itävaltalaisohjaajan Jessica Hausnerin Amour Fou (2014) teki muutama vuosi sitten. Barbara Albertin lähestymistapa värien löytämiseen ja muotojen käsittämiseen on filosofisempi ja onnistuu hyvin herättämään isoja kysymyksiä. Toisaalta salonkikelpoinen elokuva olisi voinut tutkia uskaliaammin elokuvan tarjoamia ulottuvuuksia. Lopputulos on säyseä, vaikka teemoihin onkin löydetty kunnioitettavan raikas näkökulma.

* * *
Arvostelukäytännöt