Pyhä Penélope

Englanninkielisissä elokuvakirjoituksissa puhutaan usein vanity projecteista, tyhjyysprojekteista, jotka ovat tärkeitä vain niiden tähdille. Usein tähti on itse hankkinut oikeudet elokuvan käsikirjoitukseen, tuottanut sen ja roolittanut itsensä päärooliin. Tähden merkittävä asema elokuvan tuotannossa johtaa siihen, että ohjaajalla on harvoin juurikaan sanavaltaa mihinkään. Kyse on tähden visiosta, ja valmis elokuva edustaa enemmän tähden kuin ohjaajan näkemystä teoksesta.

Ma maJoskus tämä voi johtaa siedettäviin lopputuloksiin. Spartacus oli Kirk Douglasin tyhjyysprojekti, ja sen kuvauksista muodostui ohjaaja Stanley Kubrickille niin sietämätön kokemus, että Kubrick päätti muuttaa kokonaan toiselle mantereelle ja ohjata loput elokuvansa Englannissa omilla ehdoillaan. Tämä johti eittämättä Kubrickin uran arvostetuimpaan vaiheeseen, jolloin hän loi 2001: Avaruusseikkailun, Kellopeliappelsiinin, Hohdon ja monta muuta kiistatonta klassikkoa. Spartacus taas on jäänyt elämään yhtenä Kubrickin uran heikoimmista teoksista, mutta ainakin pitkällä tähtäimellä siitä seurasi jotain hyvää.

Jää nähtäväksi, seuraako Penélope Cruzin tyhjyysprojektista, Ma masta, mitään yhtä mahtavaa. Rinnastus Kubrickiin ja Spartacukseen kuitenkin ontuu, koska Ma man taustalla vaikuttaa myös käsikirjoittaja-ohjaaja Julio Medem, jolla voisi auteur-teorian hengessä uskoa olevan paljonkin sananvaltaa lopullisen elokuvan laatuun. Siitä huolimatta Ma ma tuntuu koko ajan olevan tähtensä välittömässä kontrollissa. Se tuntuu edustavan visiota siitä, mitä Penélope Cruz ajattelee itsestään.

Ma maLyhyesti sanottuna Cruzin hahmo on ongelmallinen. Hänet esitetään pyhimyksenä, joka on valmis kuolemaan ja antamaan anteeksi kaikille, jotka ovat häntä vastaan rikkoneet. Eikä teennäinen itsensä jalustalle kohottaminen lopu siihen, sillä elokuva on omistettu lyhyesti ”naisille”. Kaikille naisille, mikä on hiukan ironista, kun ajattelee, että Ma ma reputtaa kolmikohtaisen Bechdelin testin jokaisella mittarilla: Cruzin hahmo on elokuvan ainoa nainen, jolla on nimi, hän juttelee toisen (nimettömän) naisen kanssa ainoastaan yhdessä kohtauksessa ja silloinkin he puhuvat siitä, miten upea lauluääni (mies)gynekologilla on. Pikkutyttö Natasha vilahtaa monessakin kohtauksessa, mutta hän ei sano sanaakaan.

Parasta Ma massa on, miten rennosti se suhtautuu aiheisiin, joita on elokuvissa totuttu käsittelemään tabuina. Cruzin esittämä yksinhuoltajaäiti Magda kärsii rintasyövästä samalla, kun hänen miehensä huitelee maailmalla toisen naisen kanssa.

Ma maPoikansa jalkapallopelissä Cruz tutustuu Real Madridin juniorijoukkueen valmentajaan, joka on juuri jäänyt leskeksi ja menettänyt oman lapsensa. He rakastuvat, mutta seksielämä on olematonta. Cruz päättääkin hankkia tilanteeseensa helpotusta kauniiden ihmisten täyttämältä seksiklubilta, joka edustaa kaikessa miellyttävyydessään täyttä vastakohtaa esimerkiksi Eyes Wide Shutin kulttihenkiselle orgiakohtaukselle.

Kaksituntiseksi elokuvaksi Ma ma tuntuu venytetyltä eikä se tartu kunnolla mihinkään esittelemäänsä aiheeseen. Pintaa raapaistaan useammastakin. Ma ma haluaa selvästi olla feministinen ja kertoa naisista yleisesti, mutta se epäonnistuu, koska oikeasti sen tärkeilevän jeesustelun tarkoituksena ei ole kertoa sen enempää naisista vaan kiillottaa sädekehää Penélopen pään ympärillä.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 2 henkilöä


Powered by Preview Networks