Arkiset haavat

Anna Odellin opiskelijatyö Okänd, kvinna 2009-349701 (2009) kritisoi ruotsalaista mielenterveyshoitoa ja teoksen herättämä huomio nosti sen osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Omakohtaisia kokemuksia mielenterveyspalveluiden kanssa simuloinut elokuva on henkilökohtaisuudellaan yhteydessä Odellin uuden esikoispitkän Luokkajuhlan kanssa. Guldbagge-palkinnoilla palkittu elokuva uudelleen kuvittelee tarinan Odellin luokkakokouksesta. Juhlasta, johon häntä ei koskaan kutsuttu.

ÅterträffenIloiset tervehdykset ja selkään taputtelu käynnistävät entisten 9c-luokkalaisten kaksikymmentävuotisluokkajuhlan. Ruokailun yhteydessä Anna (Anna Odell) avautuu puheenvuorossaan vuosien kiusauksesta typertyneelle kuulijakunnalle. Puheenvuoro muutetaan vitsiksi, ihmiset alkavat vältellä Annaa tai suhtautuvat häneen avoimen vihamielisesti. Vuosien takaiset hierarkiat palaavat nopeasti ruokapöytään ja ilta kärjistyy kohti vääjäämätöntä yhteenottoa.

Luokkajuhla on paikoitellen hyvin järkyttävää katsottavaa. Sen päähenkilö avaa vanhat haavat ja saa vastaansa todellisen tyrmäyksen. Välttelevät kommentit syyttävät häntä juhlien pilaamisesta ja syrjäyttävät hänet keskustelusta kokonaan epävakaana henkilönä. Pienillä muutoksilla sama retoriikka on nähtävissä miltei kaikissa yhteiskunnallisissa keskusteluissa, vaikka Odellin tapauksessa tarina on hyvin henkilökohtainen.

ÅterträffenOmakohtaisuus on Luokkajuhlassa viety tasolle, jossa todellisuuden ja fiktion välinen seinämä muuttuu vaikeammaksi havaita. Elokuvaa olisi helppo kritisoida syytteleväksi ja yksipuoliseksi, mutta siihen se ei sorru. Vaikka koko luokka kiusaajineen ja sivustaseuraajineen nousee syyttävän katseen kohteeksi, on Odellin luokkatovereiden henkilöllisyys piilotettu moninkertaisten esitysten taakse. Odell ei myöskään kavahda omaa osuuttaan luokkahierarkian ylläpitoon, mutta ei piilottele omia haavojaan. Luokkajuhlan periksi antamattomat kysymykset eivät synny katkeruudesta vaan pikemminkin aidosta tiedonhalusta.

Erikoinen käsikirjoitus ja tekotapa tuo Luokkajuhlaan performanssin tuntua, vaikka lopputulos säilyy yllättävän perinteisessä muotissa. Luokkakokouskuvaus on täynnä jännitteitä ja räjähdysherkkää ilmapiiriä. Sen rikas kuvallinen kerronta luo klaustrofobista tunnelmaa suljettuun tilaan ja näyttelijätyö on täynnä pienieleisesti rakennettua uhkaa. Vahva tunnelma ei kuitenkaan kanna elokuvan loppuun asti, kun muutos tarinassa tuo uuden tavan käsitellä tarinaa katsojien eteen. Moninaisten näkökulmien esittäminen tuo tarinan maailmaan rikkautta, mutta samalla se myös pehmentää sen terävintä särmää.

ÅterträffenOdellin esikoispitkä elokuva on paikoitellen yhtä vaikeaa katsottavaa kuin esimerkiksi Thomas Vinterbergin Jahti (2012) tai Lars Von Trierin Dogville (2003), mutta se ei pysty ylläpitämään tunnelmaansa yhtäjaksoisesti. Sen syyttävä katse kohdistuu kouluhierarkioihin ja tuska, jota Annan katkeamattomasta katseesta välittyy, on vaikea välttää. Voimakkaimmin elokuvan tunnelma kannattelee täydellisen fiktion keinoin, mutta vaikka Luokkajuhla kesyyntyykin loppua kohden, jaksaa se taistella loppuun asti. Häivähdys toivoa tuo valoa elokuvan synkkyyteen juuri oikeassa määrässä.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 2 henkilöä


Powered by Preview Networks