Ihmisyyden jäljillä

Black Lion Pictures tuo suomalaisia pientuotantoja teattereihin oikein urakalla. Lokakuussa saivat ensi-iltansa Samurai Rauni Reposaarelainen sekä Äpärä, jotka yrityksestään huolimatta jäivät etäisiksi ja laiskasti kirjoitetuiksi, vaikka visuaaliselta toteutukseltaan niissä ei mitään vikaa ollutkaan. Márton Jelinkón Lunastus jatkaa samalla linjalla. Intoa ja visuaalista taituruutta tekijöillä kyllä on, mutta tarina on kuin köntti jäätä, joka 90 minuutin aikana hiljalleen sulaa.

LunastusTomas (Lauri Tanskanen) työskentelee Markulle (Matti Onnismaa), joka pyörittää ihmiskauppaa. Hänen mieltään jäytää muisto kadonneesta siskosta, jonka hän on päättänyt etsiä käsiinsä. Kyynisen ja ihmisarvoa kunnioittamattoman bisneksen julmuus muuttuu yhä raaemmaksi, kun osallisten tukahdutetut tunteet alkavat purskahdella esiin.

Elokuvan ensimmäiset kuvat, joita säestää tumma elektroninen äänimaailma, ovat upeita. Huomio keskittyy taidokkaaseen vähäeleisyyteen ja sommiteltuihin neonvärisiin maisemiin, ja jälki ei kalpene ollenkaan paljon suuremmalla rahalla tehdyille ammattilaiselokuville. Nämä kuvat ovat kuitenkin petollisia, sillä ne lupaavat jatkon kannalta aivan liikaa.

LunastusLunastus ei ole juoni- eikä hahmovetoinen elokuva. Hahmot ovat äärimmilleen pelkistettyjä tyhjiä kuoria, jotka puhuvat sanoja venyttäen, aivan kuin jokainen repliikki olisi heidän viimeinen kuolinkorinansa. Heissä ei ole mitään, mikä tekisi heistä ihmisiä. Ratkaisu on toki perusteltu, kun elokuva kertoo nimenomaan ihmisyyden menettämisestä. Tuntuu siltä, ettei kukaan henkilöistä ole ihminen koskaan ollutkaan.

Elokuvan viehätys perustuu yleensä joko juoneen, henkilöhahmoihin tai tunnelmaan. Kaikkien ei tarvitse olla kohdallaan, mutta ei-kokeellisessa elokuvassa jonkin näistä elementeistä on kuitenkin toimittava, jotta katselukokemuksesta tulisi edes jollain tapaa nautittava. Lunastuksessa mikään näistä ei toimi. Elokuvassa ei ole juonta, sillä mitään ei tapahdu. Puolentoista tunnin pakollinen pituus täytetään itseään toistavilla hidastetuilla kohtauksilla bordellikäynneistä, jotka eivät ole kokonaisuuden kannalta millään tapaa perusteltuja. Lähinnä niistä tulee mässäilevä ja vaivaannuttava olo.

LunastusPäähenkilö Tomas on pökkelön ilmeetön. Jälleen kerran tarkoituksellista, mutta vaikutelma jää melko irralliseksi ja hölmöksi. Jos hänelle olisi kirjoitettu edes joku muu rooli pakkomielteisen sisaren etsimisen lisäksi, elokuva olisi hyvinkin mahdollisesti saanut lisää potkua. Muutkaan hahmot eivät tuo mitään uutta kuluneen kyyniseen hahmogalleriaan, jossa on vain moraalittomia ja uhreja. Tämä on erityisen suuri harmi, sillä elokuvan maailma olisi tarjonnut hyvät puitteet moraalin ja oikeudenmukaisuuden teemojen käsittelyyn. Nyt se typistyy pelkkään ajatukseen siitä, että vahvin voittaa.

Elokuva on visuaalisesti taitava kokeilu vaikeassa lajityypissä, mutta se on niin tympäännyttävän tasapaksu ja tylsä, ettei siitä saa juuri mitään irti edes tunnelman osalta. Yksittäisiä David Lynchin ja Nicolas Winding Refnin estetiikkaa lainaavia kuvia lukuun ottamatta Lunastus on elokuva, jossa olisi ollut ainesta paljon parempaan kuin sen laiska kirjoittaminen antaa ymmärtää.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,3 / 3 henkilöä