Korea ja lattana modernisointi

Tämän vuoden jälkimmäinen Lumikki-versiointi on synkempi kuin muutaman kuukauden takainen Kerro, kerro kuvastin. Visuaalisesti elokuva on hieno ja saa vanhan sadun näyttämään tuoreelta, mutta päällimmäiseksi tunteeksi Lumikista ja metsästäjästä jää pettymys. Elokuvassa on valtavasti potentiaalia, josta lähes kaikki hukataan.

Asetelmaltaan elokuva ei poikkea sadun tutummista variaatioista. Paha äitipuoli saa tietää taikapeililtä, että Lumikki on häntä kauniimpi, ja haluaa nuoren kaunottaren hengiltä. Löytyy metsästäjää, prinssiä sekä sen seitsemää kääpiötä. Isoin muutos on metsästäjä, joka on nostettu toiseksi päähahmoksi Lumikin rinnalle.

Snow White and the HuntsmanHahmoja on taustoitettu antaumuksella. Metsästäjä suree kuollutta vaimoaan ja suostuu metsästämään Lumikkia, kun äitipuoli lupaa herättää vaimon henkiin. Vaimo tosin unohtuu hyvin äkkiä Lumikin tieltä sekä metsästäjältä että elokuvalta. Äitipuolen, kuningatar Ravennan, pakkomielle kauneuteen ja valtaan selitetään lapsena saatuna kirouksena ja voiman lähteenä. Lumikki itse jää valjuksi hyvyyden puolustajaksi, mikä lienee melkein välttämätöntä tämäntyyppisessä tarinassa.

Kaikesta pohjustamisesta huolimatta ei muutoksia ole tehty tarpeeksi, jotta sadusta oltaisiin saatu aikaan juonellinen elokuva. Sellaista tässä on tavoiteltu, modernia toimintafantasiaa vahvalla naispäähahmolla. Hahmojen historiat ja motivaatiot kuitenkin unohtuvat, kun elokuva taantuu mustavalkoiseksi perusfantasiaksi. HBO:n Game of Thronesin jälkeisenä aikana kliseinen ja laiska fantasia tuntuu kuitenkin rikokselta katsojaa kohtaan, eikä asiaa auta että kuningattaren ja hänen veljensä läheinen suhde luo välittömästi viittauksen yhteen tämän hetken laadukkaimmista televisiosarjoista

Snow White and the HuntsmanElokuvan hienoin osuus sijoittuu keijujen turvapaikkaan, jossa uljas uroshirvi siunaa Lumikin. Visuaalisesti sekvenssi on upea kaikin puolin ja täynnä yksityiskohtia – sieniä joilla on silmät, jänöjusseilla ratsastavia keijuja ja niin edespäin. Omana kokonaisuutenaan tämä toimii, mutta osana elokuvaa ei. Kaikki on vain pintaa, kuten koko elokuvakin. Uroshirvi on jonkinlainen henkiolento, jonka siunauksella on merkitystä. Tai niin katsojalle sanotaan. Koska elokuvan maailmalla ei ole historiaa tai syvyyttä, ei hahmojen teoillakaan ole merkitystä katsojalle ellei sitä erikseen sanota. Lopussa Lumikki tietää Ravennan ajatukset ja heikkoudet, koska niin vain nyt on käsikirjoittajan mielestä.

Sama satunnaisuus vaivaa koko elokuvaa, ja hienotkin oivallukset jätetään puolitiehen. Alussa Lumikki paljastuu kristityksi, mikä välittömästi ankkuroi elokuvan tietynlaiseen maailmaan. Asiaan ei kuitenkaan palata enää. Mielenkiintoisin yksityiskohta on naisyhteisö, jonka jäsenet ovat viillelleet itseään kasvoihin, jotta he eivät olisi uhka kuningattarelle. Tämäkin unohdetaan samantien, eikä sitä käytetä tarinan tai maailman kartoittamiseen.

Snow White and the HuntsmanElokuvan tunnelma ja toteutus kantavat kuitenkin puolimatkaan. Tapahtumat sijoittuvat synkkään ja likaiseen germaaniseen valtakuntaan, jonka kontrastina on edellämainittu keijujen turvapaikka. Kuningatarta näyttelevä Charlize Theron vetää roolinsa niin yli kuin voi olla ja lähinnä huutaa vuorosanansa – ei välttämättä huono ratkaisu tässä elokuvassa. Linnunsydänten syömisen kaltaiset yksityiskohdat elävöittävät hahmoa. Toimintakohtauksia on riittämiin jottei aivan kyllästymään pääse. Lumikki itsekin pääsee heiluttelemaan miekkaa, mutta Kristen Stewart tuntuu unohtavan, ettei näyttele Twilight-elokuvassa, joten hänen Lumikkinsa on liian passiivinen. Tämä on tietysti käsikirjoituksenkin syytä.

Lumikissa ja metsästäjässä on roppakaupalla mielenkiintoisia yksityiskohtia ja oivalluksia, joista ei kuitenkaan ole saatu taottua johdonmukaista elokuvaa. Ehkä sitten huhutussa jatko-osassa, jolloin tukena ja taakkana ei ole Grimmin veljesten tarinaa.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,9 / 7 henkilöä


Powered by Preview Networks