Lovemilla valkokangas

Omaksi ilmiökseen kasvanut YLEn nuortensarja #lovemilla lähestyi raikkaalla ja rohkealla otteella jokapäiväiseen elämään vaikuttavia aiheita, joista keskustelu ei aina ole helppoa. Nettisarjana markkinoitu ohjelma käsitteli alle kymmenminuuttisissa jaksoissaan huumorin keinoin aiheita seksuaalisesta häirinnästä vanhempien alkoholismin. Se hyppi kevyesti lajityypistä toiseen, eikä sortunut moralisointiin. Ennakkoluulottoman sarjan sydämessä oli aina ajatus oman itsensä hyväksymisestä ja tähän aiheeseen pureutuu myös sarjasta tehty täysipitkä elokuva Lovemilla.

Aimo (Joel Hirvonen) ja Milla (Milka Suonpää) ovat kyllästyneet asumaan Millan zombialkoholistivanhempien (Mari Rantasila ja Matti Onnismaa) luona, mutta pienellä paikkakunnalla uuden asunnon löytäminen ei ole helppoa.

Ystävätär Siiri (Pauliina Suominen) ehdottaa Millalle ratkaisuksi rikkaamman miehen hankkimista, mikä saa Aimon mustasukkaisuuden heräämään. Päästäkseen yli epävarmuudestaan Aimo lähtee tutustumaan robotiikan tarjoamiin mahdollisuuksiin, mutta rahatilanteen ollessa heikko kehonkohennus alkaa hiertää pariskunnan suhdetta.

Lyhyiden tarinoiden maailmasta pitkään formaattiin siirtymisellä on hintansa. Ekonominen tarinankerronta ja nopeasti vitsin ytimeen meneminen olivat #lovemillan vahvuuksia, mutta pitkä elokuva vaatii ideoilta enemmän.

Lovemillan tarina sivujuonineen jää sekavaksi kasaksi ajatuksia, joiden yhteen kutominen ei ota onnistuakseen. Pääosassa oleva rakkaustarina ottaa pikkuhiljaa vallan rönsyileviltä sivujuonilta, mutta se ei poista tyhjää ilmaa tarinasta. Elokuva jättää myös Millan oman tarinansa sivuhahmoksi. Aikamatkailijattaren harteille jää asioiden järjestely ja silmienpyörittely, kun poikaystävän pakkomielteet ottavat vallan.

Sarjasta tuttujen hahmojen istuttaminen mukaan tarinaan tuo elokuvaan genreillä leikkimisen, joka on tuttu jo televisiosarjasta. Vartijan (Ville Jankeri) ja maskotin (Rami Rusinen) poliisielokuvapastississa noroviruskostaja piinaa kaupunkia ja Gitta (Miina Penttinen) taas taistelee supersankarittarena niin maailmaa uhkaavia voimia kuin sukupuolten välistä lasikattoakin vastaan. Ideat venytetään liian pitkiksi ja niiden lopullinen näkökulma jää epäselväksi. Toiset hahmot eivät saa itselleen edes kokonaista tarinaa, vaan jäävät irtonaisiksi vitseiksi.

Vaikka Lovemillan suuruudenhulluudessa on jotain kiehtovaa, ei sen kokeilunhalu kanna loppuun asti. Sen erilaiset genresekoitukset hymyilyttävät alussa, mutta ajatukset hukkuvat tarinanpaljouden alle.

Janne Huttusen ilahduttavan totinen genremusiikki tuo mukavaa kontrastia hieman kotikutoisilta näyttäviin maailmoihin. Sarjan nopea tempo polkee paikoillaan ja rohkea huumori on jäänyt lentävien eritteiden varjoon. Vaikka #lovemillan kantava ajatus itsevarmuuden etsimisestä ja oman itsensä hyväksymisestä onkin yhä Aimon ja Millan tarinassa läsnä, jää elokuva kauas siitä, mikä teki sarjasta onnistuneen ja raikkaan erilaisen.