Lord of War valkokangas

Vuosista 2005 ja 2006 näyttää muodostuvan varsinainen herkkupöytä poliittisen tai kantaaottavan elokuvan ystäville. Richard Nixonin salamurha, Crash, ja Hotel Rwanda saavat jatkoa ensi vuonna Caton-Jonesin Shooting Dogsista, Spielbergin Munichista ja Mendesin Jarheadista. Dokumenttirintamalla Fahrenheit 9/11:n vanavedessä ovat maailmalla jatkaneet mm. Corporation, Mondovino ja Darwin’s Nightmare, jotka toivottavasti tulevat joskus Suomenkin teattereihin. Andrew Niccolin kansainvälistä asekauppaa luotaava ja satirisoiva Lord of War kuuluu tämän joukon keskikastiin ja tullee jäämään vastikään ensi-iltansa saaneen ja elokuvallisilta ansioiltaan ylivoimaisen Uskollisen puutarhurin varjoon.

Lord of War kertoo tarinan ukrainalais-amerikkalaisesta Yuri Orlovista (Cage), joka muiden tulevaisuuden näkymien puutteessa ajautuu asekauppaan. Moraaliton, kyyninen ja bisneshenkinen Yuri kotiutuu alalle nopeasti ja tekee pian kauppaa venäläisten ex-kenraalien ja kolmannen maailman pikkudiktaattorien kanssa. Kaikki näyttää menevän hyvin. Yuri, etnisen sulatusuunin kasvatti ja tee-se-itse-mies saavuttaa amerikkalaisen unelman eikä sillä, että menestyksen instrumentit ovat vähintäänkin valonarkoja, tunnu olevan juuri väliä.

Samalla hän kuitenkin etääntyy vaimostaan (Moynahan) ja huumekierteeseen joutuneesta veljestään (Leto) ja ajautuu Baptisten (Walker) hallitsemassa Liberiassa yhä syvemmälle väkivallan syövereihin. Useiden takaiskujen ja katkerien petturuuksien seurauksena Yuri näyttää lopulta jääneen häntä jahdanneen FBI-agentti Jack Valentinen (Hawke) satimeen.

Elokuvan paras anti kiteytyy lyhyissä bravuurikohtauksissa, joissa luova elokuvallisuus yhdistyy Cagen kyynisyyden ja reaalipolitiikan kyllästämään kertojan ääneen. Hätkähdyttävimmässä esimerkissä katsojan asetetaan luodin näkökulmaan ja kuljetetaan koko asekaupan infrastruktuurin lävitse tehtaista ja logistiikasta sotilaisiin, kivääreihin sekä lopulta uhrien puhkoutuviin ruumiisiin.

Välillä hypnoottinen, välillä tokkurainen Cage esittää hyytävän ylistyspuheen AK-47-rynnäkkökiväärille ja selostaa kolkkojen faktoidien ja aforismien kautta lentokoneen yöllistä ryöstöpurkua keskellä länsiafrikkalaista tasankoa. Myös suoraselkäinen loppu, jossa agentti Valentinen ja Yurin vastakkaiset monologit paljastavat vallan todelliset rakenteet ja toimintatavat, kuuluu elokuvaa luonnehtivien väkevien poliittisten syvyyspommien sarjaan.

On harmillista, että nämä huippuhetket jäävät irrallisen tuntuisiksi numeroiksi tarinassa, jonka kaari tuntuu hajanaiselta ja epäilyttävältä. Cagen ja vaimoa esittävän Moynahanin välillä käsikirjoitus pettää pahasti eikä kunnollista kemiaa löydy pelastamaan asekauppiaan kotielämää koskettelevia kohtauksia tylsyydeltä ja puisevuudelta. Samoista syistä johtuen katsoja huomaa kysyvänsä pitäisikö hänen tietää asekauppiaiden perhe-elämistä ja yrittää tuntea sääliä näitä kohtaan. Kenties valheiden kannattamat yritykset normaalielämän tavoittamiseksi on tarkoitettu satiirisiksi, mutta dialogin ja näyttelijätyön heikkous jättää tämän teeman epäselväksi.

Cagen nousu-ja-tuho-narratiivi hallitsee tarinaa liiaksi, eivätkä muut hahmot kuten Ian Holmin kylmän sodan aikainen veteraanikauppias tai Leton esittämä narkomaaniveli ehdi kehittyä uskottaviksi persooniksi. Elokuvan kyynisessä ilmapiirissä Moynahanin roolin olisi myös voinut kääntää kylmän opportunistiseksi Trafficissa esiintyneen Catherine Zeta-Jonesin diilerivaimon tavoin. Nyt hän jää kuitenkin ohueksi, koristeelliseksi ja kyseenalaisen idealistiseksi hahmoksi.

Eamonn Walker kykenee lähes aina vaikuttamaan pelkällä intensiivisellä läsnäolollaan, mutta Lord of Warissa hänelle olisi puolestaan toivonut Yurin aforismien veroisia repliikkejä. Syvällisen sanottavan puutteessa Baptiste Seniorista muodostuu turhan ristiriitainen hahmo: toisaalta stereotyyppinen ja karikatyyrinen, toisaalta valitettavan tutun- ja todentuntuinen afrikkalainen sotilasjohtaja. Elokuva ei vain tunnu osaavan päättää kumpaa linjaa, surrealistis-satiirista vai kyynisen realistista, se noudattaisi.

Näiden osittain ratkaisemattomien kaksijakoisuuksien johdosta Lord of Waria on vaikea asettaa mihinkään tiettyyn arvosteluskaalan kohtaan. Toisaalta puhtaan poliittisen tai kantaaottavan elokuvan ystävälle elokuva voi tarjota hyvinkin neljän tähden arvoisen mustan dramedian. Toisaalta satiirin onnahtelevuus ja dramaattisten tehojen epätavallinen käsittely pudottaa elokuvan yleisen vetovoiman kolmen tähden tasolle.