Särmätön satiiri

Periaatteessa on kannatettavaa, että Suomessakin rohjetaan tehdä erilaisia, perusmuotista poikkeavia elokuvia. Monipuolinen elokuvakulttuuri on rikkaus, josta ammennetaan joskus todellisiakin helmiä. Erilaisuus ei saisi kuitenkaan olla mikään itseisarvo, jota alleviivatusti korostetaan. Likaisen pommin kohdalla on livetty heti kättelyssä tähän miinaan. Elokuvaa mainostetaan räävittömäksi ja provosoivaksi mustaksi komediaksi, joka rohkeudessaan rikkoo rajoja ja on ehkä oudoin kotimainen elokuva pitkään aikaan. Paljon luvattu, varsinkin kun elokuva ei lunasta yhtään lupaustaan.

Likainen pommiLikainen pommi yrittää olla nokkela satiiri humpuukialojen elämystyöläisistä, menestymisen pakosta ja nykypäivän pinnallisuudesta. Hyvässä satiirissa on särmää: se on älyllisesti piikittelevää komediaa, joka parhaimmillaan herättää kriittistäkin ajattelua käsittelemästään aiheesta. Likainen pommi ei alleviivaavuudessaan ole erityisen älyllinen saati ajatteluun haastava, pikemminkin se osoittelevuudellaan aliarvioi katsojaa ja tämän päättelykykyä. Terävän satiirin sijaan lopputulos on särmätöntä koheltamista, joka käsikirjoituksen ja toteutuksen tasolla tuo mieleen lähinnä Kemmon veljesten Ponterosan (2001). Tosin sillä erotuksella, että Kemmon veljesten hengentuote oli huonoudessaan huvittava, Likaista pommia katsoessa ei naurattanut kertaakaan.

Likaisen pommin käsikirjoittaja ja ohjaaja Elias Koskimies tunnetaan tv-sarjasta Presidentin kanslia, jota meillä on pidetty jopa hyvän maun rajoja tapailevana poliittisena satiirina. Television opeilla tehdään kuitenkin aniharvoin onnistuneita pitkiä teatterielokuvia. Vartti televisioviihdettä on koko lailla eri asia kuin puolitoistatuntinen valkokangaselokuva.

Likainen pommiPaperilla Likainen pommi on varmasti vaikuttanut hyvältä idealta. Kehäkolmosen sisäpuolella piisaa pilvin pimein pikkusieluisia humpuukihommistaan turhan tärkeitä elämystyöläisiä, joiden infantiilit luonteenpiirteet lähes huutavat pääsyä viihteen huumorihahmoiksi. Kokonaan toinen asia on, kiinnostaako ketään ulkopuolista tällaisten hahmojen ihmettely, varsinkaan huonona sepitteenä, kun todellisuus olisi varmuudella tarua ihmeellisempää.

Tarinan kuvitteellisen levy-yhtiön Martin Bakkat, Mircut ja muut hönöt ovat hahmoina suunnilleen yhtä kiinnostavia kuin marketin kassajonon perjantairuuhkan asiakkaat. Pissisteini PD:n promoaminen rahaatekeväksi tähdenlennoksi takertuu toki aikamme ajankohtaisiin ilmiöihin, mutta kritiikin terä tylsyy sekavaan ja liian monille sivupoluille rönsyilevään käsikirjoitukseen. Kokonaisuutta heikentää entisestään televisiokerronnalle tyypillinen estetiikka ja selittävän kertojaäänen käyttäminen, mikä näytelmäelokuvassa on lähes poikkeuksetta riman ylittämista mahdollisimman matalalta.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1 / 3 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com