Lights Out valkokangas

Pimeää. Sähkö särisee. Valot vilkkuvat. Lattia narisee. Lapsi pelkää. Komerossa luuraa jokin. Ja viulut vinkuvat.

2010-luvulla voisi luulla, että kauhun saralla edes yritettäisiin jotain uutta. Mutta ei. Viime vuosina kauhu on ollut kliseiden loputonta kuppausta. Tehosteiden ja väkivallan kierroksia on nostettu, mutta se on saanut keitokset maistumaan entistäkin valjummilta, kun viimeisetkin draaman rippeet, jännitteen luonti ja ideoiden yritelmät on viskattu reunan yli turhana painolastina itsetietoisen säikyttelyn tieltä.

Nykykauhun voisi tunkea sinne minne aurinko ei paista, ja pidätellä siellä, kunnes joku visionääri saa punnerrettua sen takaisin valoon omintakeisella tuotoksellaan.

Tuottajana häärivä Saw-mies James Wan ja esikoisohjaaja David F. Sandberg eivät tällaisia visionäärejä ole. Sandbergin kehuja keränneestä lyhytelokuvasta Lights Out (2013) kokoillan elokuvan mittoihin paisutettu teelmys on juurikin manattua nykykauhua, jossa ikäkulujen kliseiden varaan on askarreltu geneeristä säikyttelyä, vaikka potentiaalia olisi ollut muuhunkin.

Perheen äiti juttelee itsekseen. Kaikki luulevat äidillä viiraavaan, mutta juttelukumppani onkin perin konkreettinen pimeässä viihtyvä lahtari, jonka perheen poika ja aikuinen tytär aikovat kukistaa.

Valojen vilkuttelu ja epämääräisen hahmon pelote toimivat kolmiminuuttisessa lyhytelokuvassa, mutta kokoillan elokuvaksi niistä ei ole, vaikka 80-minuuttinen Lights Out nykymittapuulla lyhyt elokuva onkin. Elokuva pelaa vain yhdellä idealla ilman minkäänlaista koukkua tai käännettä, mikä vie elokuvan nopeasti tylsyyden poluille. Äidin hahmoon pedattua psykologista ulottuvuutta ei hyödynnetä mitenkään, vaikka se on tarjolla hopeavadille aseteltuna.

Tämä kummastuttaa, koska kuvaukseen ja valaistukseen on panostettu keskimääräistä enemmän ja luotettu varsin perinteiseen tyyliin, mikä näkyy myös graafisen väkivallan vähäisyydessä. Tarinan ja hahmojen kehittelyn suhteen ei sen sijaan ole laitettu tikkua ristiin.

Nykyisin paha ei tarvitse kummoistakaan perustetta, funktiosta ja historiasta puhumattakaan. Pahan ainoa tarkoitus on säikytellä ja lennättää verta, pelotteeksi siitä ei ole. Menneiden vuosikymmenten kauhuteosten koulimalle katsojalle Lights Outin kaltainen nykykauhu ei anna yhtään mitään. Kauhutaivaltaan aloittavalle säikyttely saattaa suoda hieman ylimääräisiä sydämentykytyksiä, mutta valoja se tuskin saa jättämään kotona päälle, joten elokuvan teho jää puhtaasti teatteriin. Kertakäyttösäikyttelyä.