Joulusydän

Joulun hiljalleen saapuessa saapuvat myös vuodenaikaan sidotut romanttiset komediat. Vuodesta toiseen aina yhtä suosittu lajityyppi on edustukseltaan edelleen vahvin televisiokanavilla ja suoratoistopalveluissa. Muutama erityistapaus löytää kuitenkin tiensä valkokankaille. Yksi tällainen on Paul Feigin (Morsiusneidot, Ghostbusters) ohjaama romanttinen brittikomedia Last Christmas.

Last ChristmasNäyttelijänä paremmin tunnetun Emma Thompsonin ja hänen aviomiehensä Greg Wisen kirjoittamaan tarinaan pohjautuva elokuva kertoo parinkympin jälkipuolia läpikäyvästä Katesta (Emilia Clarke). Nuori nainen on kävelevä täystuho, jonka epätoivoiset yritykset lyödä läpi musiikkiteatterin parissa eivät tuota tulosta ja elämän ainoa kiinnepiste on täyspäiväinen toimenkuva joulukaupan myymälätonttuna. Eräänä päivänä Kate tutustuu salskeaan Tomiin (Henry Golding), jonka kautta hän näkee Lontoon jouluisten katujen pienet kauneudet sekä oppii tajuamaan hyvän tahdon merkityksen. Pian kuitenkin käy ilmi, että Tomin taustalla piilee salaisuus, joka on suurempi kuin mitä Kate olisi ikinä osannut arvata.

Jouluelokuvien perinteiset äänenpainot ovat Last Christmasissa vahvasti läsnä. Taustalla hehkuu läpisyövytetyn äitelä sanoma joulun taiasta ja auttamisen ilosta. Perheen, läheisten ja yhteenkuuluvuuden merkitystä annostellaan lapsellisen opettavaiseen sävyyn ja kornille kailotukselle yritetään löytää kosketuspintaa Brexit-aikakauden kipupisteistä. Niin ohutta on kuitenkin elokuvan otanta maansa polarisoituneeseen nykyhetkeen, että jälkimauksi jää vain tunne kyynisestä varmistelusta.

Last ChristmasTeoksen onni on brittiläisen komediaperinteen tehokkuudessa. Karkea kieli, suorasukaiset vitsit ja tummasävyinen huumori tuovat tervetullutta säröä laimean sovinnaisuuden keskelle. Paul Feigin ohjauslinja tukee huumorin rouheampia osastoja suoraselkäisesti, mikä antaa teokselle tukevammat jalat seistä kuin monilla virkaveljillään.

Juonellisesti lopputulos on kovin arvattava, mutta huomionarvoisesti sen sisältä löytyy myös hetkittäin aidosti humaaneja sävyjä. Tuntuukin siltä, että Thompsonin ja Wisen kirjoittama pohjatarina on omannut selkeän perusidean, jota on kuitenkin elokuvan aikana lähdetty tilkitsemään imelällä maalailulla ja naamat irvessä venytetyllä rallattelulla.

Last ChristmasSuurimmat kiitokset kuuluvat kuitenkin markkinointikoneistolle. Wham!-duon jouluisesta radiohitistä nimensä lainannut elokuva nojaa edesmenneen solistin George Michaelin tunnettavuusarvoon täyttämällä soundtrackinsa laulajan julkaisemattomilla kappaleilla. Ennakkoboomi internetissä osoittaa, että strategia on toiminut. Väliäkö sillä, että Michael sekä hänen musiikkinsa soivat lopulta hyvin vaimeasti ja harvakseltaan jouluisen romkomin kaiuttimista ja yhteys miehen kappaleisiin on lähinnä nimellistä.

Last Christmas on jakauma ärsyttävää mielennostatusta ja osuvampaa komediakerrontaa. Lopputulos on auttamattoman ristiriitainen, mutta pohjimmiltaan kuitenkin perusvarmaan muottiin tukeutuva jouluelokuva, joka tarjoaa sitä, mitä siltä uskaltaa odottaakin. Mikään uusi Rakkautta vain (2003) ei ole kyseessä, mutta satunnaiset ansiot luovat teokselle kestävämmät rakenteet kuin tavanomaisilla tynnyrin pohjalla lepäävillä jouluhapatuksilla.

* *
Arvostelukäytännöt