Turvapaikan pelastajat

Vaikka nykypäivänä voidaan jo puhua animaatiosta ilman, että sitä aina liitettäisiin lastenelokuvien genreen, tuntuu Studio Ghiblin elokuviin liittyvän juuri tämä leima. Yleistys on kummallinen, kun mietitään tuotantoyhtiön elokuvahistoriaa. Mukaan mahtuu useita elokuvia, jotka eivät ole niitä tavanomaisimpia lastenelokuviksi laskettavia filmejä, kuten esimerkiksi Laputa: linna taivaalla (1986) tai Punainen sika (1992). Vaikka viime vuosina Ghibli onkin tuottanut useamman kappaleen enemmän lapsille tarkoitettuja elokuvia, on studion uusin Kukkulan tyttö, sataman poika selkeästi vanhemmalle yleisölle suunnattu elokuva.

Kokuriko-zaka karaKoulun ja kotitöiden kanssa ahertavan Umin päivät ovat täynnä työtä. Iloista tyttöä tämä ei kuitenkaan harmita, vaan hän on tyytyväinen osaansa perheenjäsenistä ja vuokralaisista koostuvassa lämminhenkisessä yhteisössä. Työntäyteinen arki saa kuitenkin antaa myötä, kun koulun kerhorakennus joutuu purku-uhan alle. Pääasiassa opiskelijapoikien leikkikenttänä toimiva talo ei aluksi kiinnosta Umia, mutta pian paikan innostava ilmapiiri vie hänetkin mukanaan. Kerhotalon kunnostaminen saa myös koulun tytöt kiinnostumaan paikan tarjoamista mahdollisuuksista ja vastarintaan nousee yhä useampi nuori.

Kukkulan tyttö, sataman poika on synnyttänyt ympärilleen upean ilmapiirin, joka on täynnä nuoruuden viattomuutta ja viehättävää lämpöä. Keveys saadaan säilymään, vaikka elokuva välillä sivuaakin vaikeita asioita. Osasyynä tähän on varmasti elokuvan nostalginen katse 1960-luvun Japaniin. Teini-ikäiset nuoret elävät mahdollisuuksien maailmassa, jossa uudet, avoimet horisontit häämöttivät vanhojen traditioiden takana. Tokion vuoden 1964 olympialaiset lupaavat globaalimpaa maailmaa ja alati politisoituva maailma ympärillä erilaisia vaikutusmahdollisuuksia.

Kokuriko-zaka karaKerhotalon tärkeys ja sen perinteet ovat nuorille selkeitä. Tieteellisten kokeiden aiheuttaman sotkun, intomielisen filosofiankerhonvetäjän sekä touhukkaan lehtitoimituksen värittämä maailma on täynnä herkullisia henkilöhahmoja, jotka rakastavat talon luomaan vapauden ilmapiiriä. Sokkeloinen sisus tarjoaa turvapaikan nuorille tiedemiehille ja ajattelijoille, jotka saavat leikin ja erehdysten avulla tutkia maailmaa. Vanhojen perinteiden kunnioittaminen ei tarkoita vain asioiden säilyttämistä sellaisenaan. Kerhotalon yhteisöllisyys on hautautunut ajan patinan alle siinä missä itse talokin. Selkeäviivaisemmaksi ja helpommin lähestyttävämmäksi muutettu talo tuokin yhteen koulun opiskelijat uudella ja vahvemmalla tavalla.

Impressionistinen ote elokuvan tekemiseen on Kukkulan tytön, sataman pojan kohdalla vahva. Sen tarinassa tärkeimmäksi nousee tunnelma ja nuoruuden hetkellisyys. Se ei vello nostalgian aallokossa, mutta se haluaa olla selkeä muistutus katsojille heidän omasta nuoruudestaan. Tästä syystä elokuva ei olekaan lastenelokuva. Sen juoni ei ole lapsille sopimaton, mutta se ei suoranaisesti tarjoa mitään perheen pienimmille. Soljuvan tarinankerronnan sivuosissa ei ole hassuja hahmoja tai suuria toiminnallisia kohtauksia. Kaikki turha on riisuttu pois ja tarina jää tärkeimpään osaan.

Kokuriko-zaka karaKaunis animaatio vastaa tarinan ilmapiiriä. Sen lämmin värimaailma ja yksinkertaistettu visuaalinen ilme tukevat tarinan kaarta. Vaikka elokuva muistuttaa selkeästi Studio Ghiblin alkuaikojen vakavampia ja aikuismaisempia elokuvia, se ei ole askel taaksepäin. Kukkulan tytössä, sataman pojassa on raikasta otetta, jossa sekoittuvat Hayao Miyazakin selkeä kädenjälki käsikirjoituksessa sekä hänen poikansa, Goro Miyazakin, ohjauksellinen tyyli. Lopputuloksena on viehättävä ja ajaton elokuva.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 4 / 3 henkilöä




Powered by Preview Networks