Muu-sikaali lehmästä ja variksesta
”…nämä muu-uuukalaiset…”
(Kristian Arje, aluekomentaja)
Jujja Wieslanderin ja Sven Nordqvistin luomat Mimmi Lehmä ja Varis ovat seikkailleet paitsi useissa lastenkirjaklassikoissa myös jo kolmessa animaatioelokuvassa. Ensimmäisen, piirrossarjaepisodeista kootun Mimmi Lehmä ja Variksen (2008) ja Mimmi Lehmä löytää kotiin -elokuvan (2021) välillä meni toistakymmentä vuotta. Kolmas elokuva Kuka olet, Mimmi Lehmä saapuu varsin ripeällä tahdilla edellisen perään.
Mimmi Lehmä löytää kotiin julkaistiin Suomessa vasta viime vuoden marraskuussa, joten uusi Mimmi-elokuva saapuu teattereihin vain vuosi edellisestä. Tiheä tahti ei sinänsä haittaa, sillä edellinen elokuva oli napakka ja onnistunut kokonaisuus, jolla oli selkeät raamit ja lämminsydäminen kerronta. Käsikirjoitus ei perustunut suoraan kirjoihin vaan oli varta vasten elokuvaan laadittu. Samoin on Kuka olet, Mimmi Lehmän laita, jonka on ohjannut edelliselokuvan tavoin Christian Ryltenius.
Elokuva on minuutilleen yhtä pitkä kuin edellinenkin ja juuri sopiva pienemmille katsojille eli reilun tunnin mittainen. Kumpaakaan elokuvaa ei ole venytetty eikä vanutettu, mikä on monen koko perheen elokuvan helmasynti. Tarinassa alati toimelias ja utelias, lehmäksi epätyypillinen Mimmi (Jutta Annala) haluaa tehdä maatilalla oman muuu-sikaalinsa, Epäilevämpi Varis (Petri Hanttu) protestoi hanketta eikä aivan syyttä suotta, sillä maatilan pikkupojan pehmonalle katoaa. Mimmin ja Variksen ei auta kuin etsiä nallea.
Kuka olet, Mimmi Lehmä? ei yllä edellisen Mimmi-elokuvan tasolle. Juoni on yksioikoinen ja suureksi osaksi tarinan Macguffinin eli pehmonallelelun etsimisen ja jahtaamisen varassa. Mimmi Lehmän ja Variksen keskinäinen suhde jää suurelta osin kehittämättä, ja se ottaa jopa takapakkia loppukohtausta lukuun ottamatta. Mitään pohdiskelevampaa temaattista elementtiä ei ole toisin kuin Mimmi Lehmä löytää kotiin -elokuvassa, jossa oli pienemmille katsojille laajempaa antia.
Teoksessa on myös liikaa sähellystä ja takaa-ajokohellusta, johon mukana ollut Pieni Kriitikko kiinnitti huomionsa. Pieni Kriitikko oli jo vuosi sitten katsomassa edellistä Mimmiä. Vertailu aiempaan oli selvä, uuden Mimmi-elokuvan tappioksi. Teos veti puoleensa hetkittäin ja Pieni Kriitikko katsoi tarinan loppuun asti ilman suurempaa kiemurointia, mutta ilon hetket olivat aiempaa harvemmassa. Kotona asiaa mietittiin lisää. Lopputulemaksi jäi, että elokuva ei ollut erityisen hyvä eikä sitä haluttaisi nähdä ainakaan toistaiseksi uudestaan. Tähän analyysiin myös isompi kriitikko yhtyy.
Osa elokuvan tasoista avautui paremmin aikuiskatsojalle, kuten mustavalkoinen ja rakeinen film noir -parodiakohtaus, jossa Varis esitti kovaksikeitettyä yksityisetsivää 1940-luvun malliin. Varikseen keskityttiin muutenkin aiempaa enemmän eikä Varis ollut niin kärttyinen ja ongelmallinen kuin aiemmin. Tätä kehitystä olisi suotavaa jatkaa mahdollisissa tulevissa Mimmi-elokuvissa, jotta Varis olisi tasapainoisempi kaveri Mimmille ja kiinnostavampi hahmo katsojalle.
Kuka olet, Mimmi Lehmä? keskittyy vahvasti lauluosioihin ja jouluteemaan. Jälkimmäiseen jopa niin vahvasti, että teosta voi tituleerata jouluelokuvaksi. Sesonkielokuvilla on vahvuutensa ja heikkoutensa. Moni kehnompikin elokuva on jäänyt elämään sen takia, että joulunaikaan se on kaivettu esille. Toisaalta sesonkielokuvilla on harvoin menekkiä sesongin ulkopuolella. Aika näyttää, mihin lokeroon Kuka olet, Mimmi Lehmä? päätyy.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,5 / 2 henkilöä
Seuraava:
Mummola
Tia Kouvon esikoiselokuvassa katsoja joutuu pähkäilemään, katsooko inhorealismia vai tragikomediaa.
Edellinen: Viimeinen vuoro
Vanhuksen viimeisessä bussimatkassa elämän mittaista matkaa mitataan vuosissa samalla, kun kilometrit taittuvat hitaasti.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta