Koiranpäivät valkokangas

Lapsille suunnattuja kokoperheen animaatioita tulee nykyään teattereihin tasaisesti. Lähtökohdiltaan kyse on myönteisestä asiasta, sillä runsaus tuo tarjontaan ainakin näennäistä vaihtelua, kun isojen kansainvälisten animaatiotuotantojen rinnalla on mahdollista nähdä eurooppalaisia ja jopa pohjoismaisia animaatioita, joiden persoonallisuus parhaimmillaan paikkaa elokuvien teknisen näyttävyyden puutteita.

Täysin ongelmatonta tarjonnan lisääntyminen ei ole, sillä määrä harvoin korvaa laatua. Nykyään teattereihin tuodaan animaatioita, jotka rehellisesti sanottuna soveltuisivat valkokankaita paremmin muille levityskanaville. Kanadalais-yhdysvaltalainen Koiranpäivät on juuri tällainen animaatio.

Tekniseltä toteutukseltaan television animaatiosarjojen tasolla olevan elokuvan tarina ja juoni ovat siinä määrin sekavia sekä hahmot osin kyseenalaisia, että animaatiolle on vaikea hahmottaa edes selkeää kohderyhmää. Alle kouluikäisille Koiranpäivät ei sovellu ja kouluiän ylittäneiden vaatimuksiin se ei oikein kykene enää vastaamaan.

Koiranpäivät vaikuttaa tuotannolta, jolla on yritetty saada oma siivu viime vuosien lemmikkiaiheisten animaatioiden trendistä. Koiratarinoiden kliseistä kokoon harsitussa elokuvassa ei ole oikein mitään omaa. Hemmoteltu koira joutuu kohtaaman kovan ulkopuolisen maailman, kun emännästä jättää aika. Omille teilleen ajautunut koira, Trouble eli suomeksi Riesa, joutuu oppimaan elämästä kaikenlaista. Lisäksi kintereillä juoksee eläinten jäljittäjä, koska varakkaan emännän perijät haluavat koiran takaisin, koska karvaturrista huolehtiminen on perinnön ehtona.

Elokuvan suurin ongelma on siinä, että siihen on ahdettu liikaa kaikenlaista, mikä tekee tarinasta lastenelokuvaksi sekavan. Vaikka ylimitoitettu hahmogalleria ehkä juonellisesti saadaan kursittua jotenkuten kasaan, niin selkeä jännitteellinen fokus hukkuu sivujuonteiden hetteikköön.

Varsin samantapaista perusasetelmaa hyödyntävään Corgi – Kuningattaren koiranpentu -elokuvaan (2019) verrattuna Koiranpäivät on sekavampi eikä pidä otteessaan senkään vertaa. Aikuiskatsojan tylsistyminen geneerisen bulkkituotannon äärellä ei ole niin vakavaa, mutta tällä kertaa elokuva ei tunnu puhuttelevan edes nuorempaa katsojaa.

Lapselle kuin aikuiselle olisi riittänyt simppeli perustarina hemmotellun koiran todellisuuden kohtaamisesta ja rakastavan uuden emännän löytämisestä ilman juntteja perillisiä, uhkaavasti tanssivia oravia saati maata pitkin möyrivää Jim Carreyltä näyttävää eläinten jäljittäjää.