Vimmainen kuvaus rokkarin aikuistumisen traumoista
Suomalaisen rokin kauhukakara Knucklebone Oscar on tuhonnut esiintymislavoja, hotellihuoneita ja studioita jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Hänen psykoblues-bändinsä tavaramerkiksi on muodostunut erityisesti instrumenttien hajottaminen keikoilla. Oskari Pastilan ohjaama Knucklebonehead alkaa tilanteesta, jossa Oskari on lähdössä Kiinan kiertueelle vauvan ja puolison jäädessä kotimaahan.
Syksyllä 2012 dokumentista julkaistiin lyhyempi versio, joka on ollut nähtävillä elokuvafestivaaleilla. Nyt saa ensi-iltansa dokumentin pidempi elokuvateatteriversio, johon on mahdutettu enemmän materiaalia. Pidennetty versio toimii vallan mainiosti, sillä juonenkäänteitä ja uusia tempauksia ei päähenkilön elämästä tunnu puuttuvan. Knuckleboneheadissa voi nähdä tiettyjä samoja piirteitä kuin Pastilan koripallojoukkue Porvoon Tarmoa kuvaavassa Täynnä Tarmoa (2009) dokumentissa. Molemmissa korostuvat absurdit kohtaukset ja jopa tragikoominen kuvaus vakavalla ja lämminhenkisellä pohjavireellä höystettynä.
Dokumentissa tuodaan esille saman henkilön kaksi eri puolta. Muusikko Knucklebone Oscar kapinoi kaikkia mahdollisia rajoja vastaan, provosoi muita aina tilaisuuden tullen ja herättää ihmisissä monenlaisia tunteita ihailusta raivoon. Yksityishenkilö Oskari Martimo huolehtii vaimostaan ja pienestä lapsestaan. Näiden kahden roolin välistä ristiriitaa ja jatkuvuutta Oskari pohtii myös terapeuttinsa kanssa. Esille nousevat kysymykset kyvystä kontrolloida omia tuntemuksiaan ja aikuistumisen paineita.
Rokkarin stereotyyppiset maneerit muistuttavat teini-iän kapinointia, mutta samalla kohellus kaikessa itsekeskeisessä mielihyvähakuisuudessaan on myös virkistävää vaihtelua suorittamista suosivassa yhteiskunnassa – ainakin valkokankaalta katsottaessa.
Dokumentti ei pyri moralisoimaan, mutta ei myöskään ihannoimaan Oskarin toimintatapoja, vaikka molempia kommentteja tuodaan jatkuvasti esille. Sen sijaan Oskarista piirtyy lämminhenkinen ja vilpitön kuva, johon jokainen katsoja voi luoda itse oman suhteensa ja katsoa tapahtumia valitsemiensa lasien lävitse.
Elokuva on hyvin kuvattu ja mukaansatempaava. Tyylillisesti valittu vimmaisuus, episodimaisuus ja hallittu kaaos sopivat yhteen ja jopa täydentävät Oskarista luotavaa henkilökuvaa. Ohjaaja Pastila siirtää kerrontaa tunnelmasta toiseen aivan samoin kuin päähenkilö hypähtelee eri mielentilojen välillä. Kokonaisuutta täydentävät ja rytmittävät loistavasti musiikki ja kuvaukset tiivistunnelmaisilta kiertuekeikoilta. Oman sensaatiomaisen sävynsä kerronnalle antavat myös bändin kohellukset Kiinan kiertueella ja erityisesti Shanghain maailmannäyttelyssä.
Hyvin äärimmäisellä tavalla Oskari ja hänestä kertova dokumentti antavat äänen kokemukselle, kun ei aivan tunne aikuistuvansa, vaikka puolisot, lapset ja asuntolainat hankittaisiinkin. Hän antaa samalla konkreettisen ja symbolisen ilmiasun sisäiselle teinille, joka vielä nelikymppisenkin sielussa huutaa nuoruuden vapauteen ja mahdollisuuteen kapinoida, olla kasvamatta aikuiseksi. Loppujen lopuksi Knucklebonehead ei ole vain henkilökuvaus rasavillistä muusikosta, vaan myös peili, joka paljastaa katsojan oman aikuistumisen asteen.
Toimituskunnan keskiarvo: 3,5 / 2 henkilöä
Seuraava:
Vuonna 85
Suosittuun musikaaliin nojaava kasarikohellus luottaa nostalgiaan ja suomirokkiin.
Edellinen: Laulu koti-ikävästä
Mika Ronkaisen dokumentti Laulu koti-ikävästä antaa monivivahteisen ja musiikilla sävytetyn äänen ruotsinsuomalaisten siirtolaisten kokemuksille.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta