Poltergeist kohtaa Manaajan

Eletään vuotta 1971. Perronin seitsenhenkinen perhe – isä, äiti ja viisi tytärtä – muuttaa taloon, jossa kauan sitten asustanut noita uhrasi perheensä saatanalle. Kauhuelokuvissa tuntuu olevan tasan kaksi syytä, joiden takia tietyt paikat muuttuvat kirotuiksi. Perhesurman lisäksi talon voisi tietysti rakentaa intiaanien hautausmaalle, mikä on oma suosikkini, mutta perhesurma käy ihan yhtä hyvin.

The ConjuringKun pahan hengen ovien availu ja taulujen tiputtelu käy sietämättömäksi, perhe pyytää avukseen Warreneita (Vera Farmiga ja Patrick Wilson), jotka karkottavat kirottuja sieluja työkseen. He hoksaavat nopeasti, että talo on pikaisen manauksen tarpeessa, mutta saadakseen luvan toimenpiteeseen heidän pitää ensin kerätä todisteita levottomien sielujen liikehdinnästä, eli toisin sanoen yöpyä talossa.

Kirottu on vanhanaikainen kauhuelokuva, jossa ei tapahdu yhtään mitään, mitä genren suurkuluttaja ei olisi jo aiemmin nähnyt. Pelottelukeinoiksi on ympätty kaikkea Manaajan shokkiefekteistä Poltergeist-säikyttelyyn. Hyytävä tunnelma ja synkkä miljöö muistuttavat mainioista espanjalaisista kauhuelokuvista. Mukaan on mahdutettu jopa yksi kokonaan käsivarakameralla kuvattu kohtaus, joka viittaa Blair Witch Projectin ja Paranormal Activityn popularisoimaan tyyliin.

The ConjuringLainauksista huolimatta kyseessä ei ole Cabin in the Woodsin tapainen itseironinen genrepastissi, vaan elokuva joka pyrkii seisomaan omin jaloin. Se on erinomaisen viihdyttävä ja viehättävän energinen paluu kauhuelokuvan perinteisiin. Tästä huolimatta se ei vaadi katsojalta aiempaa kauhuelokuvatuntemusta. Se on kerrassaan erinomainen genre-elokuva, joka onnistuu nousemaan keskivertokauhun yläpuolelle.

Onnistumisen syitä on monia. Miljöönä toimivaa taloa hyödynnetään niin kokonaisvaltaisesti että katsojat kykenevät hahmottamaan sen mielessään melkein yhtä selvästi kuin oman asuntonsa. Tarina on kuin vuoristorata, joka ryntäilee rakennuksen päästä päähän, kirjaimellisesti säikähdyksestä säikähdykseen. Rytmi tuntuu parhaimmillaan virkistävän energiseltä ja tuoreelta.

The ConjuringElokuvan edetessä huomasin myös välittäväni sen keskipisteessä kärsivistä ihmisistä, Perroneista ja Warreneista. He ovat sympaattisia ja aitoja ihmisiä, joiden haluaisin nähdä selviävän koettelemuksistaan. Elokuva olisi täysin yhdentekevä ilman näyttelijäkaartin pienieleisiä mutta uskottavia roolisuorituksia.

Ohjaaja James Wan tunnetaan parhaiten Saw-elokuvastaan, joka lanseerasi kidutuspornon kauhun alalajiksi. On miellyttävää nähdä, että hän hallitsee näin taitavasti myös perinteisemmän kauhun perusteet.

The ConjuringWan tuntuu luottavan pitkälti käytännön efekteihin. Kuvaustyyli vaihtelee käsivarakameran ja rauhallisen sommittelun välillä aina tilanteen sopivuuden mukaan, mikä osaltaan pitää katsojan tarkkaavaisena. Kaikesta näkee, että tekijöiden itseluottamus on korkealla, eikä heidän ole tarvinnut tyytyä halpoihin kikkoihin pelkän säikyttelyn vuoksi.

Halvasta tositarina-leimastaan huolimatta Kirottu ei yritä vakuuttaa katsojiaan siitä, että kaikki, mitä valkokankaalla tapahtuu, on totta. Elokuva perustuu Warrenien, elokuvan haamunmetsästäjien, ”aitoihin” raportteihin tapauksesta. Olin jo ehtinyt unohtaa tämän markkinointidetaljin, kun lopputekstit alkoivat rullata, eikä se oikeastaan haitannut katselukokemusta. Olin tyytyväinen tähän elokuvaan, oli se totta tai ei.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,9 / 7 henkilöä


Powered by Preview Networks