Ne arjen pienet ihmeet

Jonakin päivänä huomaat, että olet vanha, haaveesi eivät olet toteutuneet, avioliittosi on mahdollisesti päättynyt eroon ja olet vieraantunut omista lapsistasi. Tämä pelko elämän merkityksettömyydestä koskettaa varmasti kaikkia ja siksi asetelmaa onkin hyödynnetty runsaasti elokuvissa. Näiden haikailujen suosio johtunee paitsi keski-ikäisestä kohdeyleisöstä, myös siitä, että ikääntyville tähdille on kirjoitettava heidän ikäänsä vastaavia rooleja. Esimerkiksi Clint Eastwoodin koko näyttelijänura 1990-luvulta asti on perustunut tämän tyyppisiin tarinoihin. Viimeksi hukkaan heitettyä elämäänsä valkokankaalla surkutteli puolestaan Mickey Rourke elokuvassa Wrestler (2008).

Kerran vielä, HarveyVapaapainijan sijaan Kerran vielä, Harveyn päähenkilönä on mainostunnareita säveltämään päätynyt entinen jazz-pianisti Harvey (Dustin Hoffman). Elokuva kertoo Harveyn matkasta tyttärensä häihin Lontooseen. Perillä kaikki mahdollinen menee pieleen: Harvey sysätään syrjään hääseremoniassa, hän myöhästyy paluulennoltaan ja menettää lopulta työpaikkansa. Kaikkein epätoivoisimmalla hetkellä hän kuitenkin tapaa sattumalta Katen (Emma Thompson) ja pari viettää yhdessä unohtumattoman päivän. Onko tämä viimein Harveyn toivoma tilaisuus löytää uutta sisältöä elämäänsä?

Melko tuntemattoman, aiemmin vasta kaksi pitkää elokuvaa tehneen englantilaisohjaaja Joel Hopkinsin elokuva on sydämellinen kertomus, joka hurmaa pienimuotoisuudellaan. Myös käsikirjoittajana toimineen Hopkinsin työssä on paikoitellen pientä näkemyksettömyyttä, mutta toisaalta tämä vaatimattomuus on myös yksi elokuvan eduista. Tragikoomisesta tarinasta puuttuu kaikki spektaakkelimaisuus, minkä sijaan etualalla on ihmisten arki. Ja kukapa ei haluaisi uskoa tällaisiin pieniin ihmeisiin sen keskellä? Alun kärjistetyistä mokista uudenlaisiin vastoinkäymisiin ilman yllätyksiä etenevä tarina jättää lopun viisaasti avoimeksi ja muistuttaa helposti omaksuttavalla tavalla hetkessä elämisen tärkeydestä.

Kerran vielä, HarveyNäyttävyyttä kaihtavassa elokuvassa esiin nousevat näyttelijäsuoritukset. Maanläheinen romanssi lepää pitkälti kahden pääosan esittäjän välisen kemian varassa. Erityisesti 71-vuotiaan näyttelijäikoni Hoffmanin huoletonta suoritusta ei voi kuin ihailla. On mukava nähdä hänet pitkästä aikaa vanhanaikaisessa, vähemmän vinksahtaneessa roolissa. Suoritus toimii samalla eräänlaisena kunnianosoituksena tähden läpimurtoroolille Mike Nicholsin Miehuuskokeessa (1967): Harveyn palloilua lentokentällä seuratessa tulee väistämättä mieleen, että tässä saattaisi olla Benjamin Braddock 42 vuotta myöhemmin.

"Sympaattinen pikkufilmi" tai "hyvän mielen elokuva" eivät ole kovin rakentavia kriteerejä arvostelulle, mutta olisi hölmöä ryppyotsaisesti kritisoida Kerran vielä, Harveyn tapaista teosta syvyyden puutteesta. Kantaaottavuuden ja innovatiivisuuden sijaan sen onnistuu olla hyvällä tyylitajulla tehtyä ja ennen kaikkea hyvin näyteltyä kevyehköä romanttista draamaa, joka ajaa hyvin tarkoituksensa päivän piristäjänä. Kaavamaisen toteutuksen ja höhlän optimismin antaa helposti anteeksi, jos ei satu olemaan katsoessaan synkistelytuulella.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,4 / 5 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com