Kaksipäinen kalkkuna jo syntyessään

Ensimmäinen kotimainen kokopitkä ja teatterilevitykseen tarkoitettu tietokoneanimaatio on syntynyt. Tässä kohtaa olisi mukava purskahtaa spontaaneihin suosionosoituksiin ja onnitella elokuvantekijöitä uraauurtavasta päänavauksesta. Tällaiseen teennäisyyteen en kuitenkaan saa itseäni ruoskittua. Kannustukseksi voisi korkeintaan todeta, että onhan jo saavutus sinänsä saada tällainenkin digitaalinen hengentuote tehtyä täysin suomalaisin voimin.

© 2006 Helsinki-Filmi / FinnkinoAnimaatioteknisesti kovin vaatimattomalta näyttävä Keisarin salaisuus on tarina pienestä kylästä, joka joutuu ilkeän keisarin mielivallan kohteeksi. Kyläläisten valmistama maailmanpyörä viedään komistamaan keisarin kaupunkia ja siihen kahliutunut virallinen kylänälykkö Erkki heitetään tyrmään. Jäyhä kyläpäällikkö Paavo lähtee pelastusretkelle, jonka seurauksena muutkin kyläläiset joutuvat kohtaamaan keisarin vihan ja hänen valtansa airueen, suuren mekaanisen kaksipäisen kalkkunan.

Televisiosta tutun Itse valtiaat -sarjan tekijätiimin yritys tehdä pitkä animaatioelokuva on varsinainen surkeuksien summa. Poliittisen tv-satiirin hahmot lapsenomaisessa seikkailussa eivät vain toimi. Elokuvan tarina on todella heppoinen ja sen logiikka vuotaa kuin seula. Ajoittain osuva dialogi, jota kuullaan televisiosarjassa, on filmissä lähes täysin kadoksissa. Kaikkeen tähän on selvästikin syynä se, että tekijät eivät tiedä, kenelle elokuva on suunnattu, lapsille vai aikuisille.

Kokoperheen seikkailuna markkinoitu animaatioelokuva jää hapuilevan sekasikiön asteelle. Mukana on niin paljon tämän lajin elokuvien huonoimpia kliseitä, että hirvittää: hellyttävä lapsihahmo aikuisia herkistämään, tasapaksusti toistuvia vauhdikkaita takaa-ajokohtauksia muka nuorempien katsojien iloksi ja lapsellisia vertauskuvia. Elokuvan alkuun ja loppuun ympätyt puolivillaiset rokkikappaleet antavat viimeisen silauksen tyylitajuttomalle tekeleelle.

Keisarin salaisuus on mielestäni ennen kaikkea tylsä ja haparoiva aloitus suomalaiselle tietokoneanimaatioelokuvalle. Kaikkien teknisten heikkouksien anteeksi antaminenkaan ei auta enää siinä vaiheessa, kun tarinassa ei ole mitään sisältöä. Toivottavasti tulevaisuudessa opitaan muutakin kuin vain parempaa animaatiotekniikkaa.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1 / 2 henkilöä