Kärsimys ja kunnia valkokangas

Espanjan kansainvälisesti tunnetuimman nykyohjaajan Pedro Almodóvarin uusin elokuva Kärsimys ja kunnia (Dolor y gloria, 2019) paneutuu hänen uransa keskeisiin teemoihin poikkeuksellisen lahjakkaasta taiteilijasta ja varhaisten elämänkokemusten vaikutuksesta identiteetin muodostumisessa. Tutuilla vesillä liikkuva Almodóvar onnistuu tarinansa rönsyilystä huolimatta välittämään sanomansa taiteen merkityksestä elämälle ja päinvastoin.

Kuuluisan elokuvaohjaaja Salvadorin Mallon (Antonio Banderas) elämän kunnian päivät näyttäisivät olevan takanapäin hänen kärsiessä lukemattomista ruumiinvaivoista sekä työinnon puutteesta. Muiden patistaessa häntä takaisin ohjaamaan Salvador pakenee enemmin muistoihinsa äidistään (Penélope Cruz) ja maaseudulla viettämästään lapsuudesta. Tavatessaan varhaisen elokuvansa näyttelijän Alberto Crespon (Asier Etxeandia) hän ajautuu heroiinin käyttöön ja paljastaa tälle uuden käsikirjoituksensa.

Cannesissa parhaan näyttelijän palkinnon roolistaan ansaitusti saanut Banderas esittää elämäänsä väsynyttä Salvadoria, jonka ympärille koko elokuva rakentuu. Narratiivi tarkentuu vuorotellen hänen kohtaamiinsa henkilöihin, kuten Etxeandian monitasoisesti esittämään näyttelijään muiden hahmojen typistyessä yksittäisten kohtausten luomiin hahmotelmiin. Banderasin lisäksi myös toinen Almodóvarin elokuvien vakiokasvo Cruz tekee pienemmän, mutta merkityksellisen roolin ohjaajan äitihahmona, joiden merkitystä Almodóvar on painottanut useissa elokuvissaan.

Alberto Miran mukaan Almodóvar sumentaa elokuvissaan rajaa hänen todellisen persoonansa ja sen fiktiivisten vastineiden välillä. Kärsimyksessä ja kunniassa nämä omaelämäkerralliset troopit kuten nostalgisoitu lapsuus, suhde uskontoon sekä intertekstuaaliset viittaukset elokuvan historiaan lähentävät sitä ohjaajansa omien elämänvaiheiden kanssa. Almodóvaria myös ulkoisesti muistuttamaan maskeerattu Banderas toimiikin hänen alter egonaan kuin Federico Felliniä henkilöinyt Marcello Mastroianni elokuvassa 8½ (1963), joka on myös tarinaltaan Kärsimyksen ja kunnian selkein esikuva.

Värikkäällä lavastuksellaan ja yksityiskohtiin keskittyvällä kuvauksellaan Kärsimys ja kunnia on taattua Almodóvaria vedoten hänen elokuviensa vakiintunutta katsojakuntaa laajempaan cinefiilien joukkoon. Ohjaajan elokuvaestetiikkaan perehtymättömille se toimii toisaalta hyvänä johdatuksena hänen töihinsä ja toisaalta hitaana espanjalaismelodraamana, joka onnistuu lopulta yllättämään. Almodóvarin aikaisempien elokuvien intensiivinen sairauksien ja kuoleman käsittely on tällä kertaa vähäisempää, mutta avoin seksuaalisuus ja voimakkaat tunteet eivät ole kadonneet minnekään.

Elämästä ja taiteen tekemisestä ammentava elokuva sijoittuu Almodóvarin laajassa draamoja, komedioita sekä trillereitä kattavassa tuotannossa autobiografisia aineksia hyödyntävien teosten, kuten Huonon kasvatuksen (La mala educación, 2004) joukkoon. Se on niin lähellä omaelämäkertaa kuin voimme elokuvissaan yksityiselämänsä faktoja ja fiktioita surutta sekoittavalta Almodóvarilta odottaa. Se on erään ohjaajan elämä kerrottuna elokuvan keinoin.