Kaikki väärin

Kirjojen filmatisointeja on kahdenlaisia: hyviä ja huonoja. Anna-Leena Härkösen kirjoista tehdyt elokuvat Akvaariorakkaus (1993) ja Ei kiitos kuuluvat jälkimmäisiin, eikä tuorein yritys Kaikki oikein tee poikkeusta tähän jatkumoon. Härkösen kirjoista ainoastaan Häräntappoase on taipunut muistamisen arvoisesti audiovisuaaliseen muotoon, ja tällöin kyse oli samannimisestä televisiosarjasta (1989) lähes kolmekymmentä vuotta sitten.

Kaikki oikeinHärkösen kirjat eivät ole huonoja, päinvastoin, mutta henkilövetoisten ja dialogikeskeisten kirjojen sovittaminen elokuviksi on haastavaa. Härkösen muutaman vuoden takainen Kaikki oikein (2014) kertoo lottovoiton saavasta Eevistä, jonka ihmissuhteet joutuvat parisuhdetta myöten koetukselle äkkirikastumisen takia. Päältä katsoen kirjassa on ainekset menestyskomedialle, sillä puolet suomalaisista haaveilee joka viikko voitosta, ja jokaista kiinnostaa, mitä sitten tapahtuisikaan, kun haaveilu muuttuu todeksi. Muuttuuko elämä yhtä äkkiväärästi kuin taksirenki Sagulinilla Juha Tapion kappaleessa Lapislatsulia?

Härkösen kirja on lottovoiton ympärille rakennettu ihmissuhdenäytelmä, jossa ei ole kummoista juonta tai paljoa tapahtumia. Elokuvassa juoni ja toiminnallisuus ovat kuitenkin elinehto, ja tämän takia kahden käsikirjoittajan voimin elokuvasovitukseen on yritetty saada tapahtumia ja toimintaa kirjaa enemmän.

Kaikki oikeinReippaassakaan uudelleenkirjoittamisessa ei ole mitään poikkeuksellista. Kirjat harvemmin taipuvat suoraan elokuviksi vaan ne vaativat käsikirjoittajilta mittavaakin sovitustyötä – siksi kirjan ja elokuvan suora vertaaminen ei ole useinkaan mielekästä. Taitavat käsikirjoittajat osaavat poimia alkutekstistä olennaiset asiat ja teemat, ja rakentaa niiden varaan elokuvailmaisua palvelevan käsikirjoituksen. Tämä vaati selkeää visiota, sillä ilman visiota elokuva jää kirjan kuvittamiseksi tai etääntyy alkuteoksesta takakannen esittelytekstin tasolle, kuten on käynyt Lenka Hellstedtin luotsaamalle Kaikki oikein -elokuvalle.

Elokuvaan on kirjoitettu tarpeettomia rönsyjä, minkä takia kokonaisuus ei pysy kasassa. Kirjan fokus ihmisen ja suhteiden muuttumisesta on hukkunut tyhjäkäyntiseen tarinaan, johon on täytteeksi harsittu irralliseksi jääviä kohtauksia ja väkinäisiä vitsejä. Ilmeisenä tavoitteena on ollut komedia, mutta komedian tarvitsemaa rytmiä elokuvassa ei ole. Ero viime vuosien onnistuneimpiin kotimaisiin komedioihin, kuten 21 tapaa pilata avioliitto (2013) ja Yösyöttö (2017), on huomattava.

Kaikki oikeinHärkösen tekstissä komiikka on läsnä arjen samaistuttavissa tilanteissa, jotka elokuvassa ovat muuttuneet teennäisiksi. Sen sijaan että huumoria rakennettaisiin pitkäjänteisesti hahmojen kautta, elokuvantekijät alittavat aidan matalamielisimmästä kohtaa. Komiikka on ammennettu siitä, kun joku sanoo "haista vittu" tai mummo erehtyy pitämään aniliininpunaista anaalinpunaisena. Nämäkään kohdat eivät naurata.

Komediaa, joka ei naurata, on vaikea pitää onnistuneena. Kerronnan hajanaisuus ja päähenkilöiden jääminen etäisiksi saavat alle puolitoistatuntisen elokuvan tuntumaan myös pitkältä ja puuduttavalta.

Kaikki oikeinAnkeutta lisää televisiomainen kuvailmaisu ja ylöspano. Komedialta ei toki kaipaa näyttäviä kuvallisia pensselinvetoja, mutta kun kohtaukset on rakennettu ja kuvattu kuten televisioformaatissa, valkokankaalta uupuu audiovisuaalinen elämys. Elokuvakerronnan köyhyys on edelleen suomalaisen valtavirtaelokuvan taakka, vaikka tilanne on tällä vuosituhannella jo parantunutkin. Varsinkin komediat ja ihmissuhde-elokuvat tehdään yhä voittopuolisesti audiovisuaalisella autopilotilla, joka on ohjelmoitu televisiotuotantoja varten.

Viime viikolla ensi-iltansa saaneessa Viulistissa nähty Silta-sarjasta tunnettu tanskalaisnäyttelijä Kim Bodnia totesi eräässä haastattelussa tanskalaisen televisiotuotannon lähteneen uuteen nousuun, kun elokuvantekijät kiinnostuivat television tekemisestä. Sama ilmiö on tapahtunut myös ison rapakon takana, mikä on näkynyt kuvailmaisultaan elokuvallisempina tv-sarjoina.

Kaikki oikeinSuomessa tilanne on päinvastoin. Elokuvataiteella ei ole vaikutusta televisioon vaan televisio vaikuttaa elokuviin, koska iso osa elokuvien tekijöistä tekee leipätyönään televisioproduktioita. Tarkoitus ei ole vähätellä television tekemisessä tarvittavaa ammattitaitoa suhteessa elokuviin, mutta kuvallinen ilmaisu ja kerronta edellyttävät eri asioita valkokankaalla kuin pienissä ruuduissa.

Draamakomediaksi tyypitelty Kaikki oikein on draamana valju ja komediana ponneton. Härkösen kirjan vahvuudet on hukattu jonnekin käsikirjoitusprosessin syövereihin, kun elokuvasovituksesta on yritetty väkisin tehdä suurta yleisöä miellyttävää harmittomuutta, jolloin lopputulos jää valitettavan mitäänsanomattomaksi.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,5 / 2 henkilöä



Lue myös