Jurakauden valtiaat

Kaksikymmentäkolmevuotiaalla Jurassic Parkilla (1993) on hyvä maine vielä näinäkin päivinä. Lippukassoilla ennätyssummia takonut elokuva oli 1990-luvun katsotuimpia jääden kakkoseksi ainoastaan neljä vuotta myöhemmin ilmestyneelle Titanicille (1997). Kummassakin teoksessa tiivistyy myös aikakauden spektaakkeli- ja tehostepainotteisuus. Jurassic Park olikin pitkälti suunnäyttäjä tietokone-efekteille, joiden käyttö yleistyi roimasti lukuisissa katastrofielokuvissa vuosikymmenen loppupuolella.

Jurassic WorldMichael Crichtonin romaaniin pohjautuvan elokuvan tiimoilta puskettiin ulos kaksi toinen toistaan huonompaa jatko-osaa. Alkuperäisen teoksen viehätysvoiman viimeisetkin rippeet oli puhallettu pois levottoman metsäjuoksentelun keskellä. Digitaalisemmiksi muuttuneet hirmuliskot olivat vuosien saatossa ehtineet menettää vaikuttavuutensa.

Vaikka viimeisimmästä Jurassic Parkista on kulunut aikaa reilut kymmenen vuotta, niin neljännen osan ympärillä leijuu edelleen epäilyn tumma varjo. Ihmettelyä myös aiheuttaa ohjaajavalinta Colin Trevorrow, joka on paremmin tunnettu indie-komediasta Safety Not Guaranteed (2012). Ikävä kyllä onnistuneesta lopputuloksesta ei Jurassic Worldin kohdalla voida juuri puhua.

Jurassic WorldElokuva käynnistyy vetovoimaisesti John Williamsin tunnusmusiikin saattelemana. Jurassic Park on kasvanut massiiviseksi teemapuistoksi, ja John Hammondin tilalle on tullut intialaissyntyinen Simon Masrani (Irrfan Khan), jonka rahoituksen turvin puistokompleksia ja keskiössä toimivaa dinosaurusten tutkimuskeskusta pyöritetään. Puiston organisoinnista vastaava Claire (Bryce Dallas Howard) on huolestunut kysynnän heikkenemisestä. Hirmuliskot eivät nykymuodossaan kiinnosta maksavaa yleisöä. Uudeksi vetonaulaksi luodaan geenimuunneltu liskohybridi Indominus Rex, joka on suurempi ja näyttävämpi kuin aikaisemmat pedot. Tämä keinotekoinen luonnonoikku koituu kuitenkin puiston kohtaloksi.

Laajempi miljöö asettaa elokuvan välittömästi eri kehykseen kuin alkuperäisteoksen. Tiivis ja rajatuilla henkilöhahmoilla tehty selviytymisseikkailu on saanut katastrofielokuvan mitat, jossa päätähtenä ovat uuden aikakauden CGI-efektit. Dinosauruspuisto on nerokkaasti luotu visuaalinen herkkupala, mutta sen ytimessä olevat hirmuliskot antavat odottaa itseään juuri sopivasti.

Jurassic WorldFrankensteinin tarinaa temaattisesti mukaillut Jurassic Park oli sanomaltaan vahvan teknologiakriittinen. Luomisprosessin haltuunsa ottanut ihminen maksaa evoluutioon sekaantumisesta kovan hinnan. Jurassic Worldissa painoarvo on siirtynyt enemmän luonnon hyötykäyttöön markkina- ja sotavoimien ehdoilla. Godzillasta poiketen Indominus Rex ei ole ihmisten tekemien virheiden kautta epäsuorasti syntynyt tuomiopäivän enkeli, vaan näköalattomuuden, ahneuden ja kaikkivoipaisuusharhan inkarnaatio.

Ihmisen ja luonnon välisen suhteen käsittely itsessään ruumiillistuu elokuvan mieshahmossa, dinosauruskouluttaja Owenissa (Chris Pratt). Laivaston entinen sotilas on vuosien aikana kehittänyt luottamussuhteen neljään naaraspuoliseen raptoriin. Aiemmista elokuvista tuttu InGen-organisaatio näkee kesytetyissä hirmuliskoissa sotavälineiden mahdollisuuden.

Jurassic WorldJurassic Park -elokuvien käsikirjoitus ei ole koskaan kestänyt lähempää tarkastelua. Ensimmäinen teos oli toimivasti etenevä ja dynaaminen viihde-elokuva, jonka dystopinen manaus luonnon hallitsemattomuudesta kaikui omaa onttouttaan, sillä kerronnan kausaliteetteja hallitsi enemmän henkilöhahmojen epäloogiset ratkaisut. Dinosaurukset eivät vapautuneet siksi, että niiden hallitseminen olisi lähtökohtaisesti mahdotonta, vaan koska tarinakerronta näin vaati. Jeff Goldblumin esittämän Ian Malcolmin kuuluisaa lausahdusta mukaillen ”juoni kyllä löytää keinot”.

Arvomaailmaltaan elokuva oli patavanhoillinen kauhukuva, jossa luonnollisen ja luonnottomuuden välinen vastakkainasettelu on yhtä selvää kuin päivä ja yö. Jurassic World pitää asetelmaa yllä, mutta mielenkiintoista on se, miten kloonatut dinosaurukset edustavat elokuvassa luonnollisuutta ja geenimuunneltu hirviö puolestaan kaiken tuhoavaa vastakohtaa. Kuvasto maalaa huvittavan irvokkaasti hybridiliskosta olentoja listivän sarjatappajan, jonka ainoa päämäärä on tuhoaminen. Ihmisen täytyy yhdistyä luonnon kanssa, jotta luomus saadaan kukistettua.

Jurassic WorldHuumaavan alun jälkeen elokuva lukittuu katastrofielokuvien tarpeita maanisesti mukailevaksi yksittäisten kohtausten vetämättömäksi sarjaksi. Lopullisen pohjan vievät rasittavat hahmotroopit, joita Trevorrow on ironisesti ehtinyt lehdistössä hehkuttaa elokuvan sydämeksi.

Suurin ongelma on lapsihahmojen integroiminen osaksi päätarinaa. Puistossa vierailulla olevat Clairen siskonpojat (Ty Simpkins & Nick Robinson) ovat kahden ärsyttävän hahmotyypin – yli-innokas alakoululainen ja uhmakas teini-ikäinen – varaan rakennettuja palikoita. Hahmojen välinen suhde on liki olematon, minkä takia Clairen ynseä suhtautuminen lapsiin jää lähinnä huomion tasolle. Trevorrowia ja elokuvan neljää käsikirjoittajaa kiinnostaa enemmän poikien välinen veljessuhde, jota ei kuitenkaan pohjusteta riittävästi, jotta sillä olisi jotain järkevää annettavaa.

Jurassic WorldAneeminen ja kaavamainen hahmokerronta vilkkuu läpi elokuvan hätävalon lailla. Poikien taustalla painaa vanhempien välitön ero, ja Owenin ja Clairen välillä kytenyt romanssi on mennyt vuosien aikana karikolle. Seesteisiin normeihin palautuminen on lopulta elokuvan tavoitteellinen päämäärä. Ratkaisu on tyypillinen katastrofielokuvien kohdalla. Hävitetyn tuhon keskellä halutaan painottaa jotain pysyvää, ja yksilötasolla tämä on helppo pukea ydinperheen, pariskunnan tai veljessiteen muottiin.

Ponnettoman käsikirjoituksen ja latteiden hahmojen verkosto sitoo tuhosirkuksen katastrofielokuvien tylsiin lainalaisuuksiin. Jurassic World on lopulta vain suuremmaksi ja näyttävämmäksi venytetty kalman kalpea mukaelma osaavammin tehdystä alkuperäisteoksesta. Hirmuliskojen turpasaunalla ja näyttävällä kuvastolla ostetaan kokonaisuuden vähäinen viehättävyys, ja helpoilla viittauksilla kosiskellaan ensimmäisen elokuvan ystäviä. Viralliset kestävät ansiot ovat kuitenkin jossain tekijöiden ulottumattomissa. Vähemmän yllättäen jatko-osasta käydään jo keskusteluja.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 6 henkilöä