Jumper valkokangas

David (Hayden Christensen) on koulukiusattu lukioikäinen ruikku, joka on palavasti rakastunut koulun kaunottareen Millieen (Rachel Bilson). Kun isot pojat heittävät tytölle tarkoitetun lahjan heikoille jäille, David menee varoituksista huolimatta perässä ja vajoaa jäihin. Hukkumakuolon sijasta David huomaa siirtyneensä turvaan äkisti puhjenneiden yliluonnollisten teleportaatiokykyjen turvin. Pian David huomaa voivansa hypätä minne haluaa, milloin haluaa, ja vieläpä siirtää esineitä mukanaan.

Suuri voima tuo mukanaan suuren vastuun – ainakin Hämähäkkimies-sarjakuvissa. David ei sen sijaan pue kalsareita ja naamiota päälleen ja siirry pyyteettömäksi oikeudenpuolustajaksi, vaan ryhtyy saman tien elämästä nautiskelevaksi pankkirosvoksi, joka siirtyy paikasta toiseen ajatuksen voimalla ja pitää seuraavat kahdeksan vuotta estotonta hauskaa ympäri ämpäri maailmaa. Kerrankin realistinen näkemys yliluonnollisten kykyjen todennäköiseen käyttötapaan.

Huipputoimintaelokuvasta Medusan verkko parhaiten tunnettu ohjaaja Doug Liman ei muutenkaan ole mikään rutiineihin jämähtänyt bulkkiohjaaja, vaan uusia rajoja visuaalisesti ja kerronnallisesti hakeva tekijämies. Jo Bournen seikkailut olivat dynaamisesta vauhdikkuudestaan huolimatta maanläheisiä ja harmaalla alueella, ja Jumperinkin henkilöhahmot ovat kaukana mustavalkoisista kirkasotsista.

Jumper ei missään nimessä ole, yliluonnollisista voimista huolimatta, supersankarielokuva. Toinen hyppääjä, britti Griffin (Jamie Bell) on lähes sosiopaattinen ja vainoharhainen, ja David itse on varas, joka tosin pehmenee löytäessään vanhan rakkautensa uudestaan. Hyppääjiä jahtaavan uskonkiihkoilijajärjestön johtaja Roland on astetta yksioikoisempi hahmo, mutta toisaalta Samuel L. Jacksonin karisma kompensoi niin sanottua hyvää pahista kummasti.

Doug Limanin käsissä elokuvan toiminta on räjähtävää ja suorastaan nautinnollisen sulavaa tykitystä, joka on paitsi erittäin näyttävää, myös harkittua ja elokuvan sisäiseen maailmaan sopivaa. Päähenkilöt eivät missään vaiheessa unohda kykyjään vaan käyttävät niitä innovatiivisilla tavoilla, joista monet muutkin elokuvat saisivat ottaa oppia.

Jos vihollinen ajaa hyppääjää takaa Egyptin erämaassa, on turha lähteä mukaan herooiseen nyrkkitappeluun. On loogisempaa siirtyä silmänräpäyksessä Lontooseen ja sieltä seuraavassa sekunnissa takaisin, mukanaan suoraan liikkeestä napattu kaksikerroksinen bussi, joka vyöryy täysillä takaa-ajajaa päin.

Sujuva, kiintoisasti toteutettu ja mahdollisten aukkokohtien ohitse luotijunan nopeudella huristava Jumper on varsin nautittavaa viihdettä, joka tarjoilee piristävän näkökulman yliluonnollisilla kyvyillä varustettuihin ihmisiin. Limanin rytmitaju on vankka, ja sulavalinjainen annos supervoima-eskapismia ei turhia vetkuttele. Elokuva kestää alle puolitoista tuntia, mikä on tuntia pidempien hämiskolmosten jäljiltä ja mammuttitaudeista kärsivien nykyelokuvien rinnalla erittäin onnistunut valinta. Löysät kuuluukin karsia pois.