Surun tuolla puolen

Harvoin filmatisointeihin tarttuva Pedro Almodóvar teki muutama vuosi sitten Iho jossa elän -elokuvalla (2011) Thierry Jonquetin teoksesta osan almodóvarilaista maailmaa. Onnistunut versio tarinasta istui saumattomasti ohjaajan tyyliin ja tarinankerrontaan. Nyt Julietassa Almodóvar astuu Nobel-voittaja Alice Munron maailmaan kolmen novellin kautta. Kertomus äidistä ja tyttärestä on hienovaraisempi teos kuin ohjaajalta on totuttu odottamaan – erityisesti jos elokuvaa vertaa edelliseen Matkarakastajiin (2013).

JulietaKeski-ikäinen Julieta (Emma Suárez) on astumassa uuteen vaiheeseen elämässään ja muuttamassa ulkomaille rakastamansa miehen kanssa. Yllättävä kohtaaminen romuttaa kaikki suunnitelmat, kun muistot kadonneesta tyttärestä Antiásta valtaavat mielen. Hienoinen mahdollisuus tyttären löytämiseen saa Julietan jäämään Madridiin ja kohtaamaan menneisyyden haamut, joiden olemassaolon hän on yrittänyt unohtaa.

Menetys on Almodóvarin elokuvissa usein toistuva teema. Se muuttaa ihmisiä ja saa heidät irtautumaan tutusta elämästään. Julieta ei kuitenkaan toimi kuten Almodóvarin naiset yleensä, eikä hän lähde määrätietoisesti taistelemaan masennusta vastaan. Elokuvassa surun mukanaan tuoma uhma on siirretty tyttärelle Antiálle, joka seuraa vierestä äitinsä kuihtumista menetyksen alla. Julietan elämästä tulee valveunta, jonka saatossa aika rientää eikä surun toiselta puolelta ei voi palata samana henkilönä.

JulietaVaikka Alice Munron novellien sovitus Almodóvarin tyyliin ei olekaan yhtä yhtenäinen kuin Iho jossa elän, myös Julietan maailmassa on paljon samaa kuin ohjaajan aikaisemmissa teoksissa. Eri aikatasoilla leikitteleminen tarjoaa Almodóvarille mahdollisuuden palata vanhempiin visuaalisiin maailmoihinsa ja jakaa Julietan tarinan kahden näyttelijättären, Adriana Ugarten ja Emma Suárezin, kesken. Elokuvia Yön sisaret (1983), Kaikki äidistäni (1999) ja Volver (2006) sekoitteleva Julieta muistuttaa kuitenkin ohjaajansa paremmista tarinoista, ja elokuva näyttääkin vaatimattomalta näiden vierellä.

Kolmen novellin yhdistämisellä on hintansa ja lopputulos jää hieman irtonaiseksi. Vahvat kirjalliset juuret näkyvät esimerkiksi elokuvaa kehystävien antiikin kreikan myyttien käytössä. Nuorempana koulussa antiikin kirjallisuutta opettanut Julieta (Adriana Ugarte) selittää elokuvan alussa Odysseuksen matkojen ja avoimien loppujen merkitystä oppilailleen. Elokuvassa alati kotona Odysseusta odottava vaimo on muuttunut äidiksi, joka odottaa tytärtään, vaikka tästä ei ole kuulunut sanaakaan vuosikausiin. Hitaat matkakuvaukset eivät kuitenkaan ole luontevia tarinoita Almodóvarille, ja kenties siksi on tarinoita ahnehdittu elokuvaan liikaa.

JulietaJulieta on harkitsevan hiljainen elokuva. Sen viileässä ilmapiirissä on hitchcockmainen vire, joka luo mysteeriä tyttären ja äidin välirikolle. Samainen hienovaraisuus saa Almodóvarin uutukaisen tuntumaan kuitenkin vaimealta kopiolta ohjaajan aiemmista töistä. Kun teemoja on käsitelty aikaisemmissa elokuvissa syvällisemmin, toimii Julieta jatkuvasti muistutuksena paremmista elokuvista.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,2 / 5 henkilöä


Powered by Preview Networks