Pelasta minut

Muusikkojen elämäkertaelokuvia on Suomessa tehty maailman sivu. Tämä ei ole yllättävää, kun otetaan huomioon, miten suuressa arvossa populaarimusiikki kotimaassamme on. Tänä vuonna ilmestyneet Olavi Virta sekä Cheekistä kertova Veljeni vartija ovat kivunneet katsojaluvuissa vuositilastojen kärkikastiin. Kyseiset elokuvat löytävätkin helposti yleisönsä, mutta onnistuvat harvoin tarjoamaan mitään kiinnostavaa nimekkäiden henkilökuviensa tueksi.

JuiceOngelma kumpuaa taipumuksesta tyytyä hyväilemään kohdeyleisön nostalgiahermoja sekä laiskasta kronologisoinnista, joka jää lähinnä elokuvalliseksi historiikiksi muusikoiden elinvuosista. Pinnan alla on lopulta hyvin vähän mitään merkittävää sanottavaa käsiteltävästä kohteestaan. Poikkeuksia toki löytyy, vaikkakin ne ovat harvoja rusinoita pullassa. Loppuvuodeksi ilmestyvä Juice Leskisen elämäkertaelokuva, Juice on kuitenkin juuri tällainen tapaus.

Teppo Airaksisen ohjaama ja Antti Heikki Pesosen käsikirjoittama elokuva pohjautuu Antti Heikkisen menestyskirjaan Juice – Risainen elämä. Juicen henkilöhistoriaan porautuva teos on taipunut elokuvaksi, joka sivuttaa ansiokkaasti lajityypille ominaisen kankean taiteilijapatsastelun. Muusikkohistoriikin sijaan kyseessä on katkeransuloinen katsaus Juicen vaillinaiseen ja sisäisen apatian polttamaan persoonaan.

JuiceJuicen ura on monille tuttu. Mikko Alatalon ja Harri Rinteen kanssa perustettu Coitus Int nosti miehen 1970-luvulla kansan tietoisuuteen ja bändin hajottua keikkailu jatkui lyhytikäisten kokoonpanojen kanssa ennen Juice Leskinen Slam -yhtyeen syntyä. Miehen henkilökohtaista elämää varjostivat päihteiden käyttö sekä riitaisat aviokriisit.

Elokuvassa tätä historiikkia oleellisempaa on kuitenkin sen taakse kätkeytyvä henkilökuva. Juice on kertomus fiksusta ja suurella sydämellä ajattelevasta ihmisestä, joka ihmissuhteissa oli helposti katkeroituva ja kuoreensa käpertyvä. Isänä ja aviomiehenä vastuuton persoona oli monin tasoin rikkinäinen hahmo, jonka taustalla painoi menetysten täyttämä lapsuus ja vanhempien horjuva avioliitto.

JuiceSulkeutuneen yksilön henkireikänä toimi hänen lyriikkansa. Juice oli yksi kotimaisen musiikkikentän parhaimpia sanoittajia, joka usein käsitteli teksteissään itseään ja ihmissuhteitaan. Kaksoiselämää, Viidestoista yö ja Syksyn sävel ovat kaikki esimerkkejä kappaleista, joihin on liitetty vaikutteita miehen omasta henkilökohtaisesta elämästä. Elokuvassa tämä lyyrinen kieli onkin Juicen ainoa keino purkautua ulkomaailmaan. Niistä huokuu itsesääliä, pikkumaista naljailua ja harrasta melankoliaa. Sanoitukset ovat miehen ainoa keino ongelmiensa käsittelyyn, mutta niiden tarjoama pelastus jää teoksessa lopulta tulkinnanvaraiseksi.

Juicen tarina ei tarjoa lohdullista kulkureittiä kohti henkilökohtaista vapautusta, mutta kertomuksena se on äärimmäisen inhimillinen, koskettava ja aito. Pesonen ammentaa käsikirjoitukseen samaa humaania ymmärrystä rikkinäistä henkilöhahmoa kohtaan, jota oli havaittavissa jo hänen loistavassa esikoispitkässään Päin seinää. Airaksisen tyylitajuinen ohjauslinja kuljettaa kameraa hahmojen seassa, heidän tasollaan ja heissä kiinni. Liki dokumentaarinen ote kadottaa Juicen ikonisen nimen ympärille rakentuvan etäisyyden tunnun.

JuiceRiku Nieminen tekee pääroolissa vakuuttavaa työtä irrottamalla itsensä Juicen ulkokultaisesta imitoinnista ja keskittymällä enemmän taustalla lepäävään henkilöhahmoon. Suomalaisen rock-musiikin kantaisä on saanut kiistatta arvoisensa elokuvan, mutta ei tavalla, jota ehkä moni osaisi odottaa. Kyseessä on hieno henkilökertomus, joka tuo kohteensa lähelle katsojaa samaistuttavalla ja ruusuista riisutulla tavalla, jota harvoin elämäkerroissa nähdään.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,5 / 2 henkilöä