Vanhan liiton agentti

Agenttiparodia Johnny English (2003) tehtiin aikana, jolloin James Bondin uskottavuus oli koetuksella ja Austin Powersit (1997, 1999, 2002) olivat osoittautuneet menestyksiksi. Mustasta kyystä tunnetuksi tullut ja Mr. Beanilla maailmanmaineeseen noussut Rowan Atkinson istutettiin tunariagentin rooliin pelastamaan Isoa-Britanniaa. Lopputulos oli sitä itseään. Jatko-osaa saatiin odottaa kahdeksan vuotta. Johnny English – Uudestisyntynyt (2011) yritti parodiallaan kaiketi vastata James Bondien ryhtiliikkeeseen, mutta huonolla lopputulemalla.

Johnny English Strikes AgainTaas on kulunut monta vuotta eikä kolmannen Johnny Englishin kohdalla odotukset ole kovin korkealla. Odotusten vastaisesti Johnny English iskee jälleen on kuitenkin heikon agenttiparodiasarjan vähiten kelvottomin osa. Hyvästä elokuvasta ollaan kaukana, mutta omassa lajissaan ja omilla reunaehdoillaan tunariagentin kolmannen edesottamuksen pystyy jotenkuten jopa katsomaan.

Rowan Atkinson on koomikko, joka jakaa mielipiteitä. Toisten mielestä Atkinson on superhauska, toisten mielestä joutava naamanvääntelijä. Oma suhtautumiseni on lähempänä jälkimmäistä, joskin joissakin vitseissä miehen hömelö olemus on kohdillaan. Kolmannen Englishin pelastava tekijä piileekin siinä, että elokuva ei nojaa pelkästään Atkinsoniin. Elokuvaan on onnistuttu kirjoittamaan ajankuvamme ristiriitoja käsittelevää komiikkaa. Mistään syvällisistä älynväläyksistä ei ole kyse, mutta komiikan löytäessä muutakin tarttumapintaa kuin elähtäneen naamanvääntelyn, on elokuvalla mahdollisuutensa.

Johnny English Strikes AgainTarinan tai juonen osalta käsikirjoitus on samaa dadaa kuin useimmissa James Bondeissa maailmaa uhkaavan superroiston edesottamuksien ja tämän taltuttamisen myötä, mutta sivujuonteisiin on saatu muutama aavistus kierrettä. Opettajantyöhön agenttihommista eläköitynyt English kutsutaan takaisin palvelukseen, kun kaikki nykyiset brittiagentit on paljastettu hakkeroinnin seurauksena.

Menneen maailman agentille nykyiset tekniset kotkotukset ovat täysin outoja ja komiikan toimivin elementti lepääkin pitkälti tässä nostalgiaulottuvuudessa. English muun muassa haluaa vanhan bensa-auton ja tunkee soittimeen kokoelmakasetin. Tällainen huumori edellyttää vastaanottajaltaan kokemusperäistä elämää menneen teknologian ajoilta. Pölhöistä lähtökohdista ammennettu löylynlyömä agenttiparodia taitaa kuitenkin puhutella pääasiassa sen ikäistä yleisöä, jolta nostalginen ulottuvuus menee ohi, kun pelkkä c-kasetti saattaa olla täysi tuntemattomuus, faksimasiinoista puhumattakaan.

Johnny English Strikes Again63-vuotiaan Rowan Atkinsonin eduksi on sanottava, että vaikka maneereista ei eroon pääsekään, niitä voi hallita ja kääntää edukseen. Eläkeikäinen Johnny English on aiempia elokuvia tasapainoisempi ja siten myös hahmona kiinnostavampi. Fyysistä komiikkaa ei ole unohdettu ja esimerkiksi jakso, jossa English toikkaroi pitkin Lontoota vr-lasit päässään, on elokuvan toimivimpia osuuksia. Emma Thompsonin näyttelemän Britannian pääministerin esittäminen populismiin taipuvaisena hyväuskoisena hölmönä on kuin kaiku brittikomedian kulta-ajoilta, jolloin poliittinen epäkorrektius oli komiikan ydintä.

Valitettavasti vain kaikki pienetkin positiiviset ituset jyrätään henkihieveriin lopun tylsällä toimintakohelluksella. Täydeltä puutumiselta elokuvan pelastaa vain sen nykymittapuulla varsin maltillinen alle puolentoista tunnin kesto. Minuuttikin enemmän olisi ollut jo liikaa.

Ja toki piste on annettava elokuvan silmäkorvamadolle. Atkinson jöraamassa Daruden Sandstormia ei hevillä häviä mielestä.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 3 henkilöä