John Wick: Chapter 3 – Parabellum valkokangas

John Wick -elokuvasarjan kolmas osa John Wick: Chapter 3 – Parabellum (2019) jatkuu heti edellisen elokuvan John Wick: Chapter 2 (2017) tapahtumien jälkeen. Wick (Keanu Reeves) valmistautuu erottamiseensa salamurhaajien järjestöstä joutuen samalla sen jäsenten jahdin kohteeksi. Edellisten osien tapahtumat vaikuttavat siis taustalla, mutta niiden tunteminen ei ole edellytys toimintakohtauksesta toiseen juoksevasta elokuvasta nauttimiseen.

Toimintakohtausten taistelukoreografiat on Parabellumissa viety huippuunsa ja ne päihittävät sarjan edelliset elokuvat sekä laadullisesti että määrällisesti. Wick käyttää tappamiseen innovatiivisesti mitä tahansa käsiinsä saa aina kirjoista vyöhönsä asti, ja ylilyönneistä aiheutuu niin tahallista kuin tahatonta huumoria. Nopeiden leikkausten sijaan ansioituneen kuvaaja Dan Laustsenin kamera seuraa toimintaa vakaasti lähietäisyydeltä sekä jyrkistä kuvakulmista.

Tarinaa ei ole jälleen nimeksikään vaan juonen tarkoituksena on toimia siirtymänä toimintakohtausten välillä. Casablancaan ja Marokkoon sijoittuvan sivujuonen kautta olisi voitu käsitellä laajemmin historiallista kaikupohjaa saavan pakolaisuuden ja siirtolaisuuden teemoja, jotka paljastuvat keskeisiksi myös Wickin taustan kannalta. Tämän sijaan Afrikan maisemat tarjoavat lähinnä vaihtelua New Yorkia tapahtumapaikkanaan monipuolisesti hyödyntäneelle elokuvasarjalle.

Reevesin näyttelijälahjoja ei tarvita vaan hänen kivikasvoinen ja fyysinen uskottavuutensa toimintakohtauksissa sekä tutut lakoniset tokaisunsa riittävät. Muista hahmoista ei myöskään tehdä erityisen kiinnostavia, vaikka mukaan on saatu toimintaelokuvien parissa aiemminkin työskennellyt Halle Berry sekä Game of Thrones (2011–2019) rooliaan kanavoiva Jerome Flynn. Ainoastaan Raid-elokuvien (2011, 2014) toimintatähdet Yayan Ruhian ja Cecep Arif Rahman pääsevät tekemään, mitä parhaiten osaavat.

Syvällisyyttä tähän väkivaltabalettiin ei olla edes yritetty saada vaan klassikkokirjallisuuden lainaaminen antiikin teksteistä Danteen ja venäläiseen kirjallisuuteen jää pinnalliseksi. Stunttimiehestä ohjaajaksi siirtynyt Chad Stahelski tietää, mikä on ollut toteutettavissa stunttikoreografioin ja venyttää katsojan keskittymiskykyä erityisesti lopun hengästyttävällä toimintajaksolla. Hän ei kuitenkaan ole saman tason visualisoija kuin ohjaajaparinsa David Leitch ensimmäisestä John Wickista (2014). Leitchin neonvalojen sävyttämä Atomic Blonde (2017) on lähin tyylillinen vertailukohta Parabellumille.

John Wick: Chapter 3 – Parabellum täyttää genressään sille kohdistetut odotukset antaen toiminnanystäville sen, mitä he tulivat hakemaan päihittäen hajanaisemman kakkoselokuvan. Kolmannen elokuvan juonikehityksen vähäisyys tekee siitä eräänlaisen välielokuvan, mikä petaa jo seuraavaa toiminnantäyteistä verilöylyä. Siihen toivoisi löytyvän myös aikaisempaan uutta tuovaa tarinaa tyylikkäiden toimintakohtausten lisäksi.