Järjettömän paska idea valkokangas

Tämän elokuvan tekeminen oli hyvä idea. Pamela Tola jatkaa valitsemallaan tiellä, nyt rohkeammin ja onnistuneemmin sekä vähemmän yleisöä kosiskellen, mikä on hyvä. Hän haastaa aiempaa enemmän elokuvansa yleisöä. Teräsleidit-elokuvassaan (2020) Tola toi esiin hahmoja, joita ei ollut juurikaan nähty kotimaisessa elokuvassa. Tolan kirjoittama ja ohjaama Järjettömän paska idea jatkaa tervetullutta naiskuvan uudistamista, jota etenkin Ripe (Alina Tomnikov) edustaa.

Ripen rooli on Tomnikoville myös konkreettinen onnistuminen, sillä hänen näyttelemisensä noteerattiin arvostetulla tunnustuksella. Tomnikov valittiin European Film Promotionin (EFP) Shooting Stars -ohjelmaan, joka nostaa vuosittain kymmenen eurooppalaista näyttelijää kansainvälisten ammattilaisten tietoisuuteen Berliinin elokuvajuhlilla 2023. Tomnikov nähdään nyt ensimmäisessä pääroolissaan valkokankaalla.

Ripe ja Noora (Iina Kuustonen) ovat pelisuunnittelijoita, joiden elinikäisessä ystävyydessä on lisäpainoa. Tilanne eskaloituu ja jonkin on pakko muuttua. Elokuvan kantavana teemana on läheisriippuvuus ja vaikea ystävyys, joita on käsitelty vähän kotimaisessa elokuvassa. Hämmästyttävän vähän, vaikka moni tunnistaa ihmissuhteen, jossa ei voi hyvin, mutta josta ei kykene irtautumaan. Elokuva myös saa ajattelemaan, ettei tällainen suhde ole aina parisuhde, vaan kyse voi olla mistä tahansa ihmissuhteesta.

Tälle elokuvalle on ollut tilaus. Ei olla totuttu näkemään myöskään moderniin pelimaailmaan sijoittuvaa elokuvaa. On lisäksi hyvin ilahduttavaa, että tarina sijoittuu Ouluun ja Hailuodon ympäristöön. Ei-niin-käytetyt paikat ovat aina kiinnostavia ja antavat elokuvalle tärkeää lisämaustetta, tai kuten tässä elokuvassa, täydentävät toimivasti kokonaisuutta.

Elokuvasta välittyy, että roolihahmojensa nahkoihin meneminen on vaatinut Alina Tomnikovilta ja Iina Kuustoselta poikkeuksellista valmistautumista ja näyttelemistä. Tuloksena ovat hahmot, jotka valitettavasti välillä hukkuvat elokuvan kaaokseen, mutta ovat siitä huolimatta onnistuneet, tunnistettavat ja samastuttavat. Varsinkin Tomnikovin Ripe-hahmosta kasvaa kantava voima.

Ystävyyden kuvaus tuo esiin mielen järkkymistä ja sen sosiaalisia seurauksia ainutlaatuisella osuvuudella. Arktinen pohjoinen ympäristö, pakkanen ja kylmä raamittamat ja syventävät tapahtumia ja teemoja. Elokuvassa on myös huumoria, ja hyvä niin, sillä se keventää ja sitä on juuri sopivassa suhteessa. Mutta mikään romanttinen komedia tämä ei ole.

Mistä on kyse? Mikä on elokuvan pointti? Näitä katsoja kuitenkin kysyy jo heti elokuvan alusta lähtien joutuen pinnistelemään ja olemaan tarkkana saadakseen vastauksen selville. Kestää harmillisen kauan, liian pitkään, että selvyyttä tulee. Kyse ei ole siitä, etteikö elokuva nousisi siivilleen. Se todella nousee, mutta elokuvalla on vaikeuksia alkaa toimia ja imaista katsoja mukaansa, koska vauhtia, kaikkea, on liikaa eikä olennaiseen keskitytä tarpeeksi ja kärkeä terävöitetä. Siitä aiheutuu sekava ja ahdettu vaikutelma. Järjettömän paskassa ideassa ei onneksi ole Teräsleidien tavoin merkityksettömiä ja uuvuttavia sivujuonteita, jotka vievät halua katsoa elokuvaa.

Kaaos kuitenkin jatkuu läpi elokuvan ja sen keskellä välillä hukkuu tärkein: tarinan keskiö, se, mistä on kyse. Siitä kärsii koko elokuva, eikä lopun korjausliike täysin pelasta kokonaisuutta.