Ryhmä Haun ryhmähauta

Ohjaaja Wes Andersonia voi syyttää monesta asiasta, mutta ei omintakeisen tyylin puutteesta. Andersonin yhdeksäs kokopitkä elokuva Isle of Dogs toistaa uskollisesti samoja tyylillisiä ratkaisuja, joiden pohjalle amerikkalaisohjaaja on luonut kiitellyn uransa. Symmetriset kuvat, tarkkaan harkitut väripaletit ja pikkutarkasti suunniteltu lavastus ovat kaikki läsnä. Huumori on kaurismäkeläisen kuivaa ja näyttely vähäeleistä.

Isle of DogsIsle of Dogsin parissa Anderson tekee paluun myös stop motion -animaation pariin. Vuonna 2009 julkaistu Fantastic Mr. Fox osoitti, että nukkeanimaatio on lähes täydellinen leikkikenttä kokonaisvaltaisen näkemyksen omaavalle Andersonille. Nyt ketut ovat vaihtuneet koiriin ja maalaisympäristö kaupunkiin, mutta nostalgiaa tihkuva ja viimeisen päälle mietitty ulkomuoto on yhä tallella.

Isle of Dogsin tarina sijoittuu kuvitteelliseen japanilaiskaupunkiin Megasakiin, jossa koirien parissa velloo vaarallinen tautiepidemia. Kaupungin pormestari Kobayashi päättää turvallisuuteen vedoten karkottaa kaikki koirat karanteeniin asuinkelvottomalle roskasaarelle. Esimerkkiä näyttääkseen pormestari lähettää saarelle ensimmäisenä oman perheensä palveluksessa toimivan vahtikoira Spotsin.

Isle of DogsPormestarin ottopoika Atari ei kuitenkaan suostu sanomaan hyvästejä rakkaalle lemmikilleen. Hän kaappaa pienoislentokoneen ja lähtee saarelle etsimään Spotsia. Tehtyään pakkolaskun kaatopaikkana toimivalle saarelle, Atari saa avukseen lauman hylättyjä koiria, jotka lupautuvat auttamaan etsinnöissä. Samaan aikaan Megasakissa asenteet koiria kohtaan muuttuvat yhä vihamielisemmiksi.

Nuori Atari saattaa olla elokuvan sankari, mutta pääosassa ovat kuitenkin roskasaarelle karkotetut koirat. Tämä näkyy jo elokuvan kieliratkaisuissa. Koirat puhuvat englantia ja japanilaiset ihmishahmot tekstittämätöntä japania. Japanilaisten puhe tehdään ymmärrettäväksi pääasiassa asiayhteyden, ilmeiden ja eleiden kautta. Lisäksi elokuvassa on erillinen tulkkihahmo, joka ajoittain kääntää japanilaisten puhetta englanniksi.

Ratkaisu voi kuulostaa monimutkaiselta ja sitä se myös on. Asetelma alleviivaa kuitenkin elokuvan keskeisintä teemaa. Isle of Dogs on nimittäin ensisijaisesti elokuva koirista. Koiriin keskittyessään elokuva on myös vahvimmillaan, sillä Anderson on luonut joukon hurmaavia ja persoonallisia koirahahmoja, joiden edesottamuksia on ilo seurata. Puhtaana seikkailukertomuksena Isle of Dogs on varsin viihdyttävää katseltavaa.

Isle of DogsElokuvan loppupuolella käy kuitenkin selväksi, että koirien kokemaa kaltoinkohtelua voi lukea myös rotuerottelun ja rasismin kuvauksena. Rinnastus on yllättävä ratkaisu ohjaajalta, joka tunnetaan pikemminkin pinnallisuudesta kuin kantaaottavuudesta. Monitasoisuuden ansiosta elokuva saa ajankohtaista poliittista ilmaisuvoimaa, jota harvoin näkee Andersonin elokuvissa.

Yksittäisistä onnistumisista huolimatta Isle of Dogs ei kuitenkaan ole täysin onnistunut elokuva. Suurin ongelma on Andersonin konstaileva ohjaustyyli, joka tuntuu käyvän ylikierroksilla. Tarinan etenemistä katkotaan turhautumiseen asti takaumilla, välinäytöksillä ja muulla kikkailulla. Levottomasta kerrontatavasta johtuen elokuva ei missään vaiheessa ehdi saavuttamaan kunnollista liikevoimaa.

Tämä on sääli, sillä Isle of Dogsin tarinassa olisi kyllä emotionaalista tarttumapintaa, mutta se hautautuu joka suuntaan sinkoilevan ohjauksen alle. Katsojalle ei yksinkertaisesti anneta tarpeeksi aikaa virittäytyä elokuvan tarjoamiin tunnetiloihin ja tunnelmiin. Malttamattomasta otteesta syntyy vaikutelma, että Anderson ei luota kertomansa tarinan voimaan.

Isle of DogsTämä selittäisi myös sen, miksi elokuva on turboahdettu täyteen japanilaista kulttuuria. Taiko-rumpujen soidessa ruudulle marssitetaan sumopainia, kabuki-teatteria, sushia, haikuja, wasabia ja lukematon määrä muita japanilaisen kulttuurin tunnusmerkkejä. Elokuvan japanilaisuus alkaa tuntua päälleliimatulta eksotiikalta viimeistään siinä vaiheessa, kun Megasakin koirien puolustajaksi nousee amerikkalainen vaihto-oppilas.

Kokonaisuutena Isle of Dogs on sekava kavalkadi visuaalista ilottelua, joka kätkee alleen toimivan tarinan. Levottomasta ohjauksesta huolimatta sitä voi suositella ainakin koirien ja Wes Andersonin elokuvien ystäville. Suuria tunteita tai japanilaisen kulttuurin tahdikasta käsittelyä kaipaavan kannattaa katsoa muualle.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,7 / 3 henkilöä