Inside Out – mielen sopukoissa valkokangas

Animaatiostudio Pixar on tehnyt ryhtiliikkeen. 1990-luvun puolivälissä Disneyn animaatioita rohkeampi ja mielikuvituksekkaampi vaihtoehto ei ole hetkeen loistanut entisen lailla. Urhea (2012) oli studion viimeisin kokopitkä, joka ei ollut vain jatko-osa vanhoille hittielokuville. Sisällöllisesti hyvää elokuvaa rienasivat rakenteelliset ongelmat ja elokuva unohtui nopeasti Disneyn supersuositun Frozenin (2013) myötä.

Inside Out – mielen sopukoissa palauttaa Pixarin kartalle ja tekee sen ryminällä. Suurin kiitos tästä kuulunee tarinasta ja ohjauksesta osittain vastanneelle Peter Docterille. Mies on ollut käsikirjoittamassa ja ohjaamassa Pixarin monia arvostetuimpia teoksia. Kokemus antaa varmat otteet kokopitkälle animaatiolle, joka nousee tyylikkäästi studion parhaiden elokuvien joukkoon.

Tarina kertoo nuoren tytön (Kaitlyn Dias/Seera Alexander) pään sisällä elävästä viidestä perustunteesta: Ilo (Amy Poehler/Minka Kuustonen), Suru (Phyllis Smith/Tiina Weckström), Kiukku (Lewis Black/Turkka Mastomäki), Pelko (Bill Hader/Kari Ketonen) ja Inho (Mindy Kalling/Pamela Tola). Muutto vanhasta kotikaupungista San Franciscoon käynnistää tunnemylläkän, jonka johdosta Ilo ja Suru tempautuvat pois ohjaamosta tunteiden varastotilaan. Pitkä paluumatka kohti tunnekeskusta alkaa, mutta aika käy vähiin, kun ohjaamo alkaa menettää otetta tytön tunnetiloista.

Pixarin monien elokuvan tapaan myös Inside Out vaatii katsojalta oikeaa virittäytymistä. Tunteiden kaltaisten abstraktien käsitteiden ihmisenkaltaistaminen ei taivu logiikan ehtoihin kivuttomasti. Vaikka hahmojen persoonat edustavatkin nimikkotunnetta kärjistetysti, jokainen on myös elävä ja tunteva olento. Miten tunteet voivat tuntea on kysymys, johon on vaikea vastata järkiperäisesti.

Kyseenalaistaminen taipuu lopulta vain sivuhuomioksi. Elokuvan hienous kun rakentuu enemmän leikkimielisyyden ja mukana kulkevan sanoman varaan. Animaatioissa logiikka on usein alisteinen mielikuvitukselle, ja Pixar on tässä suhteessa mainio esimerkki. Studion esikoiselokuva Toy Story (1995) ei sekään pyrkinyt perustelemaan itseään järjellä, vaan luotti siihen, että katsoja on enemmän kiinnostunut tarinasta ja mukana kulkevista hahmoista.

Näennäinen epäloogisuus ei kuitenkaan tarkoita että Inside Out olisi juonellisesti aukkoinen. Itse asiassa elokuva etenee hyvinkin luontevasti yhdessä kekseliäiden ympäristöjen ja hahmojen kanssa. Klassinen kotiinpaluuseikkailu ei yllättäviä kerronnallisia twistejä tarjoa, mutta visuaaliseen toteutukseen uppoutuessa niitä ei osaa edes vaatia.

Tarinan mentaaliympäristö on antanut osaavalle työryhmälle hyvän kehyksen toteuttaa huikeita visioita. Maailma on kutsuva ja leikittelee mielenkolkilla oivallisesti, mutta ei asetu kuitenkaan kerronnan edelle. Elokuva ei missään vaiheessa täytä tilaansa itsetarkoituksellisesti pelkällä kikkailulla, vaan ympäristö on osa kokonaisuutta, joka elää ja muuttuu tarinan mukana.

Värikkäät kulissit eivät myöskään peitä elokuvan ydinsanomaa. Ihmismielen holistista luonnetta korostava teos ymmärtää henkilöhahmojaan, minkä vuoksi nuoren tytön tarinaan on erittäin helppo samaistua. Monet ovat tulkinneet elokuvan kertovan nostalgiasta, mitä se tavallaan onkin termin kirjaimellisessa muodossa. Enemmän kyse on kuitenkin tunteiden kokonaisvaltaisesta hyväksymisestä osana elämää ja muistoja.

Tunnerikkaus toteutuukin usealla tasolla. Pixar on aina osannut luoda laadukasta draamaa eikä Inside Out ole poikkeus. Toimiva kerronta ja vahva sanoma auttavat elämään hetkissä mukana. On jotenkin ironista, että vuoden koskettavin ja emotionaalisesti vahvin elokuva on sellainen, joka tekee tunne-elämän niin läpinäkyväksi kuin vain pystyy.

Inside Out on kiistatta kuluneen vuoden paras animaatio. Huumori on kohderyhmäänsä kunnioittavaa, mutta uppoaa myös varttuneempaan katsojaan. Aikuisia kosiskeleviin kaksimielisyyksiin ja muihin typeriin rimanalituksiin ei sorruta, kuten ei myöskään lastenelokuvien jämähtäneisiin sukupuolinormeihin.

Suomenkielinen jälkiäänitys on korkeatasoista, mitä nyt dubbauksissa yleistynyt puhekielen käyttö vähän särähtää korvaan. Inside Outin alkukuvana esitetään Pixarille tuttuun tapaan lyhytanimaatio (Laava), joten näytöksen kokonaiskesto on 102 minuuttia.