In Time valkokangas

Truman Show'n (1998) käsikirjoittanut ja Gattacan (1997) ohjannut Andrew Niccol on palannut tieteisaiheeseen ensi-iltansa saavan In Timen (2011) myötä. Siinä missä Gattaca oli vähäeleinen ja älykäs geeniaiheinen dystopia kiinnostavilla näyttelijöillä, on In Time valtavirtamaulle suunnattu, melko yllätyksetön ja naiivi scifi-jännäri.

Yhteinen piirre molemmissa elokuvissa on, että niissä yksilön hieman epätodellinen ja näennäinen täydellinen olemus on tärkeässä osassa. Gattacassa geenimanipulaatiolla saatiin aikaiseksi täydellisiä yksilöitä. In Timessa ihmiset eivät vanhene 25 vuotta täytettyään, vaan heidän pitää ostaa jatkuvasti aikaa voidakseen elää. Kyynisempi voisi ajatella, että tällaisella käsikirjoituksellisella neronleimauksella vältytään rumien ja vanhojen palkkaukselta, etenkin kun lähes kaikki elokuvan ihmiset näyttävät huippumalleilta.

Los Angelesin Dayton-getossa asuva Will (Justin Timberlake) saa sattumalta tapaamaltaan rikkaalta mieheltä yli vuosisadan elinajan. Samalla hän oppii, että aikaa olisi rajattomasti kaikille, mutta systeemi halutaan pitää epätasa-arvoisena, jotta rikkaat voisivat elää ikuisesti köyhien kustannuksella. Aikaa voi ostaa ja vaihtaa ihmisten kesken, ja muutenkin kaikki maksetaan ajalla. Kun elämän laskurikoodi käsivarressa näyttää nollaa, terminoituvat myös ihmisen elintoiminnot. Koska Will on menettänyt äitinsä tämän elinajan loputtua, lähtee hän kostoretkelle vaurauden keskukseen New Greenwichiin. Sieltä hallinnoidaan aikavaluuttaa.

Elokuva saa jamesbondmaisia piirteitä, kun Will menee New Greenwichissä kasinolle, tapaa pohatan (Vincent Kartheiser) tyttären Sylvian (Amanda Seyfried) ja ujuttautuu piireihin. Riesana on kuitenkin aikavahti Leon (Cillian Murphy), joka Gestapon lailla kyttää köyhälistön ja valuutan liikkeitä. Will ja Sylvia tekevät lähempää tuttavuutta ja luokkaerojen inspiroima, köyhien pelastamiseksi muuttuva kissa ja hiiri -leikki voi alkaa.

Niccolin käsikirjoittamanakin elokuva vertautuu väistämättä jo mainittuun Gattacaan ja on siksi pettymys. Elokuva esittää kahden pennin filosofiaa siitä, miten kallisarvoista ihmiselinaikaa tulisi käyttää ja miten sitä joillekin on suotu ja toisille ei. Epäoikeudenmukaisuuden allegoria on tässä tapauksessa uskomattoman naiivi, ja mainosmaisia lauseita, kuten ”Don’t waste my time.” heitellään irrallisesti ja muka-filosofisesti.

Lainsuojattomiksi aikavarkauksien tiimellyksessä muuttuvat Will ja Sylvia juoksevat paljon, niin kuin aikaa vastaan taistellessa sopii tehdä, ja näyttävät hyviltä. Rikas tyttö saa elämänoppeja ja viisauksia työväenluokkaiselta sankarimarttyyrilta, kuten asiaan kliseisesti ja väsyneesti kuuluu. Siinäpä se. Pahimmat inhailut on karsittu pahiksen rooleihin loukkuun jääneen Cillian Murphyn ilkeän aikavahdin hahmosta. Näin ikärajaa on saatu hilattua hieman alemmas.