Hassun hurjat ihmeotukset

Vaikka J.K. Rowlingin kirjoittaman Harry Potter -kirjasarjan viimeisestä osasta on kulunut jo reilut yhdeksän vuotta, ei kirjailija ole vieläkään suostunut jättämään hyvästejä velhomaailmalle. Tämän vuoden heinäkuussa sai ensi-iltansa kirjasarjan eräänlaiseksi jälkiosaksi tarkoitettu näytelmä Harry Potter ja kirottu lapsi. Nyt puolestaan teattereihin paukahtaa samaan taikauniversumiin sijoittuva Ihmeotukset ja niiden olinpaikat.

Fantastic Beasts and Where to Find ThemElokuvan inspiraationa on toiminut Potter-romaaneista tuttu samanniminen fiktiivinen oppikirja. Tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltoihin 1920-luvun loppupuolelle. Brittiläinen taikazoologi Lisko Scamander (Eddie Redmayne) saapuu New Yorkiin mukanaan matkalaukku täynnä maagisia ihmeotuksia. Sattumien kautta joukko eläimiä pääsee vapaaksi kaupungin kadulle, ja yhdessä taikaministeriön työntekijän Porpentina Goldsteinin (Katherine Waterston), tämän sisaren Queenien (Alison Sudol) sekä mukaan eksyneen ihmismaailman asukin Jacob Kowalskin (Dan Fogler) kanssa Lisko pyrkii saamaan karkulaiset kiinni, ennen kuin otukset aiheuttavat pahempaa kaaosta ihmisten keskuudessa.

Rowlingin paluu tutun maailman äärelle tapahtuu virkistävissä puitteissa. Maisema- ja aikakausivaihdosten kautta kirjailija on tuonut uutta terää brittipainotteiseen taikauniversumiinsa. Yhdysvaltojen kulttuuriset ja historialliset kontekstit, kuten käynnissä ollut rotuerottelu, taipuvat Rowlingin käsittelyssä osaksi velhomaailmaa, jossa taikaministeriön tiukka linja pitää tavalliset ihmiset ja velhot erossa toisistaan. Kirjailijalle tyypilliset suvaitsevaisuutta ja integraatiota puoltavat äänenpainot ovat läsnä myös elokuvassa, joskin varsin ohikiitävästi.

Fantastic Beasts and Where to Find ThemKäsikirjoituksessa on ansionsa, mutta elokuva itsessään jättää toivomisen varaa. Tuotanto on tehty pitkää linjaa silmällä pitäen, mikä on nykyaikana tyypillistä varsinkin vahvasti fanikuntaan nojaavien elokuvien kohdalla. Ihmeotukset ja niiden olinpaikat onkin määrä takoa viiden elokuvan sarjaksi, ja on hyvin ilmeistä, että nyt ilmestyvä ensimmäinen osa lähinnä vain petaa tulevaa.

Kosketuspinta hahmoihin ja tapahtumiin on silti aivan liian ohut. Ihmisten ja velhojen yhteenotoista on määrä luoda kokonaisuutta kasassa pitävä uhkakuva, mutta David Yatesin ohjauksesta puuttuu tapahtumia virittävä jäntevyys. Tämän kaiken keskellä elokuvan päähenkilöt jäävät yhden nuotin ihmeiksi, joiden vaitonaisuutta tasapainottaa ainoastaan vetävä näyttelijäkaarti. Jotain sulkeumaa elokuvaan yritetään hakea mukaan ympätyn romanssin kautta, josta ei heikon motivoinnin puitteissa kuitenkaan jaksa välittää tuon taivaallista. Efekteillä kuorrutettu kokonaisuus uppoaa parhaiten Potter-faneihin, jotka ymmärtävät mukana kulkevat viittaukset ja tuntevat velhomaailman historian tarkemmin.

Fantastic Beasts and Where to Find ThemAlkupuolella parrasvaloissa pomppivat veikeät ihmeotukset jaksavat kyllä hymyilyttää. Rowlingin luoman maailman persoonallisuutta ei ole tässä suhteessa edelleenkään kiistäminen. Harmi vain, että loppupuolen katastrofaalisessa tuhosirkuksessa pienimmätkin mielikuvituksen rippeet on kadotettu, ja elokuvan linjakin on siirtynyt lähemmäs tympeää bulkkifantasiaa.

Kelvoton Ihmeotukset ja niiden olinpaikat ei ole, mutta silti kovin vaimea startti Rowlingin elokuvasarjalle. Paljon lepää tulevien osien varassa, joten toivoa sopii, että lupaukset täydentyvät elokuvien myötä. Rowlingin rikas universumi on edelleen kokemisen arvoinen, mutta jatkossa sen tukena toivoisi olevan myös keskittyneempää ohjausta ja ryhdikkäämpää tarinankerrontaa.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 3 henkilöä