Ihmeiden puisto valkokangas

Vakavat teemat eivät ole lapsille suunnatuissa elokuvissa mikään poikkeus, sillä synkkiäkin aiheita omaavia tarinoita on kerrottu lapsille iät ja ajat. Jos takavuosina sävy oli lasten tarinoissa usein opettava, joskus jopa pelotteleva, niin nykyään vakavampia teemoja käsitellään ymmärrystä avaavien vertauskuvien kautta, kuten vaikkapa kiitellyssä Inside Outissa (2015), jonka vaikutteita on nähtävissä tuoreessa animaatiossa Ihmeiden puisto.

June on vilkkaalla mielikuvituksella varustettu tyttö, jonka leikit ja touhut kulminoituvat hänen mielikuvitusmaailmassaan luomaan Ihmeiden puistoon. Kun Junen äiti sairastuu vakavasti, mielikuvitusmaailma sammuu ja June kanavoi tarmonsa isästään huolehtimiseen, jotta isälle ei kävisi mitään. Huoli isästä saa Junen karkaamaan matikkaleiriltä ja kotimatkallaan hän törmää autioituneeseen Ihmeiden puistoonsa, jonka kuntoon saattaminen saa myös tosielämän asiat järjestymään.

Ihmeiden puisto on hyvällä asialla. Elokuva käsittelee suuremmin kiertelemättä lapsen pahinta pelkoa eli vanhemman menettämistä, ja korostaa samalla leikin ja mielikuvituksen tärkeyttä lapsen hyvinvoinnille. Ihmeiden puisto ammentaa leikin merkityksestä hieman samaan tapaan kuin Lego elokuva (2014) ja yhdistää leikin Inside Outia etäisesti muistuttavaan mielenasioiden käsittelyyn. Yritys on hyvä, mutta ehkä liiankin kunnianhimoinen, sillä yhdistäminen ei kerronnallisesti onnistu kovinkaan luontevasti. Elokuva on kuin yhteen liimattu kasa erilaisia tarinaelementtejä, jotka eivät ole tasapainossa ja suhteessa toisiinsa. Kokonaisuus on siinä määrin epämääräinen, että nuoremman katsojan voi olla jo vaikea hahmottaa elokuvallisen mielikuvitusmaailman ja todellisuuden suhteita toisiinsa, kun ne eivät täsmenny täysin varttuneemmallekaan katsojalle.

Mielikuvitusta korostavassa elokuvassa tekijät ovat olleet paikoin yllättävänkin mielikuvituksettomia, sillä itse huvipuisto sekä varsinkin puistoa pyörittävät eläinhahmot ovat jopa hämmentävän suoraa lainaa muista animaatioista. Lainailut olisivat ymmärrettäviä, mikäli ne olisi tarinassa jotenkin motivoitu, mutta näin ei ole tehty.

Liekö tarinan idean temaattinen kirkkaus osin sokaisseen tekijät. Osansa lienee myös animaation tekohistorialla. Alkujaan kyse oli kokeneen animaattorin Dylan Brownin luotsaamasta projektista, joka kulki nimellä Amusement Park. Nettitietojen mukaan Brown joutui jättämään projektin häirintäsyytösten takia, ja elokuva saatettiin maaliin kolmen avustavan ohjaajan voimin. Tästä syystä elokuvalle ei ole poikkeuksellisesti kreditoitu lainkaan ohjaajaa. Vaikutusta lopputulokseen voi vain arvailla, mutta kerronnan heikolle sovitukselle tapahtunut antaisi selityksen.

Lopputuloksen kerronnallinen sekavuus on sääli, sillä tarinassa ja sen teemassa on potentiaalinsa. Leikin ja mielikuvituksen korostaminen lapsen hyvinvoinnin tukipilarina on näinä passivoivien älylaitteiden aikoina tärkeää, mutta olennainenkin sanottava hukkuu heikkoon ulosantiin. Elokuvassa se on aina horjahdus epäonnistumisen polulle.