Hyvä postimies valkokangas

Vuonna 2014 Tonislav Hristovin Love & Engineering – Rakkauden insinöörit voitti DocPointin parhaan kotimaisen dokumentin yleisöpalkinnon. Hristovin uusin ohjaus Hyvä postimies jatkaa perinnettä Tampereen elokuvajuhlien kotimaisten elokuvien erikoispalkinnolla.

Tähän yhtäläisyydet Hyvän postimiehen ja Hristovin aiemman elokuvan kohdalla kuitenkin jäävät. Siinä missä Love & Engineering sekä miehen esikoisohjaus Sinkkuelämän säännöt (2011) käsittelivät rakastumista milloin naimattomien bulgarialaismiesten ja milloin lemmenkipeiden insinöörien kautta, tarttuu Hyvä postimies kiinni maailmalla polttavaan pakolaiskeskusteluun.

Dokumentin keskiössä on Turkin rajan tuntumassa sijaitsevan bulgarialaiskylän pormestarivaalit. Kamppailun kuumaksi puheenaiheeksi nousee alueen poikki kulkevat syyrialaispakolaiset. Paikallinen postinjakaja Ivan olisi valmis avaamaan ovet syyrialaisille. Hän uskoo, että näin hiljalleen kuoleva kylä nousisi taas jaloilleen uusien tulokkaiden myötä. Toisella puolella seisoo kommunismin nimeen vannova vastaehdokas, joka julistaa Putinin ilosanomaa luvaten kansalle ilmaista nettiyhteyttä. Hänestä pakolaiset olisivat vain taakka ja harmi yhteisölle, kuten kylässä asuva romaniväestökin.

Hyvän postimiehen ajankohtaisuutta ei ole kiistäminen. Pakolaiskriisistä on tullut pelinappula maailmanpolitiikassa, nationalistisen aatemaailman saadessa aina vain vahvempaa jalansijaa. Pieni bulgarialaiskylä onkin eräänlainen mikrokosmos siitä samasta keskustelusta, jota maailman isoilla areenoilla käydään.

Asiat tapahtuvat pienen yhteisön sisällä, mutta polemiikin laajamittaisuus ei jää huomiotta. Kylän asukkaat kerääntyvät katsomaan uutisia, joissa ihmiset osoittavat mieltään Bulgarian pakolaiskeskuksen edessä. EU:n sisäinen politiikka nostaa päätään, kun Frontexin miehet saapuvat rajan tuntumaan valmiina nappaamaan laittomat ylittäjät mukaansa. Muukalaiskammo on iskostunut osaksi väestöä, eikä hevillä sieltä poistu. Kyläläisten keskuudessa kuiskii myös samat epäilykset, vaikka uudet asukkaat olisivatkin kaiken rappeuman keskellä pelkästään tervetullut uudistus.

Hristovin dokumentti on kerännyt laajaa kiitosta kansainvälisissä medioissa ja festivaaleilla. Ohjaajan fiktioelokuvallinen tyyli ei ole vieras niille, jotka hänen aiempiin ohjauksiinsa ovat tutustuneet. Puhuvia päitä ei dokumentissa näy ja kerrontaa leimaa miellyttävän epärealistinen tunnelma.

Fiktion ja dokumentin välisessä tasapainottelussa on kuitenkin myös ongelmansa. Hyvä postimies on kerronnallisesti turhan kömpelö mennäkseen toimivasta fiktiosta, mutta dokumenttina siitä paistavat läpi elementit, jotka toteuttavat toimivammin näytelmäelokuvan ehtoja. Kokonaisuudessa on paljon nautittavaa poikkeavuutta, mutta se myös syö epätasapainoisesti kahden lajin pussista.

On näistä tyyliratkaisuista mitä mieltä tahansa, Hyvä postimies tarjoaa silti raikkaan perspektiivin nykyiseen pakoslaiskeskusteluun. Pienessä kyläpahasessa tapahtuva kädenvääntö heijastaa hyvin nykyistä maailmantilaa, jossa ihmiskärsimyksestä on tullut populistisen politiikan shakkipeliä. Dokumentti ei kuitenkaan luo pyhimyksiä tai paholaisia. Yllätyksellinen loppupuoli tarjoaa peiliin katsomisen paikan itse kullekin.