Masentava komedia

Tulevaisuuden elokuvahistorian kirjoissa on epätodennäköinen paikka varattuna vuoden 2000 Scary Movielle. Ei sen takia että elokuva itsessään olisi erityisen muistettava. Mutta Scream-sarjaa parodioinut elokuva oli jättihitti ja elävöitti uudelleen genren, jota itse Leslie Nielsenkään ei 1990-luvun lopulla voinut pitää pinnalla.

The Starving GamesSuurin osa 2000-luvun yhdysvaltalaisista parodioista on tehty Scary Movien sapluunan mukaan, ja useimpien tekijöillä on jokin suora kytköskin elokuvaan. Laadultaan tekeleet ovat olleet heikkoja. 2100-luvun petervonbaghit tulevatkin tietämään, minkä elokuvan pyyhkivät maailmankirjoista filmiprojektorin valolla toimivien aikakoneidensa avulla.

Eniten Scary Movie avitti Aaron Seltzeriä ja Jason Friedbergiä, käsikirjoittajakaksikkoa, jonka ura alkoi vuoden 1996 Nielsen-komedia Spy Hardista. Scary Movien jälkeen he ovat ohjanneet ja kirjoittaneet seitsemän elokuvaa, jotka yhtä lukuunottamatta ovat parodioita. Epic Movie, Date Movie, Disaster Movie, Mitäs me spartalaiset ja Vampyyrien imussa ovat kaikki samoilta tekijöiltä peräisin ja netonneet satoja miljoonia dollareita. Ne ovat myös raivostuttavan laiskalla asenteella tehtyjä kyhäelmiä, joita epäilen edes nimittää parodioiksi.

The Starving GamesKiintoisaa on miesten virkamiesmäinen asenne uraansa. He tekevät näitä elokuvia, koska ovat sattuman kaupalla päässeet juuri parodioita tekemään ja koska niihin on suhteellisen helppo saada rahoitusta.

Jonkinlainen kunnianhimo miehissä silti piilee, sillä ennen uusinta Huikopeli-elokuvaa he katkaisivat suhteet pitkäaikaiseen tuotantoyhtiöönsä ja lähtivät indielinjalle. Kuulemma taiteellisen vapauden vuoksi.

Huomaako sitä mistään? Tavallaan. Budjetti on pienentynyt minimaaliseksi, minkä vuoksi lopputulos on amatöörimäinen ja halpa. Ainoat tapahtumapaikat ovat kuusimetsä ja greenscreen, ja erästäkin reaktio-otosta elokuvassa käytetään kolmeen tai neljään kertaan. Näyttelijöistä ainoastaan sivuosassa oleva koomikko Diedrich Bader erottautuu.

Mutta se taiteellinen vapaus? Ehkä tämä edustaa sitä Seltzerille ja Friedbergille, mutta siinä tapauksessa kaksikko on saanut vapaasti toteuttaa luovuttaan koko uransa ajan. Sisältönsä puolesta Huikopeli ei eroa mitenkään edeltäjistään, ja pituutta elokuvalle on saatu vain 70 minuuttia. Loput kymmenen minuuttia koostuvat muka pieleen menneistä kohtauksista ja lopputeksteistä.

The Starving GamesElokuvan runkona on ensimmäisen Nälkäpelin juoni. Iso luotto on siihen, että popkulttuuri- ja elokuvaviittaukset ovat itsessään riittävää huumoria. Sen takia päähenkilö Kantmiss lävistää nuolellaan niin Gangnam Stylen esittäjän kuin Oz –suuri ja mahtava -elokuvasta peräisin olevan kuumailmapallon. Sen vuoksi Gandalf kääpiöineen ja Harry Potter vilahtavat.

Nälkäpelissä ja YA-kirjallisuudessa riittäisi parodioitavaa ja kommentoitavaa. Huikopeli tyytyy kopioimaan elokuvan kohtauksia ja lisäämään niihin masentavan kyynisiä vitsejä ja väkivaltaan päättyvää slapstickiä. Viittausten lisäksi toinen elokuvan peruspilari onkin kusipäisesti käyttäytyvät hahmot. On masentavaa, miten kapealla sektorilla elokuva liikkuu ja miten formaatin antamat mahdollisuudet jätetään käyttämättä.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1 / 2 henkilöä


Powered by Preview Networks