Onnistunut huijarikomedia

Tuotantoyhtiö Dionysos Films tunnetaan monista laadukkaista yleisömenestyksistä, ja sellaista siltä voi ehkä odottaa tälläkin kertaa. Luvassa on kotimainen huijarielokuva, joita ei ole Suomessa montaa tehty. Peter von Baghin ohjaama Kreivi (1971), joka kertoo tosielämän naisten huijarina tunnetusta Pertti Ylermi Lindgrenistä, on yksi tämän genren klassikkotapaus.

HuijaritRike Jokelan ohjaama – hän on myös yksi käsikirjoittajista – Huijarit kertoo pätkätöitä tekevästä ja rahapulasta kärsivästä Sirusta (Tuulia Eloranta), joka tilaisuuden tullen väittää olevansa lääkäri ja saakin yllättäen työpaikan hyvinvointiklinikalta. Sirun uunituore suhde asianajaja Nikon (Samuel Kujala) kanssa on toivottavasti totta, vaikka muuten vaikuttaa siltä, että kaikki elokuvan henkilöt valehtelevat enemmän tai vähemmän.

Huijarit ohjannut Rike Jokela on pureutunut rikoksiin – ja komediaan – aiemmissakin töissään, mikä välittyy elokuvasta. Jokelan tunnetuimpia ohjauksia ovat maailmanlaajuisesti esitetty rikossarja Karppi (Yle 2018–2021) ja komediasarja Pulkkinen (Nelonen 1999–2002). Henkilöohjaajana Jokela on kertonut uskovansa yhteistyöhön, hyvään ennakkosuunnitteluun ja turvalliseen ilmapiiriin, mikä on hyödyttänyt myös Huijarit-elokuvaa.

HuijaritHuijarit leikittelee huijarielokuvista tutuilla elementeillä. Se on suomalainen versio huijarigenrestä, mutta se ei häviä tippaakaan ulkomaisille vastineilleen. Usein huijarielokuvissa huijaavat miehet, mutta nyt huijaa nainen, mikä ilahduttaa. Elokuva nappaa välittömästi otteeseensa. Tämä johtuu paljolti musiikista, funkista, intensiivisestä rytmistä, jota käytetään vahvana tehokeinona. Musiikilla onkin poikkeuksellisen suuri rooli pitkin matkaa ja se jakanee mielipiteitä eikä ainakaan jätä kylmäksi.

Elokuva kasvattaa onnistuneesti katsojan nälkää ja odotuksia, ja saa pähkäilemään kehittyvää soppaa, kun kaikkea ei laitetakaan tiskiin heti alussa vaan sopivasti ruuvia kiristäen. Tarina kulkee hyvin ja mielenkiinto säilyy, eikä turhia ja tylsiä hetkiä tule.

HuijaritElokuvan kantava voima ovat ehdottomasti sen näyttelijät ja heidän onnistunut dynamiikkansa, joka välittyy katsomoon. Kaikki lunastavat paikkansa. Erityisesti Tuulia Elorannan ja Samuel Kujalan luontevuus sykähdyttää. Nuoret päänäyttelijät tuovat tarinaan uskottavuutta. Mikä tärkeintä, Tuulia Eloranta on pääroolissaan toiminnan nainen, joka ei pyytele olemassaoloaan anteeksi eikä jää varjoon. Tällaiselle on ollut tilausta. Costello Hautamäki, Matti Rönkä ja Ilkka Vainio piipahtavat elokuvassa pikkurooleissa, ja heitä katsoisi enemmänkin.

Huijarit on viihdyttävä hyvän mielen elokuva, jossa ei turhia märehditä. Elokuvassa on myös ripaus syvyyttä ja vakavuutta, ja hyvä niin. Se saa pohtimaan omaa elämää, rehellisyyttä ja halua olla jotain muuta kuin on sekä kysymään kelpaanko sellaisena kuin olen.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 2 henkilöä