Keski-Maan kiertoajelulla

Hobitti-elokuvan toinen osa, Smaugin autioittama maa, saapui teattereihin vuosi ensimmäisen osan jälkeen ja reilu kuukausi extended edition -dvd-version jälkeen. Kaava on siis sama kuin Taru sormusten herrasta -elokuvakokonaisuudessakin.

Vaikka sanaa trilogia väärinkäytetään myös Hobitin suhteen, niin se ei ole kolmesta erillisestä elokuvasta koostuva trilogia vaan yksi ja sama tarina, joka on jaettu pituutensa takia kolmeen osaan. Tämän takia yksittäisten osien arvioiminen ja arvottaminen on tavallista hankalampaa, sillä viime kädessä ei ole mieltä arvioida keskeneräisen tarinan yksittäisiä osia ennen kuin kokonaisuus on valmistunut ja viimeisenkin elokuvan lopullinen versio eli extended edition -painos on julkaistu.

The Hobbit: The Desolation of Smaug Tästä huolimatta Smaugin autioittama maa on elokuvallisesti selvästi sulavampi ja notkeampi kuin tarinan avannut Odottamaton matka. Kerronta on eeppisyydestään huolimatta dynaamista ja draaman kaaren rytmitys on kohdallaan. Ilman lopputekstejä teos on noin kaksi ja puoli tuntia, ja lopputekstit tuntuvat tulevan odottamattoman nopeasti, mikä on aina merkki onnistuneesta leikkauksesta.

Hahmojen esittelyt ja tarinan verkkaisemmat käynnistämisvaiheet ovat takanapäin ja juoni pääsee rullaamaan vapaammin. Ohjaaja Peter Jackson pääsee hyödyntämään Tolkienin rikkaan mielikuvituksen koko kirjoa ja ammentaa alkuperäisteoksen ja Tolkienin liitetekstikirjoituksien sisällöstä vielä enemmän kuin aiemmin. Tarinan perusrunko onkin uskollinen klassikkoromaanin vaiheille.

The Hobbit: The Desolation of Smaug Tiettyjä kokonaisuuksia on laajennettu, tiettyjä kohtauksia on supistettu ja pari uutta sivuhahmoakin, kuten metsähaltia Tauriel (Evangeline Lilly) on lisätty päätarinan reunamille. Muutokset ovat kuitenkin elokuvakerronnallisesti perusteltuja, eikä Tolkienin ole syytä kääntyä haudassaan. Jacksonin visio on omanlaisensa ja tunnistettava, mutta kunnioittaa alkuperäisteoksen päälinjoja. Jackson nauttii poikamaisesti voidessaan tehdä näyttäviä ja viihdyttäviä toimintakohtauksia, mutta toisin kuin Odottamattoman matkan ylipitkä putkijuoksu Sumuvuorten sisällä, Smaugin autioittaman maan yksittäisiin kohtauksiin ei juututa liian pitkäksi aikaa.

Hobitti ja myöhemmin kirjoitettu Taru sormusten herrasta ovat hyvin erilaisia kirjoja tyylillisesti, ja Jackson on tehnyt järkevän ja perustellun linjauksen nivoa elokuva-Hobitti temaattisesti yhteen Sormusten herra -elokuvien kanssa. Yhteensulautuma tapahtuu vähitellen ja sen huomaa entistä selvemmin Smaugin autioittamassa maassa. Siinä missä Odottamaton matka sisälsi vielä enemmän Hobitti-kirjalle leimallista kepeämpää kohellusta, on kakkososa askel jo selvästi vakavampaan ja jylhempään suuntaan.

The Hobbit: The Desolation of Smaug Jämerien kääpiöiden nurinasta ja murinasta kumpuavaa tilannekomiikkaa ei ole unohdettu, mutta varsinkin Thorin Tammikilven (Richard Armitage) mielenliikkeet ja asteittainen fanatismin kasvaminen heijastavat samanlaista houkutukseen lankeamisen kuvastoa kuin Sormusten herra -elokuvissa, jossa valta korruptoi ja kiusaus oli Boromirille liikaa. Aiemmin varsin harmonisina ja tyyninä esitetyt haltiatkin saavat osansa epätäydellisyydestä, kun Jackson kuvaa metsähaltiat aggressiivisin sävyin ja antaa heidän johtajastaan Thranduilista (Lee Pace) varsin epävakaan kuvan. Rosoisempi henkilökuvaus tuo lisäsyvyyttä hahmojen motiiveihin.

Visuaalisesti Smaugin autioittama maa on huippuluokkaa. Uuden-Seelannin maisemista muodostuva Keski-Maa on entistä vahvemmin oma henkilöhahmonsa ja luonnetta antava persoonansa näyttelijöiden taustalla. Efektipaja ei jää pekkaa pahemmaksi vaan loihtii aitojen maisemien lomaan mielikuvituksellisia visioita. Keski-Maa näyttää jälleen kerran parhaita puoliaan, kun tarina kulkee klaustrofobisen ahdistavasta Synkmetsästä röttelö-Venetsiaa muistuttavaan Järvikaupunkiin ja sieltä Ereboriin eli Yksinäiselle vuorelle.

The Hobbit: The Desolation of Smaug Smaugin autioittama maa on suuren mittakaavan fantasiaelokuva, tekniseltä toteutukseltaan parasta mitä isolla rahalla saa. Visuaalisesta näyttävyydestään huolimatta elokuva ei ole sieluton ja laskelmoidun tuntuinen koneiston osa, sillä siitä huokuu aito rakkaus Tolkienin maailmaan, tarkka panostus pieniin ja turhiinkin yksityiskohtiin silkasta tekemisen ilosta sekä lämminhenkinen ote. Omalla tavallaan Peter Jackson ohjaa edelleen rakkaudella tehtyjä kotielokuvia perhepiirissä ja kaveriporukassa, nyt niiden puitteet vain ovat toisessa mittakaavassa. Juuri tämä inhimillinen vahvuus antaa teokselle sen lisäarvon, jonka humaanin jokamiehen Bilbon seikkailu ansaitseekin.

Elokuvasta on liikkeellä jälleen kolme eri versiota eli normaali versio, 3D-versio sekä tuplatiheydellä ruutua päivittävä 3D High Frame Rate eli HFR. HFR-tekniikalla toteutettu 3D on edeltäjäänsä pehmeämpää ja luontevampaa silmille. Se asettaa jälleen uuden standardin hyvälle 3D-toteutukselle ja saa toivomaan tulevien vuosien elokuvilta joko vastaavaan yltämistä tai koko 3D:n hylkäämistä.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,6 / 5 henkilöä


Powered by Preview Networks