Havannan taivaan alla valkokangas

Laurent Cantetin Luokka oli Cannesin festivaalin 2008 yllätysvoittaja. Elokuvassa yhteiskunnallinen sanoma sekoittui pariisilaisen koulun arkeen, eikä se osoitellut poliittisia epäkohtia suoraan, vaan antoi katsojalle oman tilan muodostaa mielipiteensä. Havannan taivaan alla etsii samanlaista lähtökohtaa tarinalleen kuvatessaan nykypäivän Kuubaa nostalgisten katseiden kautta.

Amadeo (Néstor Jiménez) palaa kotikaupunkiinsa Havannaan kuudentoista vuoden poissaolon jälkeen. Ystävän syntymäpäivän juhlistaminen tuo yhteen vanhat toverit, mutta iloisissa merkeissä alkaneet juhlat saavat synkempiä sävyjä, kun aurinko laskee. Nuoruuden optimismi on jäänyt taakse ja katkeruus sekä syytökset selänkääntämisestä saavat helposti sytykkeen viattomina alkaneista keskusteluista.

Poliittinen aktiivisuus tai vahva usko maailman muuttamiseen ei koskaan saanut täyttymystä ja miltei kaikki ystävistä ovat löytäneet turvan ajatuksista, jotka aikoinaan sotivat heidän maailmankuviensa kanssa. Kapitalismille tai uskonnolle ei löytynyt tilaa heidän elämässään, mutta ajan saatossa ajatukset ovat kuitenkin lieventyneet. Kukin paikkaa menetettyjä unelmiaan parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta vaikka katkeruus on värittänyt heidän uskoaan, kytee heissä yhä toivon siemen.

Luokasta tuttu tapa tarkastella pitkiä kohtauksia dokumentinomaisin keinoin tuo realismia tarinaan, mutta Luokan yhteiskunnallinen keskustelu oli luontevampaa. Havannan auringon alla kulkee tarinasta toiseen valottaen kertojiensa elämänvaiheita. Se tarjoaa näyttelijöille tunteellisia ja pitkiä yksinpuheluita, mutta kovin elokuvallista materiaalia se ei ole. Siinä missä Luokka kuvasi oppilaiden elämää pitkällä ajanjaksolla, Havannan taivaan alla tyytyy kertomaan hahmojensa elämästä. Selviytymistarinat ovat tapahtuneet kuvan ulkopuolella ja katsojan nähtäväksi jäävät ainoastaan niiden merkit ystävysten kasvoilla.

Laurent Cantetin tapa antaa keskustelujen avautua hitaasti on hallittua ja kuubalaisen näyttelijäkaartin kemiat toimivat hienosti yhteen. Mutta kerroskerrokselta aukeavissa tarinoissa on teatraalisuutta, jota Luokassa ei koskaan ollut. Rakenteet näkyvät välittömyyttä tavoittelevan elokuvan läpi. Elokuvan alkuperäinen nimi Retour à Ithaque viittaa Odysseuksen katkeransuloiseen kotiinpaluuseen vuosien harharetkien jälkeen. Tähän myyttiseen nostalgiaan tähtää jokainen elokuvan hyvin tarkasti rakennettu keskustelu.

Havannan taivaan alla on tarkalla katsella toteutettu elokuva. Sen tarinat ovat kuitenkin liian siistejä ja paljastukset liian tarkasti rakennettuja. Tuttu tarina jälleentapaamisesta on kerrottu useasti ennenkin ja esimerkiksi kanadalaisessa Barbaarien invaasiossa (2003) entisten kulttuuriradikaalien jälleennäkeminen on täynnä huumoria ja lämpöä. Havannan taivaan alla on kunnianhimoinen elokuva, mutta jää toteutuksessaan kuitenkin kovin tavanomaiselle tasolle. Ripaus huumoria olisi voinut auttaa.