Havana Suite valkokangas

Fernando Pérez tunnetaan Suomessa lähinnä fiktioelokuvastaan Elämä on yhtä vihellystä (1998). Kuubalaista elokuvatuotantoa tulee vastaan hyvin harvoin, joten Rakkautta & Anarkiaa -festivaali saa varauksettoman kunniamaininnan Pérezin Suite Habanan valitsemisesta ohjelmistoonsa. Useita kansainvälisiä festivaaleja kiertänyt ja palkintoja voittanut dokumenttielokuva saattaa olla tienraivaaja myös muiden kuubalaisten tuotantojen levitykselle.

Suite Habanan piti alun perin olla osa eurooppalaisten rahoittamaa tv-dokumenttisarjaa "näkymättömät kaupungit", mutta matkan varrella projekti muuttui itsenäiseksi teatterilevitykseenkin tähtääväksi teokseksi. Suite Habana on elokuva kuubalaisten arjesta. Se kuvaa yhden päivän tapahtumia muutaman henkilön näkökulmasta varhaisesta aamusta aina myöhäiseen iltaan. Elokuva keskittyy arjen yksityiskohtien kuvaamiseen. Pienten arkisten asioiden kautta avautuu laajempi inhimillisiä arvoja käsittelevä näkökulma.

Elokuva on kuvattu digitaalisella kalustolla, mikä mahdollistaa sulavan liikkumisen vaihtuvissa ympäristöissä. Sieltä täältä murtuneet seinäpinnat ja puisista ovista halkeileva maali luovat visuaalista mielikuvaa vilkkaasta kaupungista. Kuvauspaikat liittyvät henkilöhahmojen jokapäiväiseen elämään. Ohjaaja Pérez on kertonut, että hän ei ennen elokuvatekoa tuntenut elokuvassa kuvattuja ihmisiä henkilökohtaisesti. Osan kasvot olivat tuttuja Havannan kaduilta ja osa löytyi hetken etsimisen jälkeen.

Suite Habanassa ei ole lainkaan dialogia. Henkilöhahmot eivät selitä tuntojaan tai tulkitse elinympäristöään. Tunnelma ja teemat välittyvät kuvakerronnan avulla. Elokuvan leikkaus viittaa fiktioelokuvista tuttuun tyyliin, jossa yksittäiset objektit motivoivat tarinankulkua. Ensimmäisessä kohtauksessa mies ajaa polkupyörällä, jonka sarvesta roikkuu korkokenkäpari. Kun miehen arkeen palataan myöhemmin, korkokengät ovat mukana kuvissa ja vasta aivan elokuvan lopussa niiden merkitys paljastuu. Onnistuneet dramaturgiset koukut vievät elokuvaa eteenpäin, mutta samanaikaisesti useita tilanteita ja objekteja jätetään selittämättä. Esimerkiksi John Lennon -puistossa vartiota myös kaatosateessa pitävät henkilöt ja heidän taustansa jäävät täysin auki.

Elokuva onkin rohkea yhdistelmä sekä tehokasta juonta rakentavaa elokuvakerrontaa että juonirakenteen täysin hylkäävää vapaata kerrontaa, jossa tunnelmat määrittävät leikkauksen kulun. Dokumentaarisuus ja fiktiivisyys ovat läsnä jokaisessa kohtauksessa. Pérezin teos ei myöskään esittele ainoastaan ulospäinsuuntautuneita, puheliaita ja äänekkäästi iloitsevia kuubalaisia. Se tarttuu myös kuubalaisuuden melankolisempaan puoleen ja esittelee pohdiskelevia ja vakavamielisiä henkilöitä. Suite Habana ei toista matkaoppaiden Kuuba-kuvaa, vaan on kuubalaisen ohjaajan elokuva myös kuubalaisille. Sitä voisi kuvailla maan intiimiksi omakuvaksi.