Periaatteen mies

Sodasta kertovat elokuvat voi karkeasti jakaa sankaritarinoihin ja sotaa kriittisesti tarkasteleviin teoksiin. Sankaritarinoita kerrotaan pääasiassa viimeisestä kunniallisesta sodasta, toisesta maailmansodasta. Sen jälkeen sodista on tullut väkivaltaisia sekasotkuja, joissa paha löytyy rintamalinjan toisen puolen lisäksi myös peiliin katsomalla. Ongelmaton ei ole kunniallisena pidetty toinen maailmansotakaan. Se on jäänyt historiaan ihmiskunnan tuhoisimpana sotana, joka vaati jopa 50 miljoonan ihmisen hengen.

Hacksaw Ridge Toisen maailmansodan mittakaava oli valtaisa, ja siksi siitä tehdään edelleen elokuvia, merkityksellisiäkin sellaisia. Vaikka sankaruus on edelleen useimpien elokuvien keskiössä, nyanssit ovat vuosien myötä muuttuneet. Nykyään sankaritarinoidenkin taustalla kuuluu kriittinen ääni.

Mel Gibsonin ohjaama Hacksaw Ridge on mielenkiintoinen yhdistelmä viime vuosien sotaelokuvia. Okinawan valloitukseen sijoittuvana se tuo väistämättä mieleen Clint Eastwoodin Iwo Jiman taistelusta kertoneet elokuvat Isiemme liput (2006) ja Kirjeitä Iwo Jimalta (2007). Uskomattomana tositarinana se on selkeä hengenheimolainen Angelina Jolien elokuvalle Murtumaton (2014), ja taistelujen kuvaamisessa Gibson jatkaa Sylvester Stallonen neljännessä Rambossa (2008) lanseeraamaa riekaleiksi ampumisen estetiikkaa.

Hacksaw RidgeOhjaajana Gibson on ollut parhaimmillaan myyttisissä tarina-aihioissa, mistä väkivaltaisessa maailmankuvassaan ehdottomat The Passion of the Christ (2004) ja Apocalypto (2006) ovat olleet selkeä osoitus suhteessa mekkaloivaan Oscar-voittaja Braveheartiin (1995). Gibsonin omassa tuotannossa Hacksaw Ridge vertautuu ehkä parhaiten Braveheartiin vaikka tarinan päähenkilössä kiteytyykin ripaus Kristus-myyttiä ja sanottava on astetta painavampaa.

Sotaelokuvana Hacksaw Ridgea on verrattu Stanley Kubrickin Full Metal Jacketiin (1987) ja Steven Spielbergin Pelastakaa sotamies Ryaniin (1998). Rinnastukset ovat omiaan kasvattamaan elokuvan statusta, vaikka teoksen pitäisi kyetä siihen omillakin ansioillaan ilman tunnustettujen merkkiteosten vetoapua.

Hacksaw RidgeYhteys Kubrickin teokseen on elokuvien samankaltaisessa rakenteessa. Kumpikin elokuva on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen sijoittuu koulutuskauteen ja toinen itse taisteluihin. Temaattisesti elokuvat liikkuvat aivan eri syvyyksissä. Siinä missä Kubrick tarkastelee monitahoisesti armeijaa väkivaltaa synnyttävänä ja ylläpitävänä koneistona, Gibson painii periaatteellisten yksityiskohtien tasolla keskittyessään alleviivaamaan päähenkilönsä vakaumuksellisuutta ilman, että pystyisi lopulta avaamaan Desmond Dossin mielenmaisemaa kovinkaan kattavasti. Doss kieltäytyi tarttumasta aseeseen mutta halusi silti palvella maataan armeijassa. Syy-yhteydet Dossin ideologian ehdottomuuteen Gibson johdattaa tämän lapsuuteen ja perheeseen, ja Raamattuun.

Taistelukuvauksen osalta Hacksaw Ridgessa on tiettyä samankaltaisuutta Pelastakaa sotamies Ryanin kanssa. Spielberg kuitenkin visualisoi taistelun tavalla, joka edellyttää poikkeuksellista kuvallista hahmotuskykyä. Spielberg kykeni viemään katsojan kokijan positioon keskelle kaoottisia taistelutapahtumia samaan tapaan kuin Martin Scorsese vei katsojan keskelle nyrkkeilykehää elokuvassa Kuin raivo härkä (1980).

Hacksaw RidgeHacksaw Ridgessa taistelun jylyä seurataan perinteisemmin vierestä, joskin lähietäisyydeltä, eikä Gibson tavoita Spielbergin taistelukaaosta. Brutaali, graafinen väkivallan kuvasto ei ole mikään itseisarvo sodan julmuuksien kuvallistamisessa. Gibson ei toki tälläkään kertaa sorru groteskiin eksploitaatioon, mutta sotatantereella rikkiammutut ja räjähtäneet ruumiit eivät yksistään riitä sodan järjettömyyden visualisointiin.

Hacksaw Ridge on kerronnaltaan perinteinen elokuva muistuttaen Eastwoodin teoksia, jotka lipuvat kuvavirrassa vakaasti eteenpäin ilman häiritseviä yllätyksiä. Gibsonin elokuvallinen kerronta on vuosien myötä kehittynyt, mutta Eastwoodin sujuvuuteen on vielä matkaa. Samoin hahmojen kehittelyssä ja näyttelijäohjaamisessa Gibsonilla on parantamisen varaa. Hacksaw Ridgessa on useita kohtauksia, jotka vaikuttavat irrallisilta suhteessa muuhun elokuvaan. Tyyli vaihtuu sekavasti kohtausten välillä.

Hacksaw RidgeElokuva myös tasapainoilee tematiikkansa kanssa. Ensimmäisessä osiossa rakennetaan henkilötarinaa Dossista, kun taas jälkimmäisessä osiossa keskiöön nousee rohkeus ja teoilla ansaittu kunnioitus. Aseistakieltäytymisen takia pelkurina pidetty Doss pelastaa henkensä kaupalla taistelutantereelta kymmenittäin haavoittuneita ja lunastaa toimillaan tovereidensa kunnioituksen. Teoista tulee sanoja suurempi mittari rohkeudelle ja vakaumukselle, minkä ansiosta Gibson kykenee kasvattamaan tarinan tematiikan ohi pelkän sankarikertomuksen, missä Jolie ei Murtumattomassa onnistunut.

Hacksaw Ridge ei ole erityisen patrioottinen elokuva. Maan palvelemisesta tehdään toki motiivi miesten sotaan lähdölle, mutta asiaa ei liiemmin korosteta. Tarina tapahtuu enemmän yksilötason taisteluna kuin eri leirien vihoitteluna. Japanilaiset karrikoidaan kasvottomiksi, joskin julmiksi vihollisiksi, mutta kyse lienee enemmän sotaelokuvan perinteen edellyttämästä viholliskuvasta kuin yhdysvaltalaisten otsien kirkastamisesta. Laajemmassa mitassa sotatapahtumat ovat elokuvan tarinan ja sisällön kannalta muutoinkin sivuseikka.

On elokuvasta viime kädessä mitä mieltä tahansa, sen mieleen jäävästä lopputulemasta on vaikea olla eri mieltä. Todellinen sankaruus on muiden pelastamista, ei vihollisen voittamista. Tämän ajattelun soisi maailmassa yleistyvän.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,1 / 7 henkilöä



Lue myös