Vimmattu liskodisko

Vuonna 1954 valmistuneesta Godzillasta muodostui japanilaisen hirviöelokuvan kantaisä. Sen myötä maan elokuvatuotanto alkoi puskea tasaisella tahdilla ulos niin sanottuja kaiju-filmatisointeja, eli elokuvia, joiden pääosassa oli kaupunkia tuhoava jättimäinen hirviö.

GodzillaGodzillasta itsestään muodostui franchise, joka venyi useiden elokuvien mittaiseksi. Pitkästä iästä huolimatta jättihirviö päätyi Yhdysvaltojen elokuvatuotannon kynsiin vasta vuonna 1998 Roland Emmerichin ohjaamana. Hieman muokattuja jenkkiversiointeja oli toki elokuvista tehty aiemminkin, mutta vasta Emmerichin käsissä Godzilla sai oman virallisen amerikkalaisvastineensa. Lopputulos oli ikävä kyllä täyttä kuraa.

Vuoden 2014 Godzillalla onkin paljon todistettavaa, jos se haluaa karistaa aiemman teoksen langettaman synkän varjon yltään. Gareth Edwardsin ohjaama kokonaisuus yllättäen onnistuu tavoitteissaan. Uusi Godzilla on varsin laadukkaasti toteutettu hirviö- ja katastrofielokuva, jolla myös lienee paikkansa tulevia jatko-osia ajatellen. Tämä siis siitäkin huolimatta, että Edwards on painottanut teoksen toimivan ennen kaikkea itsenäisenä elokuvana.

GodzillaNiin Godzilla kuin hirviöelokuvien lajityyppi yleisesti haki 1950-luvulla vaikutteita toisen maailmansodan jättämistä arvista. Hirviöistä muodostui allegoria ydinaseiden herättämästä pelosta ja niiden tuottamasta kaoottisesta tuhosta. Vielä painotetumpana ne edustivat luonnon alkukantaista voimaa, joka tulee palauttamaan tasapainon ihmiskunnan keskelle.

Samat teemat kimpoilevat myös uudessa Godzillassa, joskin painotukset ovat siirtyneet nykyaikaan sopivammiksi. Taustalla painaa Wikileaksin kaltaiset tietovuodot, jotka ovat herättäneet epäilyjä siitä, mitä kansalle lopulta johtoportailta kerrotaan. Elokuva on kyllästetty epäsuorilla viittauksilla salaliittoteorioihin ja hirviöiden tuhot puolestaan linkittyvät Indonesian tsunamikatastrofiin sekä Fukushiman ydinonnettomuuteen.

Hirviöt ovat luonnon murskaava voima, jonka ihminen on herättänyt tekojensa kautta. Ne ruokkivat itseään ydinjätteillä, joilla ympäristöä on saastutettu. Luonto palauttaa oman tasapainonsa ja ihminen on tässä leikissä vain pelinappula.

GodzillaElokuvan perspektiivi hahmottuu kuitenkin juuri ihmisten kautta. Ohjaaja on tajunnut, että tappelevien monstereiden turpasauna ei jaksa rajallista kestoaan pitempään kiinnostaa, joten tilaa on annettu tilanteessa kärvisteleville ihmisille. Tuhovoiman megalomaanisuus ja tilanteiden jännite korostuvat, kun positio on tapahtumien keskellä, eikä vieraannuttavasti etäällä.

Elokuvan hahmot ovat silti myös teoksen Akilleen kantapää. Kehyksessä on armeijan sotilas Ford Brody (Aaron Taylor-Johnson), tämän isä Joe Brody (Bryan Cranston) sekä hirviöiden toimia tarkemmin seurannut tohtori Ichiro Serizawa (Ken Watanabe). Edwards siirtelee hahmofokusta ennalta arvaamattomasti, mutta lopulta kaikki tiivistyy jälleen tarinaksi valkoisen heteronormatiivisen ydinperhemallin suojelusta.

GodzillaTeknisesti elokuva on uljaan näyttävä, vaikka Godzillan tanakka ulkoasu onkin herättänyt kritiikkiä Japanin puolella. Hirviöt ovat erikoisefektien taidonnäytteitä ja niiden massiivisuus nousee esille näkökulman pysytellessä ihmisten tasolla. Spektaakkelimainen tuhosirkus on omiaan nimenomaan valkokankaalla ja myös maltillisesti käytetty 3D onnistuu tuomaan kokonaisuuteen oman lisänsä.

Visuaalisen puolen lisäksi huomion ansaitsee myös elokuvan äänisuunnittelu. Sen erityisarvo ilmenee varsinkin alkupuolella, jolloin eskaloitumispisteeseen päätyvää asetelmaa kasvatetaan. Jykevät tehosteäänet ennakoivat tulevaa uhkaa, ja rytmittävät hitaasti nousevaa tunnelmaa loistavasti.

Godzilla on hyvin vakuuttava. Kokonaisuus ei vähättele omaa lajityyppiään, vaan suhtautuu siihen vakavasti ja ammattitaitoisesti. Teoksen ei tarvitse pönkittää itseään ponnettomalla huumorilla vain tiedostaakseen oman lapsellisuutensa, kuten Emmerichin ohjaus aikoinaan teki. Korniudelta ei voi vieläkään välttyä, mutta säröt ovat varsin pieniä muuten ehjässä lopputuloksessa.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,8 / 6 henkilöä


Powered by Preview Networks