Naiset naurattavat

Vaikka uusi Ghostbusters-versiointi olisi vihoviimeisintä roskaa, se ei olisi mitenkään ansainnut saamaansa etukäteiskohtelua. Paul Feigin muiden komedioiden tapaan sen pääosassa on naisia. Tämän takia elokuva on ollut kohtuuttoman nettipaheksunnan ja ennakkoluulojen kohteena heti projektin julkistamisesta lähtien, kun osa alkuperäisen Haamujengin (1984) faneista on näyttänyt huonoimmat puolensa ja inhottavimmat asenteensa.

GhostbustersMutta elokuva on tarpeeksi onnistunut ja oivaltava, mikä tekee sen ennakkovastustuksesta entistä naurettavampaa. Ja se on onnistunut nimenomaan pääosan esittäjiensä ansiosta. Ei sukupuolen takia tietystikään, vaan siksi, koska Kristen Wiig, Melissa McCarthy, Kate McKinnon ja Leslie Jones ovat kaikki taitavia koomikkoja, jotka tässä elokuvassa täydentävät toisiaan sujuvasti. Ja koska Feig osaa ohjata komediaa – toiminnan kanssa asia on eri, mikä on yksi syy elokuvan loppupuoliskon mahalaskulle.

Nappiin menneet näyttelijävalinnat ovat yksi syy siihen, miksi Haamujengi on enemmän kuin osiensa summa, kauhulla höystetty outo toimintakomedia. Sillä saralla uusi Ghostbusters vetää vertoja alkuperäiselle, mutta muuten liika kunnioitus alkuperäistä kohtaan, jatkuva viittaaminen siihen ja mukaan otetut lukuisat cameot rasittavat elokuvaa.

GhostbustersElokuvaan on kirjoitettu mukaan sen saama paheksunta. Yliluonnolliset tapahtumat aiheuttaa peräkammarin poika, joka ei kykene pidättelemään raivoaan, kun asiat eivät pyöri hänen tahtonsa mukaan. Tämä on periaatteessa nerokasta, mutta elokuva ei ota mitään näkökulmaa asiaan. Se viittaa elokuvan ulkopuolisiin asioihin, mutta tarinan sisällä lähestyminen jää torsoksi.

Alkuperäinen Haamujengi oli rehdisti konservatiivinen elokuva Reaganin aikakaudella, ja siinä kaikki kumpusi luonnollisesti hahmojen näkemyksistä. Ghostbustersissa ei ole mitään yhdistävää näkemystä nyky-Hollywoodin perusliberaaliuden lisäksi, ja hahmot tuntuvat liikkuvan aivan omalla tasollaan. Tarina yrittää myydä tunteellista kliimaksia Wiigin ja McCarthyn hahmojen vanhan välirikon kautta, mutta alun ja lopun välillä ei paljoa kehitystä tapahdu.

GhostbustersSilti kaikesta huolimatta päänelikon välinen kemia ja sanailu antaa paljon, todella paljon anteeksi. Raskaasti improvisoidut kohtaukset ovat välillä pitkitettyjä, minkä pitäisi olla taas yksi naula arkkuun. Sen sijaan ne ovat elokuvan parasta antia, ja jokainen uusista hahmoista toimii hyvin omillaan, vailla viittauksia alkuperäiseen.

Sen takia elokuvan lopun tietokonehaamuhelvetti ei toimi niin hyvin kuin edeltävä elokuva – koska hahmot eivät pääse siinä loistamaan. Kate McKinnonilla on tosin lopussa yksi hienosti omillaan toimiva kohtaus, jonka varmasti tulen katsomaan monesti YouTubesta. Siinä myös tiivistyy elokuvan perusongelma: se, mitä tapahtuu seuraavaksi ei kiinnosta, mutta juuri sen hetkinen taiturointi toimii. Sen vuoksi monista hienoista hetkistä huolimatta kokonaisuus ei toimi yhtä hyvin.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,7 / 6 henkilöä


Powered by Preview Networks