Älä jätä minua valkokangas

Kun nuori lukiolaispoika tapaa elämänsä rakkauden, onni tuntuu ikuiselta, kunnes kivulias ero tapahtuu. Niin kävi minullekin (useita kertoja) ja varmasti tuhansille muille kohtalotovereilleni joka vuosi. Tästäkö johtunee, että tämä uuden tähden Kirsten Dunstin (mm. Virgin Suicides, 2000) varaan rakennettu höpsö teinikomedia ei jaksa mielessä temmeltää katsomisen jälkeen. Taas yksi kuvaus jälkipuberteetista ja siitä kuinka niin ihanan vakavaa kaikki muka on. Yli parikymppiset, varokaa.

Älä jätä minua on oikeastaan sokeroitu versio parin vuoden takaisesta Julmia aikeita (Cruel Intentions, 1999) -elokuvasta, jonka nuoret näyttelijät Ryan Philippen johdolla vetivät homman tyylikkäästi putkeen. Tämä uudempikin produktio on lastattu nuorilla ja näemmä nousevilla näyttelijäkyvyillä, jotka tosin Dunstia lukuun ottamatta eivät vielä oikein ole huomiota saaneet. Mukana on tietenkin paljon musiikkia ja tanssinumeroita, jotta katsojat voisivat tuntea kuuluvansa johonkin yhteiseen perheeseen. Ja Amerikan Satu Lappi, Carmen Electra, perheen isiä varten.

Vielä aloittelevan ohjaajan Tommy O’Haverin toisessa ohjaustyössä on sikäli vinha perä, että tällainen hyväosaisten, tulevien kansakunnan valioiden tunne-elämän kuvaus näytetään loppujen lopuksi varsin väliaikaisena prosessina, jonka tarkoitus on kasvattaa ja josta saadaan eväitä tulevaisuuden ihmissuhteisiin. Siksi Coca-colan maun suuhun tuleminen ja hetken sokerihumala kesken katsomisen ei yllätä. Mutta kun näitä tulee televisiostakin joka kanavalta.