Frances Ha valkokangas

Visuaalisesti tyylitellyt ja lakonisella huumorilla ryhditetyt elokuvat ovat Noah Baumbachin tavaramerkki. Usein Wes Andersonin töihin rinnastettavat teokset ovat kuitenkin niukempia visuaaliselta maailmaltaan ja niillä on vähemmän romanttinen ote tarinankerrontaan. Kriisissä olevien perhesuhteiden kuvaajana tunnettu Baumbach tutkii ystävyyssuhteiden dynamiikkaa uusimmalla elokuvallaan Frances Ha. Kun perhesiteet eivät ole pitämässä ihmisiä yhdessä, voiko ystävyys vain kadota?

Francesin (Greta Gerwig) elämä on jämähtänyt valmistumisen jälkeen paikoilleen, mutta sillä ei ole niin väliä, koska hänen paras ystävänsä Sophie (Mickey Sumner) jakaa saman kuplan. Tai niin Frances ainakin luulee. Kun Sophie alkaa suunnitella tulevaisuutta poikaystävänsä kanssa, Francesiin iskee mustasukkaisuus. Kriisiin ajautuva ystävyyssuhde tarkoittaa, että Frances ei voi enää vältellä omia ongelmiaan ja joutuu tekemään päätöksiä tulevaisuutensa suhteen.

Baumbachin uusin on tarinaltaan sekoitelma Woody Allenia, Whit Stillmania ja Girls-sarjaa. Kuvallisesti se on taas ammentanut vaikutteita ranskalaisen elokuvan puolelta. Elokuvan intertekstuaaliset vihjeet soivat sen ääniraidalla Truffautin 400 kepposesta (1959) Leos Caraxin Levotomaan vereen (1989). Kaiken tämän keskeltä Baumbach on löytänyt oman äänensä, joka erottuu muista kaikista kunnianosoituksista huolimatta. Lopputulos on kuitenkin lempeämpi kuin Baumbachin omat aiemmat teokset, mikä tuntuu olevan lähtöisin Greta Gerwigin valovoimaisesta hahmosta.

Kuten ohjaajan aikaisemmatkin elokuvat The Squid and the Whalesta (2005) Greenbergiin (2010), on Frances Ha perimmiltään elokuva ikäkriisin kynnyksellä olevista ihmisistä. Aikakausi elämässä on loppumassa ja eteenpäin pitäisi päästä. Muut huomaavat Francesin lahjat, mutta itsessään hän ei näe samaa kuin muut. Härkäpäisesti muutoksia vastustava Frances on välillä ongelmiensa kanssa kaatua myötähäpeän puolelle, mutta Baumbach ohjaa tilanteen lempeästi toiseen suuntaan.

Frances Ha huokuu lämpöä päähenkilöään kohtaan, ja tämä on pitkälti Greta Gerwigin ansiota. Hänen säkenöivän karismaattinen roolisuorituksensa elokuvan nimiroolissa on Cate Blanchettin Blue Jasminessa nähdyn hahmon rinnalla yksi tämän vuoden kiinnostavimmista ja taitavimmin rakennetuista naiskuvista. Frances tai hänen ystävänsä Sophie eivät ole parisuhteidensa määrittelemiä, vaan heidän syvä ystävyytensä on elokuvan perusta. Pinnallisten hipsterikuorten alta paljastuu voimakkaita tunteita ja pelkoa astua eteenpäin elämässä.

Frances Ha on ajankuvauksena samalla sekä ajaton että oman sukupolvensa tulkki, hieman samalla tavoin kuin Whit Stillmanin Metropolitan (1990) aikoinaan. Se on tavoittanut hipsterikulttuurin ja pidentyneen nuoruuden filmille, mutta ottaa siihen samalla etäisyyttä vinolla katseella. Se ei ole täysin ratkaissut varallisuuden kuvaamisen ongelmia, mutta osoittaa olevansa siitä tietoinen. Tarinassa on raikas ote sielunkumppanin etsimiseen, ja valloittavasta kasvutarinasta on vaikea olla pitämättä.