Elämän edessä valkokangas

Kirjat ovat monien mielestä tylsiä ja silkkaa ajanhukkaa. Koulukirjat ne vasta kauheita olivatkin, mutta joskus käsiin sattuu sellainen helmi, jota ei voi laskea käsistään ennen loppua. Juuri tällaisen kirjan, suuren 1900-luvun amerikkalaisen romaanin, kirjoitti mies nimeltä William Forrester, joka sitten katosi kymmeniksi vuosiksi luhistuttuaan maineen ja kuuluisuuden paineessa. Psykon (1999) uusintaversion ohjaajan Gus Van Santin tuoreessa Elämän edessä -työssä Forrester houkutellaan takaisin ihmisten ilmoille nuoren mustan lukiolaispojan toimesta, mutta helppoa se ei ole.

Se on itse asiassa niin vaikeaa, että Elämän edessä ei vie katsojaa mukanaan kirjallisuuden kiehtovaan maailmaan eikä muutenkaan vaikuta kovin uskottavalta. Filmilegenda Sean Conneryn rutiinilla tulkitsema kirjailijahylkiö ei tuo mitään uutta miehen vaihteleviin rooleihin epätasaisissa elokuvissa, asia, josta Connery on kuuluisa. Elämän edessä sijoittuu ilman muuta tuon skaalan alapäähän. Kaikkinainen kulttuurinen intohimo, josta ohjaaja Van Sant antaa valitettavan pienen näytteen Forresterin analysoidessa kiihkomielisesti ainoaa kirjaansa nuorelle ghetonkasvatti Jamalille (Rob Brown), loistaa poissaolollaan. Tarinan aineksissa, ja Conneryn rahkeissa, olisi ollut tilaa tämän hyvin tavallisen vanha mies-nuori poika -asetelman ohikin. Elokuva nousee hiukan lamasta, kun Forrester käy kilpasille professori Robert Crawfordin kanssa (F. Murray Abraham), joka ei koskaan saanut aikaan edes sitä yhtä hyvää kirjaa. Mutta miksi lainata lopussa Naisen tuoksua?

Van Santin ohjaustöissä on kuitenkin se hyvä puoli, että ne usein korostavat työväenluokkaan kuuluvan yksilön piilevää potentiaalia johonkin mullistavaan. Näin hän teki jo laatudraamassaan Will Hunting (1997). Elämän edessä -elokuvassa 16-vuotias Jamal on puolestaan kirjailijana häikäisevä lahjakkuus. Tarinan tuo osa jää kuitenkin "vanhan ja viisaan" Conneryn jalkoihin.