Ferdinand valkokangas

Amerikkalaisen lastenkirjailijan Munro Leafin tunnetuin kirja The Story of Ferdinand (1936) kertoo isosta härästä, joka haisteli mieluummin kukkia kuin osallistui härkätaisteluun. Kirja saavutti suuren suosion mutta pasifistiseksi tulkittua tarinaa ei kaikkialla katsottu hyvällä. Kirja joutui aikanaan pannaan monessa maassa, muun muassa sisällissodan käyneessä Espanjassa ja Natsi-Saksassa, jossa Hitler määräsi sen poltettavaksi monien muiden teosten ohella.

Yhdysvalloissa suosittu tarina päätyi vakokankaalle heti tuoreeltaan, kun Disney teki siitä lyhytanimaation vuonna 1938 nimellä Ferdinand the Bull. Nyt kukkaishärän tarinaan on tarttunut Ice Age -animaatioista tunnettu Blue Sky, joka on tehnyt siitä oman sovituksensa koko illan animaatioksi.

Ferdinand näyttää hyvältä ja alkaa lupaavasti. Ensimmäinen kolmannes lupailee tarinan modernisointia, kun Ferdinand pääsee varttumaan kukkakauppiaan tyttären lemmikkinä. Modernisoinnin polku on kuitenkin lyhyt ja tarina palaa varsin pian alkuperäiseen uomaansa taisteluhärkien pariin.

Alkuperäistarinan kunnioittaminen on lähtökohtaisesti aina myönteistä, mutta Ferdinandin tarinan kohdalla sovittaminen nykyaikaan olisi ollut perusteltua. Tarinan teemat ovat edelleen ajankohtaisia ja hyviä, mutta härkätaisteluiden maailma on 2000-luvun sukupolville jo globaalistikin varsin vieras ilmiö, ja Pohjolan perukoilla tämä vain korostuu.

Historian tunteminen on toki tärkeää, mutta eläinten teatraalinen lahtaaminen istuu sangen huonosti lastenelokuvan taustaksi. Suomalaislapselle härkätaistelu on todennäköisesti aivan uusi asia, jonka aukiselittäminen saattaa vanhemmalle osoittautua sangen hankalaksi. Espanjalaisissa kulttuureissa tilanne on toki toinen, mutta eettinen lehti lienee näissäkin maissa nuoremmilla sukupolvilla jo kääntynyt.

Ferdinandin tarinaa olisikin voitu rakentaa enemmän härän ja tytön ystävyyden varaan, sillä tämä osuus elokuvasta toimii hyvin. Turhan rivakka paluu härkätaisteluiden maailmaan puuduttaa kerronnan, joka jää laahaamaan paikoilleen. Puolivälin jälkeen elokuva on vain lopussa siintävän areenataistelun odottelua. Mukaan on toki viihdykkeeksi marssitettu koomisia sivuhahmoja, mutta näiden edesottamukset eivät saa elokuvaa pelastettua tylsyyteen vaipumiselta. Kahta tuntia lähentelevä kesto on auttamatta liikaa.

Ferdinandissa ei ole Ice Age -elokuvien kaltaista iloista irrottelua ja huumoria. Tunnelma on totisempi. Vastaanotto ei ole ollut Yhdysvalloissakaan kummoinen ja Blue Skyn kahdestatoista animaatiosta Ferdinand on tähän mennessä menestynyt heikoiten. Eikä ihme, sillä elokuvaa on hankala suositella oikein minkään ikäiselle. Näyttävä toteutus ja hyvät teemat jäävät sivuraiteelle tarinamaailmassa, jota olisi pitänyt rohkeammin päivittää nykyaikaan, jotta elokuva olisi löytänyt kaikupohjaa 2000-luvun yleisössä.