|
PAHAT POJAT
Ensi-ilta: 17.01.2003 (46 kopiota) |
|
Ampu tulee Pahojen poikien ohjaaja Aleksi Mäkelä on kertonut lopettavansa poikaenergiaelokuvansa tähän. Elokuva istuukin miehekkään aiheensa ja toiminnallisuutensa puolesta ohjaajan aikaisempiin tuotoksiin, joita ovat muiden muassa Häjyt (1999) ja Romanovin kivet (1993).
Epätasaisuus tuntuu vaivaavan Pahoja poikia. Tasapainottelu toimintaelokuvan, traagisuuden, huumorin ja teinielokuvan välillä aiheuttaa vetoa liiankin moneen suuntaan. Tosielämästä otettua surullista aihetta olisi voinut käsitellä synkemmin. Kassamenestystä halutessa on tietenkin otettava huomioon nuorison mieltymykset, joten teiniviihde-elementit ovat ymmärrettäviä. Sponsorituotteiden esillepano on hoidettu kohtuullisen hienotunteisesti.
Elokuvalle, jonka ääniraidalta löytyy kaksi Yö-yhtyeen kappaletta, ei voi kolmea pallukkaa enempää antaa. Pahoissa pojissa on näyttävää toimintaa ja traagisten kohtaloitten liikuttavuutta, mutta myös teinielementtejä ja hauskuutusta. Jokaiselle jotain ei välttämättä aina ole kaikille parasta.
|
Teemu Passoja / © 2003 Copyright Film-O-Holic |
[pääsivu] [ensi-illat] [videot] [palsta] [wider screen]
|