Muusikoista kertovien dokumenttielokuvien pääosassa on itse artistin lisäksi lähes poikkeuksetta kiertäminen, keikkaelämän raskaus. Tien päällä, loppumattomassa matkanteossa on oma viehätyksensä, mutta usein toistettu kaava tuottaa harvoin uusia tuntemuksia. Päinvastoin totuttu rakenne enemminkin toistaa artisteista tunnettuja mielikuvia. Draamankaari ja tarina jäävät monasti toissijaisiksi, kun huomio on kiinnitetty tuokiokuviin ja hetkittäisiin sattumuksiin, kuten Kotiteollisuudesta kertoneessa dokumentissa Rai Rai! (2005).

Yhden tähden hotelli on edellä kuvatun kaltainen, perinteinen muusikkodokumentti. Jorma Kääriäistä ja Agentsia seurataan tien päällä, mutta keskiössä eivät ole vain hetket ja yksittäiset tapahtumat, vaan ohjaaja-käsikirjoittaja Ari Matikainen on onnistunut luomaan elokuvaansa selkeän tarinan ja ennen kaikkea elokuvaa eteenpäin vievän draamankaaren. Elokuva ei kerro vain Kääriäisestä, vaan kohti unelmiaan matkaavasta miehestä, joka kohtaa niin myötä- kuin vastamäkiä. Osaltaan Yhden tähden hotelli rakentuu juuri melankolisen mieskuvan varaan, mutta ei vesity turhaan sentimentaalisuuteen vaan kykenee ylläpitämään positiivisen vireen halki elokuvan.

Jorma Kääriäinen aloitti muusikkouralla 1970-luvulla. Vuodesta 1992 hän on toiminut Agents-yhtyeen solistina. Kyseessä on yksi Suomen kovimmista keikkabändeistä, joka teki vuositasolla lähes satakunta keikkaa. Yhden tähden hotelli valottaa Kääriäisen ja Agentsin taipaleelta kolmen vuoden ajanjakson alkaen vuodesta 2004 ja päättyen syksyyn 2006, jolloin Agents jäi määrittelemättömälle keikkatauolle. Agentsin rinnalla Kääriäinen on tehnyt myös soolouraa, mikä saa elokuvassa näkyvän osan.

Matikainen on rajannut dokumentin onnistuneesti. Fokus on koko ajan Jorma Kääriäisessä. Hotellihuoneessa kalsareissaan menneitä muistelevan Kääriäisen olemuksessa on harvinaislaatuista aitoutta. Miehen lempeän lämmin, mutta vahva ääni soljuu puheena yhtä miellyttävästi kuin lauluna mikrofonin edessä keikkalavoilla tai studioissa. Kääriäisen tausta ja perhe valottuvat muisteloiden kautta ilman, että dokumentti mitenkään lepäisi muistelmien ja puheenparsien varassa. Menneeseen ja perheeseen viitataan vain Kääriäisen itsensä sanoin ja valokuvin. Ne lomittuvat musiikin avulla kauniisti osaksi tien päällä kulkevaa kerrontaa. Näin on vältetty puuduttava muistelomaisuus sekä moniääninen kerronta. Päähenkilöä on kunnioitettu, mutta häntä ei ole nostettu millekään jalustalle.

Toki Yhden tähden hotellissa on muusikkodokumenteille tyypillisiä hauskoja hetkiä. Kari Tapio tilittää takahuoneessa pitkällä monologilla tuntemuksiaan juorulehdistä, jotka sepustelevat juttuja artistien rahoista ja rahankäytöstä ilman totuuden säveliä. Tiuhaan keikkailleella Agentsilla riittää keikkalavoja Lapin hirsihotelleista suuriin festivaaleihin. Kerran keikkapaikan keittiön sokkeloihin eksyvältä Kääriäiseltä lipsahtaa: "Meinasi käydä spinaltapit."

Elokuvan tunnelma on lämmin ja arkinen. Välillä jopa unohtaa katsovansa dokumenttia. Dokumentintekijät kameroineen on tarkoin rajattu pois kuvasta, samoin suoraan kameralle puhuminen. Ratkaisu on onnistunut, sillä taltioitu elämänkuva on uskottavaa. Mielikuvaa kameroille "esiintyvästä" artistista ei pääse missään vaiheessa syntymään.

Kääriäinen kertaa elokuvan alussa, miten Elviksestä tuli hänen suurin idolinsa. Pitkän taipaleen kulkeneen muusikon haaveissa on elänyt unelma saada soittaa Amerikassa, ja niissä samoissa paikoissa, joissa hänen esikuvansakin ovat soittaneet. Matka Yhdysvaltoihin on elokuvan draamallinen kulminaatiopiste. Vaikka hyväuskoiselle suomalaiselle kaikki ei sujukaan Amerikan maalla odotetusti, niin Sun Recordsin studioilta taltioiduissa otoksissa välittyy katsojalle asti suuren unelman täyttyminen.

Yhden tähden hotelli on Ari Matikaisen Taideteollisen korkeakoulun lopputyö. Ei ole mitenkään tavallista, että lopputyönä tehty elokuva pääsee teatterilevitykseen, useimmitenhan niiden esityspaikka on televisio. Itse dokumentintekijänä ansioitunut Arto Halonen ja Art Films ovat tuottaneet Matikaisen elokuvan, mikä on mahdollistanut niin kolmivuotisen projektin toteuttamisen kuin todennäköisesti myös useamman kopion valkokangaslevityksen. Matikaisen teos on elokuvallisilta ansioiltaan täysin teatterikelpoinen ja Jorma Kääriäinen dokumentin päätähtenä suuren kankaan veroinen. Tällä elokuvalla Matikainen myös nostaa itsensä lupaavimpien suomalaistekijöiden harvalukuiseen joukkoon.

Kun Kääriäinen Yhden tähden hotellin loppupuolella kertoo kauneimmasta keikkamuistostaan, on kovimmankin karpaasin ja rellestävimmän rokkarinkin vaikea välttyä nielaisemasta muutaman kerran. Turha sanoa, etteikö miehilläkin olisi tunteita. Karhean kaunis elokuva.

Pidä minusta lujaa kiinni, tai katoan yön syvyyksiin. En tahdo pudota yksinäisten miesten suureen kanjoniin. Pidä kiinni, lupaa niin. (Säv. & san. Tuure Kilpeläinen)

Juha Rosenqvist

 © Film-O-Holic.com 1.3.2007
- kaikki oikeudet pidätetään -