Jussi Valtteri Vares, yksityisetsivä Suomen Turusta palaa valkokankaalle. Kirjailija Reijo Mäen luoma, oluelle ja naisille perso ikuinen oikeustieteen yo. teki selluloididebyyttinsä ytimekkäästi nimetyssä elokuvassa Vares – yksityisetsivä (2004), ja jatko-osan titteli on silkkaa rakettitiedettä. V2 – you know the name, you know the number.

Tuottaja Markus Selin ja ohjaaja Aleksi Mäkelä tietävät vahvuutensa ja heikkoutensa, eivätkä yritäkään tehdä muuta kuin "vain viihdettä". Lainausmerkit ovat sikäli tarpeen, että viihdyttäminenkin on itseisarvo sinänsä. Vareksen maailmankuva ja sen ihmiset ovat kenties pinnallisia, ylidramaattisia ja vinksahtaneita, mutta Vares-elokuvat eivät anna yhtään sen epätodellisempaa kuvaa suomalaisuudesta kuin vaikkapa eräiden nimeltä mainitsemattomien, Oscar-ehdokkuudesta alati kieltäytyvien auteurien mollivoittoisen jurot möllöttäjähahmot.

Dramaturgisesti V2 on varsin sujuvaa jälkeä, ja nopeatempoinen leikkaus luo hektisen rytmin. Nopea eteneminen ei jätä katsojallekaan turhaa reagointiaikaa. Juonen aukot ovat paikoin ammottavia, mutta etenemistahti pakottaa hyppäämään niiden yli kuin estejuoksussa. Elokuvan puolentoista tunnin kesto onkin liki täydellinen mitta, sillä mikään ei ole niin puuduttavaa kuin katsoa kahden ja puolen tunnin toiminta- ja seikkailuelokuvia, joissa ylimääräinen tunti käytetään selittelyyn ja toistoon.

Juha Veijosen esittämä Vares on lähinnä oman elokuvansa sivustakatsoja, antisankari. jota kiidätetään vauhdilla Poriin ja tilanteisiin, joita hän ei itsekään ymmärrä. Vareksen jokamies-olemus antaa kuitenkin reilusti tilaa sivuhahmoille, jotka ovat aina olleet Mäen parasta antia. Vares kohtaa niin lipeviä autokauppiaita peruukeissaan, biseksuaalisten huorien S/M-ystäviä kuin palavasilmäisiä metallimuusikoitakin. Jasper Pääkkösen esittämän laulajan Danin ulkomuoto on nyökkäys Cradle Of Filth -orkesterin laulajalle Dani Filthille.

Kari Hietalahden esittämä transu-Kullervo ja hänen friikkisirkus-ystävänsä Club Vaselinosta ovat hykerryttävän huvittavia, mutta V2:n varastaa Jussi Lammen esittämä psykoottinen murhamies Veikko "Veko" Hopea. Veko on Mäen luomista pahoista jätkistä ehkä se kaikkein pahin ja kovin, ja Lammen itsetietoisen ylitseampuva suoritus on sitä tasoa, että Jussille pitäisi antaa vähintään Jussi-patsas.

Ei ole liioittelua sanoa, että Hopea on tylyin ja vaarallisin pahis, joka konsaan on suomalaisissa elokuvissa näkynyt. Yli kaksimetrinen Lampi huokuu elämää suurempaa pahuutta ja ilkeyttä, eikä yksikään Veko-kohtaus pääty muuhun kuin väkivaltaan. Veko lyö, Veko ampuu ja Veko riehuu niin vakuuttavasti, että pääjuonen todelliset takapirut, epäuskottava porilainen paikallismafia verivaloineen jää sivuraiteille.

Suomen monipuolisimpiin bassonsoittajiin kuuluva Lauri Porra on säveltänyt elokuvaan toimivan musiikin, ja elokuvan soundtrack koostuu lähes yksinomaan suomalaisista metallibändeistä. Koska hevi on parasta, myös elokuvan ääniraita on parasta ja raskainta mitä kotimaisissa elokuvissa on kuultu. Pienenä triviana mainittakoon että Jussi Lampi paitsi näyttelee, myös soittaa elokuvan soundtrackilla. Lampihan on Timo Rautiaisen nykyisen kokoonpanon rumpali. Itse elokuvassa nähdään myös death metal -bändi Norther, joka esiintyy Jasper Pääkkösen Dante Hell -yhtyeenä.

Loistava musiikki, ilkeän porilainen tunnelma sekä kipeän omituiset sivuhahmot ampuvat V2-raketin odottamattoman korkealle, vaikka sekä pääjuonen että Vareksen hahmon onttous pudottavat jonkin verran tehoja. Bondien mittaisesta elokuvasaagasta tuottaja Markus Selin varmasti näkee korkeintaan märkiä unia, mutta Mäen laajasta tuotannosta riittää ammennettavaa – varsinkin kun Veikko Hopea esiintyy myös kirjassa Pimeyden tango. Vekolle riittää vielä sarkaa!

Jussi Lahtonen

 © Film-O-Holic.com 11.1.2007
- kaikki oikeudet pidätetään -